Ruudinsavua

Luku 12

Pastori Rickardin ruumis alkoi nykimään voimakkaasti puolelta toiselle samalla kun Rudd lausui hiljaa sanoja joita Rose ei ymmärtänyt. Ensin pastorin kädet vääntyivät sivuille ja ikään kuin yrittivät tarttua johonkin - sormet kouristelivat ja nykivät. Seuraavaksi selkä alkoi vääntyä kaarella niin voimakkaasti, että selkäranka paukahti monesta kohtaa sijoiltaan ja nikamat näkyivät ihon läpi. Jalkapohjat olivat tukevasti pöytää vasten, samoin takaraivo.

Ja sitten tuli huuto.

Pastorin ääni oli tukehtunut ja yliluonnollisen kimeä, harmaa kieli makasi velttona suupielessä. Hänen elottomat silmänsä pyörivät hurjaa vauhtia silmäkuopissa samalla kun oikea käsi yritti tarttua Ruddin käteen. Rudd työnsi sen vapaalla kädellään sivuun, lausuen sanoja voimakkaammin kuin aikaisemmin.

"Ei.. E..i. Ä..lä.." Pastorin ääni kaikui jostain tämän sisältä, onttona ja tuskaisena. "Rudd.. Mi..nä.. Satt.. uuuuuuuuuu! SATTUU!"

"Ei satu kauaa, ystävä", Rudd sanoi rauhallisesti. "Ole paikoillasi vain."

"Mik..si.. Älä.. O..le.. Kiltt-.. AAAAAAAHHH!" Huuto oli niin voimakas että Rosen korviin sattui ja hänen oli pakko sulkea silmänsä ja purra hampaansa yhteen. Darius ja Ethan katsoivat näkyä edessään kauhunsekaisin ilmein.

Käsi jolla Rudd piti pastorin päästä kiinni alkoi väreillä vihertävää valoa ja pastorin avonaisesta suusta alkoi nousta samanväristä höyryä.

Pienen hetken päästä hänen huutonsa muuttui korisevaksi, hieman kuorsaamista muistuttavaksi ääneksi.

Sitten se loppui kokonaan ja pastorin selkä lävähti voimalla takaisin pöytään.

Rudd hymyili hikikarpalot valuen otsallaan. "Miltä nyt tuntuu, vieläkö sattuu?"

Pastori nosti nytkäyttäen päänsä ja katsoi ympärilleen, kohdistaen sitten kuolleen katseensa kolmikkoon joka istui tuoleissa.

"Ei", hän sanoi monotonisesti, samalla nousten istumaan. Kuoleman haju tuntui vain voimistuvan. "Ei satu."

"Hienoa", Rudd sanoi ja osoitti sitten Rosea, Dariusta ja Ethania. "Kertoisitko, rakas ystävä, tunnetko heistä ketään?"

Pastorin katse viipyi hetken kolmikossa ja nauliintui sitten Roseen.

"Kyllä", hän sanoi ja nousi hitaasti seisomaan. Toinen polvi päästi oudon, onton äänen ja polvilumpio pyörähti hitaasti paikaltaan. Pastori oli kuin ei olisi huomannutkaan ja käveli toinen jalka perässään laahaten kohti Rosea.

Rose yritti vaistomaisesti liikuttaa tuolia kauemmas, mutta se ei hievahtanutkaan. Hänen ympärilleen kietoutuneet kädet kiristivät vain otettaan.

Pastori raahautui aivan Rosen eteen, kyyristyen hieman. Sammakkomaiset silmät olivat tyhjät ja usvaiset, suusta työntyvä haju sai oksennuksen nousemaan kurkkuun.

"Minä tunnen sinut", pastori sanoi tasaisella äänellä. "Enkö tunnekin?"

"Pelkään pahoin että olet erehtynyt henkilöstä. Nimeni on Alice Hope, enkä usko että olemme koskaan tavanneet."

Rose sai vaivoin nielaistua kitkerän oksennuksen takaisin vatsaansa.

Pastorin katse muuttui hämmentyneeksi ja hän kallisti hieman päätään, päästäen kurnutusta muistuttavan äänen ja vihreä limakupla täyttyi toisessa nenäsieraimessa. Rose näki sivusilmällä kuinka Darius yritti vääntää itseään irti käsien otteesta mutta hänkään ei onnistunut. Ethan yritti sanoa jotain mutta Rose ei saanut siitä mitään selvää.

Pastorin kieli heilahti veltosti toiselle suupielelle ja hän kohotti mädät sormensa Rosen leuan alle. Ne tuntuivat etanoilta jotka kiipesivät hitaasti ylös kaulaa, eikä Rose voinut itselleen mitään vaan puklasi suuhunsa.