Ruudinsavua

Luku 3

Grayson tunsi koko kehonsa rentoutuvan vaikka hänen päänsä jyskyttikin. Rose on kunnossa, hän ajatteli. Se tuntui upealta ja sai pienen hymyn nousemaan hänen huulilleen.

"Mitä te virnuilette?" sheriffi kysyi, äänessään ripaus huvittuneisuutta. "Tällaisessa tilanteessa."

"Olen iloinen että mainitsemasi nainen on kunnossa. Hän on kuin.. tytär minulle."

"Olen iloinen jos minusta oli apua. Teistä ainakin oli minulle, herra Heiliger." Sheriffi nousi tuolistaan ja tarjosi kättään. Grayson nousi omasta tuolistaan ja tarttui sheriffin käteen, puristus oli jämäkkä ja lyhyt.

"Keskustelumme pohjalta uskallan todeta että ette ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Ja mitä saluunassa oleviin ruumiisiin tulee, sanon Billille että siivoaa sotkun huomenna. Nyt, menkäähän siitä. Jos jatkatte tästä matkaanne noin viisikymmentä metriä, oikealla puolellanne kohoaa korkea kolmikerroksinen rakennus. Se on Ebonhelmin majatalo, kertokaa että minä maksan teidän yönne siellä."

Pam, pam, pam, pam.

Grayson irvisti hieman mutta sai pidettyä kivun sisällään eikä hän näyttänyt sitä.

"Kiitän, arvon sheriffi. Kaikesta."

"Samoin. Menkäähän jo, kello on jo ties mitä ja minun pitää olla aamulla tekemässä kierrosta."

Grayson nyökkäsi ja käveli sitten ulos rakennuksesta. Hän suuntasi sheriffin osoittamaan suuntaan, miljoonien tähtien tanssiessa taivaalla. Hopeinen puolikuu kurkisti pilvimassan takaa ja sai pääkadun loistamaan hopeista valoa. 'Tuntematon' päästi jossain kaukaisuudessa ukkosmyrskyn valloilleen ja jyrinä täytti hetkeksi taivaan.

Graysonin päänsärky ei hellittänyt ja hän aavisti pahaa.

Jotain todella pahaa.

*

Grayson otti yhden hengen huoneen johon kuului aamupala. Hintaa hän ei saanut tietää, sillä vastaanottotiskin takana ollut nuori nainen sanoi että lasku ohjataan suoraan sheriffin toimistoon. Majatalo oli hyvin yksinkertaisesti sisustettu: isossa eteisaulassa oli kahdeksan pitkää pöytää joiden alle oli levitetty kudotut matot, tulisija oli vastaanottotiskistä vasemmalla seinustalla ja tiskin vieressä oikealla seinustalla oli kolme isoa kaappia joiden sisällä näytti olevan vuodevaatteita ja muita tavaroita. Päätyseinässä - tiskin vieressä - oli portaikko josta pääsi ylempään kerrokseen ja siellä oleviin huoneisiin. Grayson käveli narisevat portaat ylös ja katsoi naisen antamaa avainta. Siinä oli numero kuusi ja hän käveli samalla numerolla merkityn oven eteen, laittoi avaimen lukkoon ja väänsi. Ovi aukesi naksahtaen ja hän astui sisään.

Huone oli hyvin vaatimaton. Kapea sänky oli yhdellä seinustalla, pieni kirjoituspöytä oli huoneen ainoan ikkunan alla ja pesuvati oli laitettu yhteen nurkkaan. Ainakin lakanat olivat puhtaat eikä vadissakaan näyttänyt uivan mitään ylimääräistä. Grayson naksautti huoneensa ovessa olevan turvasalvan kiinni ja alkoi riisumaan vaatteitaan. Hän käveli alasti pesuvadin luokse, kävi polvilleen lattialle ja pesi kasvonsa ja haarovälinsä. Pääsisinpä kunnon kylpyyn, hän ajatteli ja nousi seisomaan. Sitten hän käveli sänkynsä viereen ja kävi makaamaan puhtaalta tuoksuvan peiton alle. Ilma huoneessa oli viileä ja hänen päänsä sisällä oleva jyskytys kasvoi entistä kovemmaksi. "Antaisit jo olla," hän sanoi yhteenpurtujen hampaidensa välistä. "Mitä helvettiä sinä haluat?"

"Sen sheriffin kanssa meni hyvin. Bravo, Grayson."

"Anna olla. Haluan levätä."

"Ne miehet siellä saluunassa. He eivät olleet ainoat."

"Tiedän sen."

"He löytävät sinut. Ja tulevat aina löytämään."

Grayson ei vastannut siihen enää mitään.

Sitten oli täysin hiljaista, päänsärky lakkasi ja Graysonin ajatukset hävisivät pimeyteen. Ympärillä oleva maailma loittoni ja hän antoi jonkin tuntemattoman ohjata. Hänen kehonsa oli painoton, höyhenenkevyt. Ensin syvän unen rajamailla oleva maisema oli levollinen, se levitti lempeän valonsa hänen ruumiinsa ympärille ja sai hänet kietoutumaan hellään syleilyynsä. Sitten se muuttui tiukaksi, liian tiukaksi. Hän vaikeroi hiljaa, tunsi kuinka joku kutsui häntä.

"En halua herätä, ei vielä."

Syleily tiukkeni ja tiukkeni, outo humina täytti hänen tajuntaansa.

Grayson havahtui ase kädessään ja kuuli majatalon ulkopuolelta kantautuvat huudot ja paniikin. Hän hyppäsi nopeasti pois peiton alta ja alkoi pukeutumaan, ensimmäisten laukausten kaikuessa yössä.