Tappavat säteet

Luku 10.

Tara nojaa mun kylkeen ja mä annan käteni olla sen lanteilla. Maatu tuijottaa hetken aikaa eteensä ennen kuin alkaa kertomaan saatanan pelottavaa tarinaa viime viikoista. Ensimmäisen viikon Maatu oli sairaalaparakissa kuten me tiedettiin. Sen jälkeen on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon.

"Mä en oikein tiedä, mihin mut vietiin. Siellä oli paljon porukkaa. Vuorotellen meitä tultiin hakemaan. Aina sama mies haki jonkun meistä. Ikinä ei tiennyt milloin on sun vuoro. Vaikka sut olisi haettu edellisenä päivänä, niin sut saatettiin hakea seuraavana päivänä uudestaan. Se oli sairasta..."

Maatun ääni vaimenee ja mä tunnen, miten Tara tärisee mun kyljessä. Maatu hengittää muutaman kerran syvään ennen kuin kykenee jatkamaan tarinaansa.

"Mä en välitä kertoa, mitä ne meille teki. Mutta te voitte kuvitella. Kuvitelkaa pahin mahdollinen ja lisätkää siihen vielä päälle toinen kasa samaa paskaa. Ne pumppas meistä verta. Ne löi. Ne kuulusteli. Ne halusi tietoja, joita mulla ei ollut antaa. Ne tuhosi kaiken. Ja kun ne lopulta oli rikkoneet sut täydellisesti, niin sut vietiin pois ja sijoitettiin parakkiin."

Tara irrottaa otteensa musta ja syöksyy halaamaan Maatua. Mä en ymmärrä, miten tämmöstä voi tapahtua tässä tukikohdassa. Tai vittu, kyllä mä voin. Eihän täällä päde enää ainoatkaan normaalin, jo menneisyyteen jääneen, yhteiskunnan lait ja normit. Täällä voittaa vain vahvimmat ja kieroimmat. Jos sä yrität olla lojaali, niin sä häviät.

"Mut sijoitettiin parakkiin 48. Mä oon ollut siellä nyt viikon verran. Mutta ehkä ne ei rikkoneet mua riittävästi. Tai sit ne rikkoi mua just niin paljon, ettei mua kiinnosta kuolenko vai elänkö. Tää tehtävä mihin meitä nyt värvättiin, ehkä se on nyt mun loppuni. Mä en jaksa taistella enää. Koko ikäni oon käynyt kertoimia vastaan ja enää en jaksais."

Mä kierrän käteni kimmojen ympärille.

"Maatu. Sä pystyt kyllä tähän. Sä tulet meidän mukaan. Mä en kestä tätä paskaa täällä. Luulisi, että tässä paskassa maailmassa on muita, koulutettuja, ihmisiä, jotka osaa taistella vihollisia vastaan."

Tunnen Maatun nyökkäävän. Sitten se kysyy otetaanko me Silas mukaan. Mä en tiedä mitä vastata, sillä vaikka mä kuinka arvostan sitä jätkää, niin en tiedä uskallanko luottaa siihen enää, kun tiedän sen olevan Skapparin broidi. Silas tietää varmasti paljon, mutta myisikö se meidät Skapparille? Pelastaisiko se meidän avulla oman nahkansa.

"Silas ei oo lähdössä tälle tehtävällä. En usko, että Skappari antais sille lupaa lähteä. Tää on ison riskin homma. En usko, että ne odottaa meidän kaikkien palaavan. Mä luulen, että me tavataan Silas sitten joskus tulevaisuudessa uudestaan. Sillä ehdolla siis, että ollaan vielä hengissä silloin."

Tara naurahtaa ja Maatukin hymyilee. Maatu lähtee omaan parakkiaan kohti ja me lähdetään Taran kanssa kohti meidän piilopaikkaa. Me ollaan piilotettu sinne kaikki ruoka, mitä ollaan saatu käsiimme. Kun mä olen pakannut reppuuni ruuat, niin me suunnataan parakkiin ja otetaan muutama vaatekerta mukaan. Olisi mahtavaa, jos meillä olisi lääkkeitä, mutta ei meillä ole.

Makaan punkallani ja Tara on kiinni mussa. Silitän hajamielisesti Taran hiuksia ja pohdin onko mitään keinoa saada sairaalaparakista edes jotkut ensiaputarvikkeet. Tiedän, että me saadaan tehtävälle mukaan ea-laukku, mutta sen sisältö ei välttämättä oo mitenkään mittava ja jos me otetaan sieltä jotain niin se huomataan.

"Tunnetko sä ketään sairaalaparakista?"

Kysyn Taralta ja muistelen niitä tyyppejä, jotka paikkas mut silloin ekoina päivinä. En kuitenkaan muista muita nimiä kuin Tiinun ja se ei tarkoita vielä mitään. Jotkut täällä käyttää vääriä nimiä. Tiedän, että sairaalaparakissa on henkilökuntaa kymmeniä ja potilaitakin aina riittävästi.

Tara miettii pitkään ennen kuin sanoo yhden nimen.

"Olisitko sä valmis kysyyn siltä saadaanko me jotain mukaan? Keksit vaikka jonkun stoorin siitä, miten Skappari on luvannut extraa johtuen tehtävän luonteesta. Mä tiedän, et tää on riski ja mä tekisin tän itse, mutta en tunne sieltä ketään."

Tara ei edes mieti ennen kuin nyökkää. Mä tunnen möykyn vatsassani. Tää on iso riski. Mä en halua menettää mun enkeliä tän takia. Tara suutelee mua ja lähtee heti kohti sairaalaparakkia. Mä suljen silmäni ja alan laskemaan sekunteja siihen, kun Tara palaa. 3600 sekuntia on kulunut ja Taraa ei kuulu takaisin.