Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

16. Uteliaat Weasleyt

Heti herättyäni tunsin oloni olevan heikko ja vaivaantunut, joka johtui Ronille puhumisesta. En ole ikinä ennen jännittänyt Ronille puhumista, sillä olihan hän erittäin empaattinen ja sydämmellinen ihminen. Mutta tällä kertaa puheenaiheena ei vain ollut tuleva koe tai huispausottelu, vaan olin valehdellut tai ennemminkin jättänyt jotain kertomatta hänelle. Nyt oli aika paljastaa Ronille viimeaikojeni puuhat ja ainoa asia, jota pystyin tekemään oli toivoa hänen ottavan kertomukseni hyvin. Ron oli Harryn lisäksi viimeinen ihminen, jonka kanssa olisin halunnut olla minkäänlaisissa riidoissa ikinä.

Nousin vuoteestani käsi vatsallani, kun yritin olla kourimatta pelosta ja loputtomasta jännityksestä sisälläni. Puin kaapuni ylle pääni kautta ja annoin suukon kissalleni Koukkujalalle, jolta toivoin saavani vähän rohkeutta ja turvaa tulevaan aamuun. Se saattoi tepsiä ehkä hetkeksi aikaa, mutta pian hirvittävä jännitys ja vatsan kouristelu iski jälleen takaisin. Kävelin alas rappuset oleskeluhuoneeseen, jossa en nähnyt vielä Ronia missään. Kysyin sitten Ginnyltä vaivihkaa, että minne Ron olisi mahtanut mennä näin aikaisin. Kuulemma hänen vatsansa oli vain kurninut niin, että hän oli mennyt syömään ennen kaikkia muita tuvassamme.

Lähdin iteskin sitten kohti suurta salia, jossa voisin jutella hänen kanssaan rauhassa ennen muiden tuloa aamiaiselle. Tunsin vatsassani häikäilemätöntä tyhjyyden tunnetta niin kauan kunnes näin Ronin opunertavan tukkapehkon pitkän ruokapöydän ääressä. Kävelin penkille hänen luokseen hitain askelein, jonka jälkeen istahdin tämän viereen. Kehoni oli aivan jännityksen vallassa ja niin kankea, että en edes onnistunut ottamaan lautaselleni vielä ruokaa.

-Ron minun pitäisi kertoa sinulle jotain, josta toivon ettet suutu minulle, sanoin aloittaen lauseeni hyvin epävakaasti.

Ron lopetti syömisen ja katsoi minua suoraan silmiin totisella katseella niinkuin joku olisi suunnilleen juuri kuollut tai erotettu koulusta.

-Harry tietää jo, koska kerroin hänelle eilen iltapäivällä ennen saapumistamme tupaan. Minä olin se kuka varasti näkymättömyysviitan ja sai Dracon sairaalasiipeen, jatkoin katseeni sylissä lepääviin käsiini päin kohdistettuna.

-Mitä, Ron vastasi lyhyesti silmät aivan pyöreinä.

-Halusin kyllä kertoa teille, mutta en voinut sillä se olisi voinut pilata koko jutun. Yritin kerätä tietoa Dracon ja Pansyn riidasta, jonka sinäkin varmaan kuulit pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla vähän aika sitten. Halusin saada jotain tietoa, jota käyttää heitä vastaan heidän alkaessa painaa Nevilleä tai jotain muuta alas, sanoin kertoen rohkeasti saman tarinan kuin Harrylle.

Ron ei saanut sanaa suustaan tai luultavasti tiennyt mitä vastata. Katsoin hänen silmiään ja odotin jonkinlaista reaktiota ennen kuin jatkaisin puhumista. Mitään ei kuitenkaan tullut sillä Ronin ilmekään ei värähtänyt.

-Mutta en aio olla Dracon kanssa enää missään tekemisissä, kun hän vain parantuu ja tulee takaisin tunneille, sanoin ilman, että itsekään uskoin tuota.

Ron jatkoi syömistään ja selvästikin pohti jotain mielessään.

-Kunhan et ystävysty hänen kanssaan yhtään enempää. Sillä hän ihan varmasti juonii jotain sinuakin vastaan. Hänhän on huudellut sinullekin jo ties kuinka monta vuotta, Ron sanoi jo aivan normaalisti ilman mitään erityisemmän voimakasta huolen sävyä äänessään.

Pian Ginny, Harry ja Weasleyn kaksoset pilkottivat jo suuren salin ovien suuaukolla kampeamassa meidän luoksemme. Harry laskeutui minun viereeni ja muut Weasleyt kävivät pöydän toiselle puolelle ottamaan ruokaa. Ron ei ollut yllätyksellisesti moksiskaan kertomastani, mutta ehkä se johtui siitä, kun hän ei ole nähnyt itse minua kertaakaan Dracon kanssa tai saanut selville siitä rysän päältä.

-Kerroin Ronille näkymättömyysviitasta ja Dracon auttamisesta tyrmissä, tiedotin Harrylle vieressäni, jotta hän voisi lopettaa minun puolestani valehtelun tai oikeastaan ennemminkin tapahtumien pimittämisen Ronilta.

-Mitä, Fred, George ja Ginny sanoivat yhteen ääneen häkeltyneenä.

-Oletko sinä ollut Malfoyn kanssa tyrmissä, Ginny kysyi uteliaana.

-Miten hänelle sinun apusi on kelvannut, kun hän on suunnillee naljaillut sinulle ensimmäisestä koulu vuodestasi lähtien, George kyyristyi minuun päin kädet vasten puista ruokapöytää.

-Antakaa hänen nyt sentään vastata, Fred keskeytti Ginnyn juuri alkamaisillaan olevan lauseen.

Selitin koko homman heillekin ja toivoin vain, että tästä ei kohta tietäisi koko rohkelikkojen tupa. Sillä siellä juorut liikkuivat nopeammin kuin sieppi huispauskentällä tai ainakin, jos asiasta tiesi useampi kuin yksi tai kaksi ihmistä. Pyysin heitä kaikkia kyllä olemaan hiljaa, mutta aivan varmasti joku niistä lipsauttaisi sen jossain kohtaa edes vahingossa. Ainoa turvani oli toivo siitä, että he todella tajuaisivat asian olevan minullekin henkilökohtainen eikä pelkästään Dracolle. Söimme yhdessä loppuun aamiaisemme ja sain kuulla koko ruokailun ajan hyvin tunkeilevia ja uteliaita kysymyksiä Dracosta. Toisaalta oli kivaa puhua Dracosta, mutta ei silloin kun viisi päätä korvat höröllään, suu ammollaan ja silmät pullollaan tuijottavat minua. Onneksi aamupala ja sen keskustelut olivat nopeasti jo pelkkä yksi vaivainen muisto menneisyydessä. Eikä minun tarvinnut enää vastata kauheaan tenttiin, jonka sain ystäviltäni tuona kyseisenä aamuna.

★ & 🗨