Tappavat säteet

Luku 15.

Aatos makaa kuolleena maassa. Osa kimmoista itkee. Muutama jätkä uhoaa ampujalle. Maatu puristaa mun hupparin selkää. Siirrän Maatua niin, että se on mun vieressä. Yritän etsiä Taraa, mutta sitä ei näy missään. Nappaan repun maasta selkääni. Otan Maatua kädestä kiinni ja yritän hivuttaa meitä pois polulta metsän siimekseen. Mies yrittää saada kaaosta hallintaan, mutta se ei näytä onnistuvan. Jollain tapaa kaikki meistä matkaan lähteneistä on varmaan varautuneet siihen, että tällä reissulla saattaa kuolla. Skapparikin sanoi niin, ettei muutama kuolema haittaa, kunhan homma hoituu.

Muutama jätkä hyökkää miehen kimppuun ja ne saa kammettua aseen pois mieheltä. Joku ampuu miehen ilman suurempia elkeitä. Porukka näyttää rauhoittuvan. Me jäädään Maatun kanssa metsän reunaan seuraamaan tilannetta.

"Näetkö sä Taraa jossain?" Kysyn Maatulta.

Meidän silmät haravoi edessä aukeavaa näkymää, mutta Taraa ei vaan näy missään. Onkohan se lähtenyt autolta hakemaan aseita?

"Mitä sä haluaisit tehdä? Jäädäänkö tähän katsomaan, miten homma etenee vai lähdetäänkö autolle katsomaan onko Tara siellä? Mä en tiedä riittääkö mun usko ja taidot siihen, että tää homma tulee hoidetuksi," Maatu kuiskaa mun korvaan.

Jännä huomata, miten samoja ratoja meidän ajatukset kulkee tässä tilanteessa. Mä en todellakaan usko, että me saadaan pysäytettyä sitä oliota. Mulla on täysi luotto Taraan. Mä uskon, että se pärjää. Mä toivon, että se on mennyt autolta hakemaan meille aseita. Mulla on aseet repussa, mutta kaikkien muiden aseet on autossa.

"Jäädän tähän katsomaan, miten tää etenee. Voihan se olla, että me päästään sisälle asti. Mutta saadaanko me homma hoidettua loppuun asti? Tuskin. Häivytään, jos tulee kuumat paikat. Me sovittiin Taran kanssa, että jos joudutaan eroon toisistamme niin kumpikin suuntaan meidän mummin mökille, se on muutaman tunnin päässä täältä. Se on aika korvessa, joten on mahdollista, että siellä on vielä ehjiä paikkoja. Mutta enhän mä tiedä varmaksi. Joten jos sulle sopii, niin ollaan tässä nyt ja häivytään, jos tarvii. Mä uskon, että Tara on autolla ja tulee kohta tänne," sanon Maatulle.

Me siirrytään kuuntelemaan mitä porukka puhuu. Siellä riidellään siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtua. Lopulta kaikki pääsee yhteisymmärrykseen siitä, että osan porukasta tulisi hakea autolta aseet, jonka jälkeen me toteutetaan suunnitelma. Muutama tyyppi lähtee autolle. Me muut jäädään odottelemaan. Mä ja yks jätkistä siirretään ruumiit metsän suojaan. Mä en haluaisi katsoa Aatosta, mutta mun on pakko. Taas yksi turha uhri tässä paskassa. Loppuuko tää koskaan.

"Oliko Tara siellä?" Maatu kysyy heti, kun tyypit tulee takaisin.

"Ei muuten ollut, mutta paljon tavaraa oli kadonnut. Kaikki ea-pakkaukset, Maatun ja Taran reput oli poissa. Samoin kun valtaosa aseista. Joku siellä oli käynyt. Mutta miks se ei vienyt sit kaikkea. Mitä viemisen arvoista sun repussa oli Maatu?" Yks jätkistä utelee.

"No ihan tasan samat kamat kun muillakin," Maatu vastaa. Se ei kuuntele kenenkään paskan jauhantaa.

"Mä oon varma, että Tara on se joka on autolla käynyt. Miks se olisi pettänyt meidät, Ossian?"

"Älä puhu paskaa. Ei Tara meitä pettäis. Miks se niin tekis? Sillä on varmaan joku Skapparin erikoismissio tehtävänä," vastaan, vaikka luulen tietäväni, ettei sillä mitään missiota ole. Mutta toisaalta se puhui siihen radiopuhelimeen. Mä tiedän, että me aiottiin häipyä, mutta en sano sitä muille.

Mä käännyn ja lähden johdattamaan joukkoa aidassa olevaa porttia kohden. Mä en halua kuunnella enää puheita siitä, että Tara olisi pettänyt meidät, pettänyt mut. Tara ei ikinä tekis mitään sellaista. Ihme, ettei tää hälinä oo hälyttänyt paikalle ketään muita. Yllättäen porttia aukeaa kahvasta painamalla. Tän paikan vartiointi ei ole kovin hyvä.

Me kuljetaan läpi aution asfalttipihan. Missään ei näy ketään. Mistään ei kuulu ääniä. Tämäkö muka on se paikka, josta maailman kauhua ohjaillaan?