Ruudinsavua

Luku 15

Kellarissa olevat soihdut valaisivat Graysonin kasvot kokonaan, kun hän astui askeleen eteenpäin.

"Grayson..?" Rosen ääni oli epäuskoinen, "Miten sinä.. Et se voi olla sinä."

"Voit päästää irti, pärjään kyllä", Grayson sanoi.

"Oli ilo olla avuksi, mestari. Voit kehua minua myöhemmin."

Lämmin tunne katosi ja Grayson tunsi lievän kivun ja kolotuksen leviävän kehoonsa. Päätäkin särki, johtuen todennäköisesti napakasta iskusta takaraivoon. Mutta mikä tärkeintä, hänen silmänsä palautuivat normaaliksi. Kellari oli hämärä ja hänen silmiensä kesti hetki tottua.

"Rose, minä se olen", Grayson sanoi rauhallisesti, "Tiedän, että tätä on vaikea ymmärtää, mutta sinun pitää uskoa minua."

"Rose, tunnetko tämän miehen", Darius kysyi pitäen katseensa tiukasti Graysonissa, "Kuka hän on?"

"Muistatko, kun kerroin sinulle tarinan siitä mitä tapahtui Nullissa kaksikymmentäviisi vuotta sitten?"

"Muistan", Darius sanoi äänellä, joka paljasti, että hän tiesi jo mitä Rose oli sanomassa seuraavaksi.

"Edessäsi seisoo mies, joka pelasti minut ja äitini. Tai ainakin joku, joka näyttää häneltä."

"Se ei ole mahdollista. Sinähän sanoit, että löysitte hänet kuolleena."

Rose ei vastannut mitään, kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Riipus poltti edelleen kuin kekäle nihkeää ihoa vasten.

Grayson otti vielä toisen askeleen lähemmäs, jolloin Ethan kohotti hieman asettaan ja jännitti kehoaan. "Ei askeltakaan enempää!" hän huusi. "Tai ammun sinut siihen paikkaan."

"Ethan, ei. Odota. Otetaan kaikki rauhallisesti", Rose sanoi ja astui Dariuksen takaa molempien miesten eteen. "Grayson - tai kuka ikinä oletkaan - tarvitsen selityksen. Nyt heti. Miten voit olla täällä?"

"Lupaan kertoa kaiken. Teille kaikille. Mutta nyt meillä ei ole aikaa. Tässä kaupungissa tulee tapahtumaan jotain suurta. Jotain kamalaa. Ja meidän pitää häipyä täältä."

"Emme lähde mihinkään jos emme voi luottaa sinuun", Darius sanoi puristaen edelleen miekkaa tiukasti kädessään. "Ja mitä suurta, mistä tiedät?"

"Kuulin siitä matkalla tänne. Yksityiskohtia en tiedä, sillä eräs ministeri jota yritin kuulustella, halusi tehdä asiat vaikeimman kautta. En ehtinyt saada häneltä mitään tietoja ennen kuin jouduin tappamaan hänet. Olisin paljastunut muuten."

"Jokin ei täsmää, sinä salaat jotain", Ethan sanoi hiljaa ja siristi silmiään. Kuin tähdäten luotia jo valmiiksi Graysonin otsaan. "Darius, ethän sinä luota häneen?"

Darius pudisti hitaasti päätään.

"Hei, mestari. Ainahan voit näyttää heille. Se on vain hetki täällä, tiedäthän?"

"Pidätkö vahtia sen aikaa?"

"Kun kerran noin kauniisti pyydät."

"Voin selittää teille kuka olen ja mistä tulen, mutta en sanoilla. Teidän pitää nähdä se itse. Kokea kaikki mitä minä olen kokenut."

"Mitä ihmettä sinä tarkoitat?" Rose kysyi.

"Vien teidät sieluuni. Muistoihini. Teidän ei tarvitse kuin koskea käteeni ja hoidan loput."

Rosen suu aukesi, mutta hän ei löytänyt sanoja. Darius kurtisti kulmiaan.

"Ethan", Darius sanoi.

"Niin?"

"Minä ja Rose teemme sen. Ei siksi, että luottaisin häneen. Vaan siksi, että Rose sanoo tuntevansa hänet. Jos jotain tapahtuu, ammut surutta. Ymmärrätkö?"

"Ooh, minä pidän hänestä! Kuka hän mahtaa olla?"

"Joku kehen voi luottaa, ilmeisesti, Grayson vastasi.

"Ymmärrän hyvin", Ethan sanoi ja rentoutui hieman, "Kuulit kyllä, kaveri. Jos vaistoan edes pientä vilppiä, ammun kuulan kalloosi."

"Selväksi tuli", Grayson sanoi ja hymyili. "Oletteko valmiina, Rose ja.. Dariusko se oli?"

"Olen", Rose sanoi hiljaa ja astui lähemmäs. Darius ei sanonut mitään vaan käveli Rosen vierelle. Sitten hän nyökkäsi Graysonille.

"Hyvä", Grayson sanoi ja ojensi kätensä, "Tarttukaa käteeni. Tunne voi olla ensin hieman epämukava, mutta totutte siihen kyllä.

Rose ja Darius tarttuivat Graysonin käteen ja tunsivat, kuinka samaan aikaan kuuma ja kylmä tunne levisi heidän kehoihinsa. Huone alkoi pyörimään ja pimeys nielaisi sen. Silmät menivät kiinni, mutta ennen sitä Rose huomasi, ettei Darius enää seisonut hänen vieressään. 

Kukaan ei seisonut. 

Hän leijui painottomana ja syöksyi sitten vauhdilla putkimaiseen tilaan, jonka ympärillä vilisi kuvia. Tuhansia ja taas tuhansia kuvia; ajatuksia, kasvoja, ihmisiä, maisemia. Vauhti hidastui ja pysähtyi sitten kokonaan. Grayson seisoi hänen edessään, silmissä hyväntahtoinen katse.

Mutta jokin oli pielessä.

Graysonin takana seisoi toinen Grayson. He olivat kuin kaksoset, identtiset. Mutta takana seisovalla miehellä oli punaiset viirusilmät ja pirullinen hymy levisi kasvoille. Hänestä huokui pahantahtoisuus.

"OIetko valmis, Rose?" Grayson kysyi rauhallisesti.

Punasilmäinen Grayson vihelsi hiljaa taustalla ja naurahti.

"Tästä tuleekin kokemus, likkaseni. Mahdatkohan kestää kaiken?"

Rose yritti vastata, mutta hänen suustaan ei tullut sanoja. Kuin joku olisi painanut käden hänen suulleen.

"Mestari, minusta tuntuu ettei hän pysty puhumaan täällä. Ei näin pian."

"Rose", Grayson sanoi jälleen rauhallisella äänellä, "Minä vien sinut nyt muistoihini. Koeta kestää, kultaseni. Sinä näet kaiken minun silmilläni ilman, että voit tehdä mitään. Se, mitä tulet näkemään, saattaa järkyttää sinua ja toivon, että et tuomitse minua, kun palaat takaisin. Haluan näyttää sinulle kaiken, jotta ymmärrät."

"D-Darius.." Rose sai kähistyä. "Mi-miss-ä h..än.."

"Kun palaatte takaisin, hän on nähnyt saman kuin sinä. Ei hätää, hän on turvassa."

Rosen silmissä pimeni ja hän alkoi putoamaan. Hänestä tuntui kuin joku repisi häntä sisältä kappaleiksi, mutta se ei sattunut.

Pian hän katsoi itseään kolmannesta persoonasta, paniikki yritti vallata hänen mieltään.

Ei hätää, kultaseni.

Rose jatkoi putoamista ja hänen kehonsa jäi jälkeen.

Myös toinen hahmo putosi häilyvänä vähän Rosesta vasemmalle.

Darius?

Grayson ilmestyi yhtäkkiä hänen eteensä kuin marionetti, joka roikkui lankojen varassa.

Rose tunsi nykäisyn ja hän syöksyi päin Graysonin kehoa. 

--------------------------------------------------