Tappavat säteet

Luku 20.

MAATU

Me onnistutaan Mintun ja Josen kanssa saamaan Ossianin äiti autolle saakka. Auto on onneksi siellä, mihin me se jätettiin. Ossianin mutsi makaa takapenkeillä ja mä tutkin sen haavoja. Niitä on paljon, toiset on pahempia kuin toiset. Onneksi Ossian antoi mulle laukustaan ensiapupakkauksen, joten alan hoitamaan haavoja. Puhdistan kaikki, mitä näen ja sidon pahimmat. Nanoja en vielä anna, sillä nyt ei näytä siltä, että niille on tarvetta. Me jätetään Ossianin äiti nukkumaan ja istutaan konepellille syömään. Autosta löytyi suolakeksejä ja mehupulloja, joten me nautitaan niitä. Auringonnousuun on vielä muutama tunti. Toivon, että kaikki muutkin pääsee ehjinä takaisin.

"Se oli Tara, joka oli hakenut täältä kamat. Pitäisiköhän meidän vähän siirtää autoa eri paikkaan, jotta se ei löytäisi tätä uudestaan liian helposti?" Kysyn muilta.

"Mut jos me siirretään autoa, niin muut ei löydä meitä, kun ne on saaneet hommat hoidettua," vastaa Minttu.

Mä ymmärrän Mintun kannan asiaan, me kaikki toivotaan, että jokainen selviää tästä elossa. Pohdin asiaa hetken aikaa ja ehdotan, että siirretään silti autoa, mutta että mä lähden takasin tukikohtaan ja palaan muiden mukana, niin sitten ne tietää, mihin tulla. Toiset katsoo mua pitkään, mutta lopulta suostuvat. Me siirrytään autoon sisälle ja Jose käynnistää auton.

Me ajetaan vajaa kymmenen minuuttia ennen kuin löydetään metsätien varrelta sopiva piilopaikka autolle. Mä tarkastan vielä kerran Ossianin äidin tilanteen. Siinä ei oo tapahtunut muutosta. Annan Joselle ja Mintulle ohjeeksi juottaa Ossianin äidille mehua, jos mua ei oo kuulunut takaisin kahteen tuntiin. Siinä ajassa mun pitää löytää Ossian ja muut ja ehtiä takaisin, sillä jos meitä ei oo muut tappaneet, niin aurinko tekee sen varmasti.

Palaan takaisin tukikohtaan. Rakennukseen on yhtä helppo päästä sisälle kuin aiemmin. Sisällä ei tosin oo enää rauhallista. Valot välkkyy ja hälytin ulisee kovaäänisesti, kun pujahdan käytävälle. Käytävällä kulkee muutamia ihmisiä, mutta kukaan ei kiinnitä muhun huomiota. Kuljen samaan suuntaan kuin hetkeä aiemmin Ossianin kanssa. Mä luotan Ossianiin. Hassua, mutta Taraan en ikinä luottanut. En ainakaan täysin. Joku siinä mimmissä oli outoa. Ihan hiton väärin on se, että Tara jätti meidät tänne pulaan ilman mitään selitystä.

Mitä lähemmäs käytävän päässä oleva ovi tulee, sitä enemmän huutoa kuuluu. Nää äänet ei kuulosta kidutukselta, vaan ennemmin sekasorrolta. Ovi avautuu ongelmitta, mutta ihmisiä kulkee käytävällä paljon. Mulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin pujahtaa sekaan ja toivoa parasta. Yllättävää kyllä kukaan ei kiinnitä muhun mitään huomiota. Lopulta löydän tieni huoneeseen, josta avautuu näkymä alapuolelle halliin. Hallin keskellä on jonkinlainen häkki tai koppi. Sen seinät on läpinäkyvää materiaalia. Olio istuu kopissaan ihan rauhallisena, vaikka ympärillä vallitsee sekasorto. Nopeasti mun silmät kuitenkin löytää Ossianin. Se makaa lattialla verilammikossa. Kukaan ei oo sen lähelläkään.

Haluun luottaa hyvän tuurin jatkuvan ja hipsin portaita pitkin alas halliin. Meidän tehtävä oli tappaa tuo olio ja aion tehdä sen heti, kun oon tarkastanut Ossianin tilanteen. Livahdan yhden pöydän alle ja konttaan pöytien alla niin pitkään, että pääsen Ossianin luo. Ossian hengittää edelleen, mutta hengitys on pinnallista. Paikannan nopeasti paikan, mistä veri tulee. Ossianin kyljessä on reikä. Käännän Ossiania varovasti, jotta näen onko luoti tullut läpi asti. Onneks niin on käynyt. Lätkäisen alkuun vaan selkäpuolelle isot laastarit. Sitten tiputan muutaman nanon haavaan ennen kuin paketoin sen vatsan puoleltakin. Jätän Ossianin lattialle ja lähden etsimään keinoa, millä tuhota tuo paskiainen.