Ruudinsavua

Luku 13

Rose avasi siristäen silmänsä. Keho tuntui painavalta mutta pää oudon kevyeltä.

Hän katsoi ylöspäin ja näki vain loputtoman pimeyden - se näytti samaan aikaan kutsuvalta ja hyvin ahdistavalta. Rose katsoi ympärilleen ja näki, että koko tila jossa hän oli, oli pimeyden ympäröimä.

Missä minä olen, Rose mietti ja kosketti rinnassaan roikkuvaa riipusta. Se oli jääkylmä. Hänen kurkkuaan kuristi ja palleassa tuntui hetken oudolta.

"Opettaja, Ethan?" Rose huudahti. Sanat kaikuivat hetken hänen ympärillään ja katosivat sitten.

Ei vastausta.

Vastahan minä olin Ruddin-...

Ajatus katkesi, kun viiltävä päänsärky pyyhkäisi Rosen ohimolla - se katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, mutta jätti jälkeensä inhottavan jomotuksen.

Hänen riipuksensa värähti yhtäkkiä vaimeasti. Niin hiljaa, että sitä tuskin huomasi, ja samassa naisen niskavillat nousivat pystyyn.

Hänen eteensä ilmestyi nuorehko mies. Siististi pukeutuneena mustaan trenssiin ja kiiltäviin nahkasaappaisiin. Leukaparta oli tarkasti trimmattu ja ruskeat hiukset vedetty rennosti taaksepäin.

Onpas komea mies, mistä näitä nyt tupsahtelee, Rose ajatteli ja tunsi hennon punan poskillaan. Hän mietti Ethania ja yksinäinen perhonen lenteli hänen vatsassaan.

Sitten hän kiinnitti huomionsa miehen lantiolla roikkuvaan sirppiin ja sen luonnottomalta näyttävään terään. Se oli niin kiiltävä, että sattui melkein silmiin katsoa sitä.

"Rose Allen", mies sanoi niin rauhallisella ja kauniilla äänellä, että Rosen polvet notkahtivat hieman.

"Miten tiedät nimeni", Rose kysyi hiljaa. "Missä minä olen? Ja kuka sinä olet?"

Mies hymähti hiljaa ja katsoi ympärilleen, laittaen samalla kädet selkänsä taakse.

"Tämä on Välitila", mies sanoi. "Tämä on paikka, johon kuolemassa olevat ihmiset saapuvat. Ja jossa minä otan heidät vastaan."

Rose katsoi miestä suu auki ja silmät pyöreänä. 

"Kuolemassa olevat.. Mitä?" Rosen pää ei tuntunut enää kevyeltä. Nyt se tuntui siltä, kuin joku hakkaisi sitä isolla pajavasaralla joka puolelta. Vähän kuin seppä, joka takoo miekkaa oikeaan muotoonsa. "Olin vasta Stathfordissa ja.. Neljän vuoden ajan. Kyllä. Meillä oli.. Tehtävä. Paljastaa korruptio hallituksessa, etsiä raatimies Rudd ja vangita hänet. Tai tappaa, jos tilanne niin vaatisi. Menimme kaupungintalolle, mutta Rudd oli ovelampi. Ja paljon vahvempi kuin osasimme odottaa. Pastori Rickard nousi kuolleista ja sitten-.." Rosen ohimolla viilsi jälleen ja hän sihahti hiljaa. "Tappoivatko he minut?" Rose kysyi.

"Eivät vielä", mies sanoi. "Haluatko nähdä?"

Rose ei osannut kuin nyökätä hitaasti. Mies teki kädellään lyhyen kuvion ilmassa ja siihen muodostui kirkas, hieman ovaalia peiliä muistuttava raami. Se loisti hetken aikaa himmeänä, mutta kirkastui sitten ja kuva alkoi muodostua sen sisälle.

Rose haukkoi henkeään.

Hän näki itsensä samassa tuolissa, johon Rudd oli käskenyt hänen istuutua. Mutta hänen silmänsä olivat pullistuneet, verisuonet niissä katkenneet ja kurkkua koristi kirkkaanpunaiset jäljet.

Rudd oli polvistunut hänen eteensä, suu nopeasti liikkuen.

Mitä hän tekee, Rose mietti ja tunsi samassa kuinka hänen palleaansa poltti. Se tuntui sykkivältä - kuin pieneltä sydämeltä. Voimistui, heikkeni, voimistui.