Ruudinsavua

Luku 2

Sheriffin toimisto oli melko pieni huone jonka jakoi kahtia suuri puinen pöytä. Huoneen ainoa ikkuna oli pöydän takana, sen alapuolella oli pieni vetolaatikko. Korkea kirjahylly koristi yhtä seinää ja toisella sivuseinällä oli ovi jossa luki 'WC.' Sheriffin toimiston yläpuolella oli rakennuksen toinen kerros ja siellä olivat ilmeisesti sellit ja sheriffin huoneisto. Sheriffi veti ikkunan eteen tumman verhon ja istui sitten omalla puolellaan olevaan nojatuoliin, osoittaen pöydän toisella puolella olevaa tuolia Graysonille. Hän istui siihen, haulikko edelleen kohdistettuna kasvoihinsa.

"Noniin," sheriffi sanoi ja rentoutti hartioitaan hieman. "Kaunis, rauhallinen ilta ja juuri kun olin alkamassa leikkimään palleillani, naps. Neljä kuollutta miestä saluunassa ja yksi tajuton baarimikko. Haluaisitko vähän avata tilannetta, herra..?"

"Heiliger. Grayson Heiliger, arvon sheriffi."

"Minä olen Ebonhelmin sheriffi, James Reeve. Voisinpa sanoa että on ilo tavata sinut, herra Heiliger, mutta ymmärrät varmaan että se olisi paskapuhetta. Miksi tapoit ne miehet?"

Grayson punnitsi hetken sheriffiä katseellaan: miehen kasvoista näki selvästi että hän oli käynyt läpi paljon, kokenut ja nähnyt monia asioita. Juovat kasvoissa olivat syviä, silmien alla selvät tummat renkaat. Mutta tärkeintä oli se että hän aisti sheriffin olevan hyvä mies joten hän avasi suunsa.

"Oletan ja luotan siihen että tiedätte, mitä maailmassa tapahtuu?" Grayson kysyi hieman ääntään madaltaen. Sheriffin silmät laajenivat hetkeksi ja hän murahti hiljaa.

"Mitä ajat takaa?"

"Ne miehet siellä saluunassa. He olivat sieluttomia kultisteja joita ohjasi Nekromantikko. Se on henkilö joka ammentaa voimansa-.."

"Ei."

"Anteeksi?"

Sheriffi huokaisi tuskastuneesti ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän katsoi pienen hetken kohti kattoa ja kohdisti sitten kirkkaanvihreät silmänsä Graysoniin: ne olivat nyt selvästi väsyneet ja tuskaiset.

"Miksi nyt?" sheriffi kysyi ja puri hampaitaan yhteen. "Miksi näin monen vuoden jälkeen, juuri kun ihmiset alkavat toipua ja voimaan paremmin. Lisää tätä hölynpölyä."

"Onko täällä sattunut aikaisemmin jotain? Mitä ja milloin?"

Graysonin takaraivossa vihlaisi. Kuin joku olisi työntänyt sinne pienen neulan. Päänsäryn tunne levisi vaivihkaa kohti päälakea.

"Siitä on nyt neljä vuotta aikaa," sheriffi sanoi ja laski haulikkonsa pöydälle. Se ei enää osoittanut Graysoniin, ilmeisesti hän oli sanonut jotain oikein ja saanut pienen osan sheriffin luottamusta osakseen. "Ensin se vaikutti tavalliselta kulkutaudilta, ei tappavalta mutta ihmiset joutuivat vuodelepoon. Rouva Minerva teki parhaansa auttaakseen jokaista apua tarvitsevaa, hän haki metsästä yrttejä ja marjoja ja teki oloa helpottavia lääkkeitä. Tässä kaupungissa on vajaa sata asukasta, plus Kulkijat jotka välillä piipahtavat kännäämässä ja naimassa porttolassa. Kului viikko, sitten toinen. Ensimmäiset kuolleet haudattiin kolmen viikon jälkeen. Kymmenen ruumista. Kuolivat sänkyihinsä, yksi kerrallaan. Heidän.. kasvonsa. Ihonsa. Ihan kuin he olisivat kuplineet sisältäpäin. Se oli mielipuolista, ihmiset menivät paniikkiin ja pysyivät sisätiloissa. Ja sitten.." Sheriffin katse synkkeni ja uurteet hänen kasvoissaan syvenivät entisestään.

"Mitä sitten tapahtui?" Grayson kysyi samalla kun hänen päässään jyskyttävä kipu paheni entisestään.

"Ebonhelmiin laskeutui sumu, paksumpi kuin mikään jonka olen elämäni aikana nähnyt. Se oli harmaa, valtava jättiläinen jonka läpi ei nähnyt kirkkaimmallakaan valolla. Se ahmaisi koko kaupungin sisäänsä ja ne.. äänet. Ihmiset jotka olimme haudanneet puhuivat jostain sumusta, pyysivät meitä tulemaan mukaansa. Seuraamaan heitä." Sheriffi pyyhki otsaltaan valuvan hikipisaran ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä, hän katsoi nyt alaviistoon Graysonin ohi. "Käskin ihmiset pysymään sisällä, lukitsemaan ovensa ja pitämään huolta toisistaan. Tai käskin ja käskin, huusin sumun keskeltä niin lujaa kuin pystyin ja toivoin että ihmiset kuulivat ja tottelivat. Samalla kun äänet kuiskivat korviini, en saanut niistä aina selvää mutta ne olivat kokoajan läsnä. Kuolleita tuli lisää - kahdeksan tervettä aikuista - ja heidät haudattiin samalle hautausmaalle kuin muutkin. Se tehtiin nopeasti, emme halunneet olla liian kauaa ulkona. Ja kun sitten eräänä iltana tein tarkastusta toimistoni lähellä, kuulin ja näin jotain mikä ei voinut olla totta." Sheriffi kohotti katseensa Graysoniin ja hänen silmänsä kimalsivat.