Tappavat säteet

Luku 11.

Sekunnit ja tunnit tikittävät. Meidän pitäis lähteä tehtävälle ja Taraa ei näy missään. Koko yön mä olen valvonut ja odottanut Taraa saapuvaksi. Kuulen, miten meidän parakin porukat nousee ylös ja alkaa valmistautua päivään. Osa on lähdössä tälle samalle kuoleman missiolle kuin mä, mutta muilla on tavallinen päivä treeneineen.

Lopulta nousen väkisin sängystä. Käyn vessassa, pukeudun ja sujautan taskuuni muutamat extrasukat. Sade ropisee vasten parakin kattoa. Entisessä elämässä olisin ollut kiukkuinen sateesta ja toivonut aurinkoa, mutta nykyään sade on huomattavasti hauskempi juttu kuin aurinko. Sateella, varsinkin tällaisella rankkasateella, voit kulkea huoletta missä tahansa. Siirrän sukat reppuun muiden huomaamatta ja samalla tarkastan, että repussa on kaikki, mitä on haalittu kasaan viime viikkojen aikana.

Juuri kun me ollaan lähdössä parakin ovesta ulos, niin Tara juoksee hiukset vettä valuen sisälle. Tara vetäisee mut mukaansa sisälle välittämättä Aatoksen kommenteista.

"Ette te lähde ilman mua, koska mulla on meidän ensiapupakkaus," sanoo Tara. Se on totta. Kukaan ei lähde tälläselle tehtävälle ilman ea-laukkua, vaikka sen sisältö on aina mitä sattuu. Mutta toivo siitä, että laukun sisältö voi pelastaa sun hengen on massiivinen ja auttaa jatkamaan.

Suljen oven perässäni. Parakissa on vain me kaksi. Katson Taraa odottavasti.

"Mä sain paljon kamaa. Meidän virallinen laukkukin on yllättävän hyvä, mutta yks tuttu hoitsu antoi mulle vapaat kädet tyhjentää varastoa. Se oli lähdössä täältä. Me käytin yön siihen, että autoin sitä häipymään. Mä tiesin, että sä oot huolissas, mutta mun oli pakko auttaa sitä. Ja vastineeksi avusta mä sain mitä halusinkaan, nanojakin," Tara kuiskaa mulle.

Mä tuijotan Taraa suu auki. Nanot on harvinaisia. Ne on kalliita. Ja nyt mun enkeli on hankkinut meille nanoja. Meidän eloonjäämisprosentti nousi juuri kymmenkertaisesti. Suikkaan nopean pusun Taran huulille ja kehotan sitä äkkiä vaihtamaan vaatteet, niin Skappari ei tule etsimään meitä. Tara antaa repun mulle ja suuntaa vaatepinojen luo. Tutkin reppua ja totta se on, sieltä löytyy lähes kaikkea mitä me voidaan vaan ikinä tarvita. Nappaan Taran sängyn alta toisen repun ja laitan sen sängylle. Tiputan sängylle myös oman reppuni. Taran vaihtaessa vaatteita mä jaan kolmen repun tavarat tasaisesti kahteen reppuun. Eniten tilaa vie säilykkeet, mutta saan kuin saankin kaiken mahtumaan. Taran tuomassa repussa oli myös meidän virallinen ea-pakkaus, mutta siitä en ota mitään. Mun repussa on mun aseet, mutta Taran reppu on asevapaa. Tehtävälle lähtevien aseet jaetaan juuri ennen lähtöä, jotta niitä ei voida käyttää väärin.

~~~~

Muut tehtävälle lähtijät seisovat katoksen alla hiljaa jutellen. Skapparia ei vielä näy, joten virallisesti me ei olla myöhässä. Maatu hivuttautuu meidän luo. Tara ottaa Maatua kädestä kiinni. Mä pelkään koko ajan, että Maatu hajoaa palasiksi. Se on kokenut niin paljon. Liian paljon. Mä pelkään Maatun puolesta. Mä en pelkää omasta puolestani enkä juuri Taran puolesta, sillä mä tiedän Taran sisäisen voiman.

Skappari saapuu paikalle vanavedessään muutama muu. Skappari puhuu suu vaahdossa tehtävän merkityksestä. Aseen arvoisille jaetaan samalla aseita. Meitä ei ole kuin kolme, jotka eivät ole niiden arvoisia.

"Teidän käsissä on koko ihmiskunnan tulevaisuus. Teillä on mahdollisuus pelastaa koko maailma. Te menette ja pysäytätte sen olennon. Te etsitte ne paskaiset ja sammutatte tämän maailmanpalon. Te kukistatte sen olennon ja näin ollen annatte meidän miehille mahdollisuuden korjata sen tekemät tuhot," Skappari huutaa.

Mä en kyllä ymmärrä, miten me voidaan enää tehdä auringolle mitään. Mä uskon, että me ollaan tuhoon tuomittuja. Aurinko tappaa kaiken elämän tältä planeetalta, jotta joku voisi joskus myöhemmin tehdä asiat paremmin.