Tappavat säteet

Luku 3.

"Onko se Silas?" Skapparin ääni ei kohoa, mutta tää ei ole enää kysymys vaan tää on vaatimus. Nyökkään. Skappari puhaltaa ilmaa hampaidensa välistä ulos ja kääntää katseensa kattoon. Hengitettyään muutaman kerran syvään Skappari kääntää taas katseensa muhun. "Missä Silas nyt on?" Kohautan olkiani, tuntuu kuin olisin kadottanut ääneni ja sanat. "Kerro mulle mitä tapahtu. Oliko teitä enemmän? Millon sä oot nähnyt Silaksen viimeksi?" Skappari käskee. Ei kysy. Käskee.

"Mä tapasin Silaksen ensin. Siitä on kuukausia. Se oli muutama kuukausi ensimmäisten katoamisten jälkeen. Me kuljettiin kahdestaan muutamia viikkoja, sit tavattiin Maatu ja Miko. Viimesenä tuli Tara. Me on kierretty ympäriinsä ja ollaan pysytty hengissä. Muutama viikko sit me lähdettiin Taran kanssa etsimään ruokaa, muut jäi majapaikkaan. Kun me tultiin takasin niin ne oli kadonneet. Tara sekosi. Se itki ja huusi. Repi hiuksia päästään. Raapi ja potki. Monen tunnin jälkeen se rauhottu. Mä nukahdin ja kun mä heräsin sekin oli poissa. Ne kaikki on kadonneet. Mä oon kulkenut yksin. Tää veitsi oli meidän majapaikalla. Otin sen. Silas on opettanut mut taisteleen. Mä näin se olion. Se on uskomaton," äkkiä tuntuu, että sanat eivät lopu ikinä. Sanat tulee oksennuksen lailla suustani. Ne pursuaa ja leviää. Ne saastuttaa ja kauhistuttaa. Puren huultani, ettei enempää sanoja karkaisi suustani ilman lupaa.

Skappari kuuntelee ja nyökkää välillä. Se tuijottaa taas kattoon. Sen ämnollakutoset on niin puhtaat. Nato-puku. Oisko siitä helvetin Natosta ollut nyt apua? Ei varmaan. Tää on mun ymmärryksen mukaan ihan globaali ongelma. Rajat on kadonneet. Täällä on ihmisiä joka puolelta. Ihmisiä, jotka pakenee jotain. Ihmisiä, jotka etsii jotain. Ihmisiä, jotka ovat kadoksissa. Ihmisiä, jotka vaan ovat. Mä kuulun siihen ryhmään, siihen jotka vaan on. Alkuun yritin etsiä mutsia ja siskoja, mutta se oli ihan mahdotonta. Kukaan ei tiennyt mitään.

"Missä te majailitte?" On seuraava kysymys. Kohautan taas olkiani. Mä oon tullut satoja kilometrejä siitä paikasta mitä kutsuin kodiksi vuosi sitten. Tää on mulle outoa seutua. Silas tosin tuntui olevan kotonaan jokaisessa paikassa missä me vietettiin aikaa. Miksi tää kysyy niin paljon kysymyksiä Silaksesta?

"Kuule. Mä tiedän, että tää tilanne ei ole normaali. Mikään mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana ei ole normaalia. Joku on mokannut ja se on mokannut pahasti. Mutta mun täytyy tietää mahdollisimman paljon. Jos sä haluat niin voit liittyä mun joukkoihin. Meillä on käsitys siitä mitä kadonneille on tapahtunut. Meillä on käsitys monesta asiasta. Mä en voi luvata, että me tiedetään missä ne on enkä mä voi luvata, että me pelastetaan maailma. Mä voin vaan luvata, että me taistellaan sitä vastaan, ettei tää maailma muutu helvetiksi. Ja me taistellaan kunnolla. Me taistellaan kovaa. Me taistellaan loppuun asti. Oletko sä mukana vai et?" Skappari puhuu sylki roiskuen. Julistaa agendaansa. Yrittää käännyttää mua puolelleen tietämättä, että mä haluan löytää mun frendit. Ja löytää mutsin ja siskot. Tai ehkä se tietääkin. Ehkä se tietää, että mä suostun. Ehkä toi kysymys on ainoastaan näön vuoksi. Ehkä se tietää, ettei mulla ole mitään syytä kieltäytyä.