Tappavat säteet

Luku 5.

Tara on ihan saman näköinen kuin kuukausi sit. Siitä on kuukausi, kun se katos. Ja nyt se enkeli makaa mun päällä. Sen kultaiset hiukset on märät. Se on haudannut kasvonsa mun rintaa vasten. Mä tunnen miten sen kyyneleet valuu mun paidalle.

"Miten sä oot tänne päätynyt?" Mun tarvii tietää. Mä en kestä, jos mä hylkäsin sen. Jos se oli mennyt takaisin, kun mä olin jo lähtenyt.

"Mä ajattelin käydä kierroksella. Jätin sut nukkumaan. Aatos löysi mut kesken kierroksen. Vei mut mukanaan. Paria päivää myöhemmin me palattiin majapaikkaan etsiin sua, mutta sä olit jo lähtenyt. Mä en ois halunnut lähteä Aatoksen mukaan, mutta suoraan sanottuna mä olin ihan sekaisin. Anna rakas mulle anteeksi. Anteeksianteeksianteeksi. Mä luulin, etten nää sua enää ikinä. Pelkäsin, et oot kadonnut. Tai kuollut. Anna mulle anteeksi rakas. Maatu, Miko ja Silas. Mä en tiedä missä ne on. Täällä ne ei ainakaan ole. Mä olen kysellyt ja etsinyt. Ja jos Silas ois täällä, niin Kapteeni ois rauhallisempi eikä lähettäis meitä tehtäville niin usein. Silas on Kapteenin pikkubroidi," Tara selittää. Mä kuuntelen hiljaa. Kierrän Taran hiuksia sormeni ympärille.

"Tara. Hani. Sä et oo tehnyt mitään väärää. Sä tulit turvaan. Se on ainut paikka missä mä haluan sun olevan, turvassa. Mä oon pahoillani, etten odottanut sua. Mä lähdin etsiin sua heti kun heräsin, mutta mä en löytänyt mitään....... enkä ketään," kuiskaan Taran korvaan.

Miten ikävä mulla onkaan sitä ollut. Tara on ainut, jota mä oon ikinä rakastanut kunnolla. Ainut, johon mä olen luottanut täysillä. Kun se katos niin osa musta katos myös. Kierrän käteni tiukasti sen ympärille. Mulla on ollut niin jumalaton ikävä tätä enkeliä. Tara on ainut mitä mulla on jäljellä. Tunnen vihan valuvan itsestäni ulos. Taran rauhallinen hengitys poskellani on niin tuttu. Rauha leviää ruumiiseeni. Enää mun ei tarvitse pelätä sitä missä Tara on. Tara on tässä, mun sylissä. Tara on just siellä mihin kuuluukin.

"Sori nyt vaan, mut toi peli ei vetele täällä," kuuluu ääni punkan vierestä. Mä en viitsi katsoa. Tara on tässä. Tara on mun luona. Mä en tarvitse muuta.

"Painu vittuun Aatos," Tara vastaa kääntymättä katsomaan jätkää.

Sivusilmällä näen tyypin kurottavan Taraa kohti, mutta nopeasti siirrän Taran sivuun ja hyppään seisaalleni. Mun kasvot on lähes kiinni tän äijän kasvoissa. Mun kädet on napanneet kiinni sen rinnuksista. Silas ja Maatu on tehneet hyvää työtä. Ne on tehneet musta taistelijan. Tää äijäkin tosin taitaa olla, sillä se ei liiemmälti hätkähtänyt. Muutaman kerran räpytti silmiään, mutta muuten sitä ei tunnu haittaavan, että tulin iholle.

"Tara on mun. Sä et ikinä koske siihen. Sä et katso siihen päin. Sä et edes ajattele sitä. Mua ei kiinnosta pätkääkään mitä täällä tehdään tai ei tehdä, mutta Tara on mun. Paina se kalloosi. Painakaa se vittu kaikki kalloihinne!" Murisen viimeisen lauseen koko parakille ja tönäisen Aatoksen kauemmas.

"Aatos. Se on totta. Mä teen niin kuin Ossian haluaa. Ja Ossian tekee niin kuin mä haluan. Sä et voita tätä. Sä voit olla tän parakin päällikkö. Sä voit komentaa miten haluat. Mutta jos se ei liity olennaisesti parakin asioihin mua ei kiinnosta. Eikä Ossiania kiinnosta," Tara lataa päin Aatoksen naamaa. Mun enkeli on aina ollut kova kimma.