Ruudinsavua

Luku 4

Pilvettömällä taivaalla loisti hopeinen täysikuu laskien Ebonhelmin ylle aavemaisen, seisahtuneen tunnelman. Tiilikattoiset rakennukset kohosivat tummina ja jykevinä kohti taivasta, kuin pyytäen sitä ottamaan ne vastaan. Kaupungin asukkaat olivat kuulleet laukaukset ja vaikka monien talojen ikkunoissa paloivat lyhdyt ja uteliaita kasvoja vilahti verhojen välissä, kukaan ei ollut uskaltanut astua ulos. Keskellä kaupunkia kulkevalla päätiellä seisoi vierekkäin kaksi hahmoa. Molemmilla oli kädessään revolverit. He olivat pukeutuneet ruskeisiin trensseihin joiden alla oli Kulkijalle ominaiset vaatteet: villapusero, puuvillahousut ja stetsoni. Heidän silmänsä olivat mustat kuin yö ja kasvoilla pirullinen hymy. Odottava hymy. Grayson astui ulos majatalosta ase kädessään ja lähestyi miehiä.

"Hyvät herrat," hän sanoi haukotellen. "Tekö täällä ammuskelette, ettekö tiedä paljonko kello on?"

"Grayson-vitun-Heiliger" sanoi mies jolla oli tumma leukaparta. Hänen suunsa vääntyi vielä leveämpään hymyyn.

"Vihdoin pääsimme tapaamaan sinut," jatkoi mies jolla oli sulkia stetsonissaan. Kauempana Graysonin takana pamahti ovi voimalla auki ja sheriffi tuli juosten heitä kohti toimistostaan, haulikko käsissään.

"Ohoo ja lisää väkeä, upeaa!" parrakas mies huusi ja nauroi ilkikurisesti.

"Merkityssä on meille ihan tarpeeksi hupia, vatsan täydeltä" säesti sulkahattuinen.

Sheriffi saapui huohottaen Graysonin vierellä ja kohotti haulikkonsa. "Te kaksi, keitä olette ja millä asialla? Laskekaa aseenne ja tulkaa rauhallisesti mukaani. Minulla on teille muutama kysymys, sillä emme kaipaa-.." Grayson kohotti kätensä sheriffin eteen ja pudisteli päätään. "Nyt ei ole tuon aika. Ole valmis, muista mistä aikaisemmin puhuimme" hän sanoi miltei kuiskaten. Sheriffi kurtisti kulmiaan ja nyökkäsi sitten nopeasti. Grayson näki kuinka hän tiukensi otetta haulikostaan. Kaksi miestä heidän edessään - arviolta kolmenkymmenen metrin päässä - purskahtivat nauruun.

"Kaksi vastaan kaksi, siis!" riekkui parrakas mies. "Pysyyköhän tuo papparainen meidän vauhdissamme, partneri?"

"Jaa, mitenhän lienee," sulkahattuinen vastasi ja naksautti aseensa iskurin taakse.

Graysonin oikealla puolella majatalon edessä oli muutama iso puinen laatikko ja vesitynnyri. Sheriffi saisi niistä suojaa ja voisi sitten antaa tulitukea. Grayson katsoi ensin sheriffiä ja sitten pyöräytti silmiään laatikoita kohti. Sheriffi tajusi heti mistä oli kyse ja nyökkäsi jälleen nopeasti. "Minun merkistäni," Grayson kuiskasi niin että vain sheriffi kuuli hänet. Hän otti leveämmän asennon ja nojasi hieman etukenoon, puristaen revolveriaan ja laittaen silmänsä kiinni.

"Tarvitsetko apua?" ääni hänen sisältään kysyi.

"Kyllä, nämä kaksi ovat vahvoja."

"Saanko ottaa ohjat?"

"Et."

"Pah, hyvä on. Täältä tulee!"

Grayson tunsi kuinka hänen palleansa kohdalta levisi polttava tunne koko hänen kroppaansa. Se sai sydämen takomaan nopeammin, pupillit pienenivät ja muuttuivat sitten kirkkaanpunaisiksi viiruiksi. Yö kirkastui hänen silmissään päiväksi ja hajut voimistuivat miltei päätä huumaaviksi. Hän päästi matalan, petomaisen murinan ja sheriffi hänen vieressään säpsähti.

"Grayson, mitä helvettiä sinä..?!"

"Nyt," Grayson sanoi murahtaen ja kohotti aseensa niin nopeasti että heidän edessään seisovat miehetkin pelästyivät. Kaksi luotia lensi vain yhdeltä kuulostavan pamauksen saattelemana kohti heidän molempien päätä, mutta he ehtivät juuri ja juuri väistämään. Syttyi kiivas tulitaistelu.