Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

23. Totuus raukeaa

Takaisin Hermionen nk:

En ollut täysin varma, miksi Ron oli poissa tolaltaan ja käyttäytyi niin oudosti. Mutta päätin antaa Harryn hoitaa tilanteen, koska minun piti muutenkin juuri mennä puhumaan Fredin kanssa. Pyysinkin Frediä kulkemaan kanssani kirjastoon palauttaessani ja lainatessani sieltä samalla lisää muutamia uusia kirjoja, joita tarvitsin seuraavaa alkavaa kurssia varten.

Etsiessämme tarvitsemiani kirjoja kerroin Fredille, mitä minun ja Dracon välillä oli jälleen tapahtunut. Hän kuunteli ja tuki minua parhaimpansa mukaan, jonka jälkeen kehotti kertomaan muillekin Dracosta. Selitin kuinka olin juuri aikomassakin tehdä niin, mutta se ei sujunut kovin mallikkaasti saapuessani tupaan. Sillä koko tilanen jännitti minua niin, että en uskaltanut kertoa mitään varsinkaan Harryn ja Ronin reaktion pelossa. Fred tsemppasi minua ja sanoi olevansa puolellani, kun aika koittaa. Viihdyimme vielä hetken kirjastossa ja puhuimme muun muassa tulevasta huispaus ottelusta rohkelikon ja luihuisten välillä, joka pidettäisiin muutaman päivän kuluttua. Siinä hetken jaaritellessamme ja vaihdellessamme ajatuksia päätimme kuitenkin palata muiden luokse omaan tupaamme.

Jatkoimme keskustelujamme aina Lihavan leidin eteen asti kunnes muotokuva avautui lausuessamme tupamme salasanan. Oletimme, että Fredin sisarukset Ronia lukuunottamatta olisi yhä paukkuavan takkatulen ääressä, mutta yllätykseksemme Ron ja Harry olivatkin jo palanneet makuusalista, jonne he hetki sitten luikahtivat näkyvistä. Astuimme aukosta tuvan sisälle ja kuljimme kohti kaikkia muita, kunnes kaikkien päät kääntyivät ja katseet kohtasivat suoraan minuun. Havahduimme nopeasti Fredin kanssa tilanteeseen ja tajusimme silmänräpäyksessä toisten ilmeiden takia, että mistä oikein oli kyse. Kaikki olivat saaneet tietää minusta ja Dracosta.

-Et sitten ottanut kultapojuasi mukaan, Ron nälväili pahantuulisesti.

-Mikset voinut kertoa, kun sinulla oli niin monta mahdollisuuttakin, Harry saneli pettyneenä.

-Sinähän vihaat häntä, Ginnykin huusi vaimealla äänellään muiden takaa osallistuen keskusteluun.

En tiennyt, mitä oikein voisin vastata heille ja olinkin tovin hiljaa vain tuijottaessani heitä takaisin lainehtelevien hiussuortuvieni takaa. George ja Fred katsoivat toisiaan hieman hätääntyneinä ja ei mennytkään kauaa kunnes hiljaisuus raukeni.

-Antakaa Hermionelle mahdollisuus edes selittää, George sanoi katsahtaen minuun ja sitten takaisin Frediin.

-Minun piti kyllä kertoa, mutta Ron näköjään ehti ensin, kerroin ja vaikenin jälleen.

-No joo sun ois todellakin pitänyt kertoa, Ron jatkoi ärhentelyään.

Pian Percy astui huoneeseen, joka oli kiivaasta ja hitusen ahdistavaa tunnelmaa täynnä. Hän oli Ronin isoveljen lisäksi myös rohkelikon valvojaoppilas ja niin hän myös käyttäytyikin.

-Mitä täällä tapahtuu? Nyt kaikki rauhoittuu ja jatkaa omia puuhiaan niin kuin olisi jo, Percy käski ja hajautti kaikki riitelemästä.

Itse kuljin kirjastoon pikimmiten samaa reittiä kuin olin sieltä Fredin kanssa äsken tullutkin. Huomaamattani Ginny seurasi perässäni ja saavuttuamme kirjastoon hän nappasi olkapäästäni kiinni hennolla kädellään.

-Onko sinulla kaikki okei, Ginny kysyi myötätuntoisesti ja huolestunut ilme kasvoillaan.

-Suunnilleen kaikki ovat vihaisia minulle, mutta en voi unohtaa myöskään Dracoa, selitin kurja tunne jälleen vatsassani.

-No minä en ainakaan ole sinulle vihainen, mutta ehkä kuitenkin hieman hämmentynyt, Ginny kertoi rauhallisena.

-No Fred ja sinä olette sitten varmaan ainoat, tuumin ääneen hajamielisenä.

-Ei Georgekaan sinulle vihainen ole vaan pikemminkin vain hämmentynyt yhtälailla kuin minäkin olen. Ja Fred selittää hänelle varmasti kaiken niin, että hän on kärryillä kaikesta, Ginny lohdutteli.

Olin melkein purskahtaa itkuun, kun tajusin kuinka hyviä ystäviä minulla lopulta oli rinnallani, vaikka tosin Harry ja Ron olivatkin vielä ärtymyksestä punaisina. Oleskelimme Ginnyn kanssa kirjastossa tovin ja yritin tasaannuttaa tuntemuksiani, ennen kuin joutuisin taas kohtaamaan parhaatystäväni, jotka olivat suunniltaan pettyneitä minuun molemmat.

Meni lähemmäs tunti, kun Ginnyn oli aika poistua omille menoillaan ja minun taas aika mennä juttelemaan Harrylle ja Ronille. Minua jännitti, mutta minun oli tehtävä se, koska muuten en ikinä pääsisi tästä tilanteesta pois. Mietin mitäköhän Pansykin mahtaa tuumia minusta ja Dracosta, jos hän vielä tietää edes mitään. Pakko Dracon on hänelle ainakin jossain kohtaa kertoa.