Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

20. Ristiin

Vietin viimeisten oppituntien jälkeen vielä muutaman tunnin makuusalissa ja oleskeluhuoneessamme. Auringon jo laskettua minun oli tarkoitus jutella Fredin kanssa ja pitää keskustelu, josta olimme aikaisemmin hämärästi sopineet. Löysin Fredin oleskeluhuoneesta Georgen kanssa, jonne hän oli viimeiseksi asettunutkin. Vilkaisin häntä ikäänkuin merkin antamiseksi ja kipitin kirjastoon Fredin seuratessa minua. Istuuduimme samoille sohville, missä olen aina lukemassa, opiskelemassa tai tekemässä milloin mitäkin. Minulla oli turvallinen olo, kun sain kertoa Fredille asioistani ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. Fred oli ymmärtänyt minua aikaisemmin niin mainiosti ja saanut minut miettimään uusia näkökulmia, että hänelle tuntui helpolta avautua.

-No onko jotain uutta, Fred kysyi noujautuen sohvan selkänojaa vasten kädet ja jalat leveähkösti ympärillään.

-Minä alan itsekin olla aika hämmilläni Dracon ja minun väleistä, vastasin katse alhaalla.

-Hän oli harvinaisen läheinen aikaisemmin tänään ja minusta alkaa pian oikeasti tuntumaan, että olemme ainakin jonkinlaisia ystäviä, jatkoin lausettani.

-Eikös se ole ihan hyvä asia, Fred tiedusteli silmillään punertavan tukkapehkonsa alta.

-En minä tiedä, sanoin niukkasanaisena.

-Mitenniin, Fred yritti udella tuntemuksiani.

-En voi edes nähdä häntä enää huomisen jälkeen, koska no.. Harry ja Ron, sanoin muistuttaen siitä kuinka olin kertonut heille olevani tapaamatta Dracoa enää.

-Sun pitää oppia päättämään itse omista asioistasi eikä antaa heidän ladella sinulle jotakin ehtoja, Fred sanoi rohkaisevasti pienen hymyn saattelemana.

-Mikset menisi nyt näkemään häntä, Fred kysyi.

-Nyt, toistin kysyvästi.

-Niin, Fred kehotti uudelleen.

Minun olisi tehnyt mieli halata Frediä oikein kunnolla kuin kiitollisuuden eleeksi, mutta sen sijaan annoin hänelle lempeän hymyn takaisin poistuessani kirjastosta. Ihme, että kirjastonhoitaja Prilli antoi meidän edes jutella hänen tiloissaan jo toistamiseen. Hän ei yleensä tykkää, että sinne mennään vain loikoilemaan ja meluamaan tai varsinkaan juoruilemaan. Mutta ehkä Fred oli tehnyt häneenkin jo jonkinlaisen vaikutuksen, koska Fred osasi tehdä vaikutuksen aina kaikkiin kuten mukaanlukien minuun. Kiiruhdin Fredin kehottamana jälleen sairaalasiipeen vältellen Pomfreytä, joka oli juuri poistunut sairaalatuvasta minun päästyäni sinne. Saavuttuani Dracon vuoteelle huomasin kuitenkin jotain, sillä Dracon sänky oli aivan tyhjä ja samoin kaikki muutkin sängyt tuvassa. Pelästyin jo, että hän olisi päässyt lähtemään sairaalasiivestä jo etuajassa, mutta onnekseni ainakin Dracon tavarat loijuivat yhä vuoteen vieressä lattialla. Yritin etsiä häntä lähi käytäviltä sairaalatuvan lähettyviltä, mutta ketään ei näkynyt Pomfreyn lisäksi. Jatkoin etsintöjäni aina suureen saliin asti, mutta tuloksetta ja täysin turhaan.

Kello oli jo sen verran käytävillä harhailujeni jälkeen, että kaikkien olisi tullut mennä omien tupiensa huoneisiin. Olin kuitenkin niin ajatusteni vallassa Dracon ollessa kadoksissa, että päätin mennä käymään vielä kirjastossa rauhoittuakseni nukkumaan menoa varten. Minusta tuntui, että kirjasto antoi minulle jotain mielenrauhaa, koska olin käynyt siellä jo useamman sympaattisen keskustelun Fredin kanssa. Päästyäni kirjaston käytävälle ja näkökenttäni laajetessa kirjaston puolelle minulle valkeni tutut vaaleat kasvot. Se oli Draco Malfoy juuri siinä paikalla, jonka minä olen aina normaalisti valloittanut. Kävelin hellin askelein kohti sohvia ja yritin hakea häneen katsekontaktia, mutta hän ei liikahtanutkaan. Lähestyin häntä yhä lähemmäs ja havahduin, että hänen silmänsä olivat kiinni pään nojatessa sohvan pehmeää käsinojaa vasten ja hänen vaaleiden hiuksiensa laskeutuneena hänen kasvoillensa. Se oli ilahduttava näky ja olisin voinut jäädä katselemaan tätä tuntikausiksi. Laskeuduinkin hänen eteensä lattialle istumaan ja asetin käsieni kyynärvarret sohvan reunalle niihin nojatakseni. Silmäilin nukkuvaa Dracoa ja mietin ystävyyttämme ja sitä, miten se oli muuttunut vain lyhyessä ajassa etenkin viimevuosiin verrattuna.

Pian Dracon uniset harmaan sävyiset silmät kuitenkin aukenivat ja suuntasivat kohti minun omiani. Tuntui kuin olisin ollut aivan lumoissani hänen katsoessaan suoraan sieluuni enkä pystynyt liikahtamaankaan. Tyydyin vain hetkeen ja odotin, että hän päästää suustaan jotain.

-Missä sä oot ollut, Draco kysyi.

-Et ollut sairaalasiivessä, sanoin ohittaen kysymyksen.

-Eli sä kävit sielä. Me ollaan näköjään kuljettu ristiin, sillä mä itseasiassa etin sua. kunnes luovutin ja tulin tänne venaamaan, jos sä saapuisitkin itse paikalle, Draco selitti.

Olin jopa tavallaan hieman otettu siitä, että Draco oli myös yhtälailla etsinyt minua. Hän nousi sohvalla istumaan niin, että mahduin juuri ja juuri hänen viereensä istumaan. Kätemme hipaisivat toisiaan hennosti ja otin hyvän asennon pehmeällä sohvalla niin, että nojauduin puoliksi Dracoa vasten. Hän ei siirtynyt kauemmas vaan jäi paikalleen ja korjasi asentoon myös mukavaksi. Olimme molemmat hiljaa ja ikään kuin tyydyimme tilanteeseen, mutta positiivisella tavalla. Tunsin Dracon käden siirtyvän lähemmäs omaani kunnes ne koskettivat uudelleen ja olin jo lähes hänen syleilyssään. Kuulin Dracon sydämmen sykkeen, mutta se oli sekoittua myös omaani, joka oli jännityksen vallassa. En ikinä kuvitellutkaan, että saattaisin olla tällaisissa väleissä Malfoyn kanssa. Se oli hämmentävää, mutta samaan aikaan ihanaa ja lohduttavaa. Meidän oli tarkoitus poistua kirjastosta omiin tupiimme nukkumaan, mutta vaivummekin yhdessä uneen sohvalla ja nukuimme sikeästi. Kirjastonhoitaja Prilli oli myös vetäytynyt jo omiin oloihinsa, joten hän ei ollut häätämässä meitä pois tiloista. Se oli paras yö, joka minulla oli ollut hetkeen tylypahkassa, sillä nukuin koko siellä viettäneemme ajan kuin tukki.