Tappavat säteet

Luku 19.

Kukaan ei vastaa mulle. En mä sitä toisaalta suuresti odottanutkaan, sitä vastausta meinaan, mutta olisi ollut helpompaa, jos olisi saanut suoraan vastauksen eikä tarvitsisi lähteä itse kokeilemaan. Taas huomaan toivovani, että Miko olisi täällä mun kanssa. Se olisi jo koneiden kimpussa etsimässä keinoa saada olio hengiltä. Välttelen katsomasta lasikoppia, vaikka tunnen olion katseen itsessäni koko ajan.

Lähden kävelemään tietokonerivistöjä kohti. Tästä huoneesta tulee mieleen kaikki ne leffat, joissa on näytetty Nasan lennonjohdon huonetta. Riveittäin tietokoneita ja erilasia mittareita. Ainoa asia mikä puuttuu on isot näytöt, mutta niiden tilalla onkin hirviö omassa lasikopissaan. Astelen ensimmäisen koneen luo. Se näyttää turvakamerakuvaa pihalta. Kuvasta poistuu juuri neljä ihmistä, joista yhtä kannetaan. Kukaan ei näytä seuraavan heitä, huokaisen hiljaa. Nyt voin keskittyä täysillä tähän.

Siirryn koneelta toiselle kunnes löydän koneen, jonka näyttö vaikuttaa kertovan elintoimintoja. Sydämenlyönnit piirtyvät tasaisesti koneen näytölle, viiva kiertää loputonta kehää. En osaa tulkita tuota viivaa, joka kertoo elämästä. Haluaisin istua alas. Käsivartta tykyttää luodin nirhauman jäljiltä, käsivartta pitkin valunut verivana on jo alkanut kuivua. En kuitenkaan uskalla istua, sillä, mistä sitä tietää, jos joku nyt näistä paikoillaan piilottelevista äijistä vaikka hyökkäis kimppuun heti tilaisuuden tullen.

En ehdi kuin laskea käden näppäimistölle, kun kovaäänisistä kajahtaa mun nimi. Miten kukaan täällä tietää mun nimen? Tara. Sen on pakko olla Tara, joka on kertonut musta. Pysähdyn kuuntelemaan jatkuuko puhe, mutta ei se jatku. Joten mä alan näppäilemään parhaan taitoni mukaan. Klikkailen eri näyttöjen välillä ja pohdin, miten saisin vaikka oliolle aiheutettua sydärin. Oon täysin keskittynyt hommaani, sillä mut yllätetään täysin.

"Ossian. Mitä helvettiä sä luulet tekeväsi?! Nyt kädet irti siitä tai mä ammun sun aivot pellolle!"

Tuon äänen mä tunnistaisin vaikka unissani. Mä ehdin kuulla tuon ääneen komentavan joukkojaan niin monen vuoden ajan, että en voisi unohtaa ääntä, vaikka niin haluaisinkin. En pidä kiirettä kääntyessäni. Ukko on vanhentunut. Jos en olis kuullut sen puhuvan, niin en olis varmaan tunnistanut sitä samaksi äijäksi, jota pienenä kutsuin isäksi.

"Onpa hauska nähdä ja kiva myös kuulla, miten helposti sä voisit hankkiutua musta eroon. Miten menee? Mitä oot puuhaillut maailman tuhoamisen lisäksi? Ja miksi vitussa sä haluat tuhota tän mestan? Eikö sulle riittänyt meidän elämien tuhoaminen, mun ja siskojen, äidin?" Ensimmäiset sanat sanon vähän naureksien, mutta lopussa huudan jo täyttä kurkkua vasten mut siittäneen miehen kasvoja.

"Tässä on kuule kyse paljon isommista asioista kuin sä. Sä et ole merkityksellinen tässä asiassa. Ainoastaan se on merkityksellistä, että kuka jää voitolle tässä kiistassa, koska häviäjät tapetaan," faija vastaa mulle.

"Totta helvetissä teidät tapetaan. Te ootte luoneet hirviön, joka listii ihmisiä vasemmalta ja oikealta. Te ootte tuhonneet auringon pommeillanne. Tiedätkö sen hehkuvan pallon, joka luo meille elämää? Nyt se, vittu, yrittää tappaa meidät!" Huudan, enkä häpeä tippaakaan tunteen purkaustani.

"Ei me pommeja olla minnekään lähetetty. Se on Midaksen töitä. Me halutaan tuhota Midas ja Sargon on meidän ase siihen," faija sanoo ja osoittaa oliota lasikopissaan.

"Miten mä en nyt oikein usko sua. Mä en tiedä mikä on Midas. Mä haluan, että toi hirviö kuolee. Ja mä haluan tietää missä mun siskot on?"

"Sun siskot on kuolleet. Olleet jo lähes kaksi vuotta. Kuolivat melkein heti tänne saavuttuaan. Äitisi ei suostunut paljastamaan sun olinpaikkaa, vaikka kuinka suostuttelin," faija katsoo mua suoraan silmiin. Sen silmät on kylmät, tunteettomat.

"Sä... sä tapoit mun siskot?! Miten vitussa äiti olis osannut kertoa missä mä oon, kun ei se tiennyt?! Sä oot sairas! Tää loppuu nyt!" Huudan ja nostan aseeni osoittamaan suoraan miehen kasvoihin. En voi sanoa edes, että faijan kasvoihin, sillä mun edessä seisova mies on pelkkä hirviö.

Ammun, mutta mies ehtii tarttumaan mun käteen, joten laukaus osuu seinään sen naaman sijaan. Me tapellaan. Mä saan lyötyä sitä useamman kerran, mutta lopulta mä jään tappiolle ja tunnen, miten ase painautuu mun vatsaa vasten. Onnistun kuitenkin kääntymään miehen otteessa niin, että mun vatsan sijaan luoti lävistää mun kyljen. Mies irrottaa otteensa ja antaa mun valahtaa lattialle. Hitaasti maailma muuttuu mustaksi mun ympärillä.