Tappavat säteet

Luku 9.

Tuijotan edessäni olevaa karttaa ja yritän painaa sen mieleeni. Välillä mun on kuitenkin pakko vilkaista vieressäni seisovaa kimmaa. Maatu. Se on palannut. Mun on pakko saada puhua sen kanssa, mä haluan tietää missä se on nää viime viikot ollut, sillä sairaalassa se ei ole ollut ekan viikon jälkeen. Täällä mä en kuitenkaan voi kysyä mitään, sillä Skappari seisoo tän saman pöydän ääressä ja selittää meille meidän seuraavasta tehtävästä. Mä en tiedä onko Maatu vielä tarpeeksi terve lähtemään tehtävälle. Se on edelleen todella laiha, mutta on onneksi saanut vähän lihaa luidensa ympärille. Taran käsi silittää koko ajan Maatun selkää. Maatu oli meistä nuorin, vaikka ei se siltä vaikuttanut. Maatu on ollut taistelija aina. Se on aina joutunut tappelemaan ja se onkin ihan saakelin hyvä siinä mitä tekee.

Skappari vaahtoaa siitä, miten tärkeää tän tehtävän onnistuminen on koko ihmiskunnan kannalta. Mä vaan mietin, että miksi vitussa lähettää joukko teinejä tekemään jotain sellaista, mikä kuuluisi ammattisotilaille. Tai siis mehän ollaan uhrattavissa. Sehän se syy varmasti on. Jos me onnistutaan tässä tehtävässä niin ei mitään väliä, vaikka me kaikki kuoltais sitä tehtävää suorittaessa.

Katson vaivihkaa Taran sormia jotka viittoo mulle samalla, kun Skappari intoilee siitä, millaista kunniaa me tullaan saamaan. Lähdetään. Tänään. Tämä. Tehtävä. Tara haluaa, että me lähdetään mukaan tähän tehtävään ja häippästään omille teillemme heti, kun on mahdollista. Nostan käteni ylös samalla sekunnilla, kun Skappari kysyy vapaaehtoisia. Myös Taran käsi nousee ylös ja Skappari nyökkää meille. Maatu vilkaisee meitä ja nostaa kätensä pystyyn myös. Myös Aatoksen käsi nousee ylös sekä muutama muu tyyppi meidän parakista nostaa käpälänsä pystyyn. Meitä on nyt kuusi. Skappari hyväksyy meidät kaikki.

"Tämä ei riitä. Minä nappaan teille kolme tai neljä vielä mukaan toisesta parakista. Sitten muutama kuolema ei vaikuta tehtävän onnistumiseen."

Vitun hyvä tapa kannustaa meitä tähän hommaan. Kuten mä sanoin, me ollaan uhrattavissa. Syy miksi Silas ei ole nyt täällä kuuntelemassa on varmasti juuri tuo, meidän kuolema ei liikuta ketään. Silaksen kuolema ois paha takaisku Skapparille ja koko organisaatiolle. Mä en ole vieläkään ihan täysin perillä Silaksen merkityksestä tälle organisaatiolle. Mä täysin edes ymmärrä miksi tää organisaatio toimii niin kuin toimii. Miksi käyttää teinejä, kun on oikeita, koulutuksen saaneita sotilaita tarjolla?

Skappari jatkaa puhettaan, mutta mä en jaksa edes kuunnella enää. Mä vaan pohdin, miten saan mahdollisimman paljon tungettua tarvittavia tavaroita reppuuni. Mietin, miten pystyn käymään salaa asevarastolla hakemassa mukaani veitsen ja muutaman muun tarpeellisen tavaran. Tiedän, että mä tuskin edes saan asetta mukaani, kun me illalla lähdetään matkaan. Mä en ole niin arvokas, että mun henkeä kannattaa suojella aseen kanssa. Jos mä tulen ammutuksi niin sitten tulen, se on virallinen linja. Mulla ei tietenkään ole aikomustakaan tulla ammutuksi tai mitään muutakaan.

~~~~~~

Maatu seisoo asevaraston edessä ja odottaa lupaa mennä sisään valitsemaan asetta. Mä nojailen seinään ja odotan Taraa, joka on nyt sisällä Skapparin kanssa valitsemassa itselleen asetta. Meidän ryhmän jäsenistä on jo kaikki muut Maatua lukuun ottamatta saaneet hakea aseensa, siis ne jotka on aseen arvoisia. Tää on vähän niin kuin Thorin vasara, Mjölnir, jos et oo sen arvoinen niin et saa asetta. Mä en oo sen arvoinen, kuten ei oo muutama muukaan. Mutta mulla on keinoni saada aseita, vaikka mä en olekaan niiden arvoinen näiden mielestä. Tara tulee ulos mukanaan vanhan mallinen rynnäkkökivääri sekä ysimillinen.

Skappari tulee ovelle ja nyökkää Maatun mukaansa. Maatu pyytää tiettyä asetta ja Skappari lähtee kulkemaan kohti parakin takaosaa. Hyllyt muodostavat sokkelon parakkiin. Kurkistan ovesta sisään ja kuulen Maatun puhuvan Skapparille kovaan ääneen. Se on merkki. Livahdan ovesta sisään ja suunnistan nopeasti lähemmille hyllyille. Tara seisoo ovella vahdissa ja Maatu pitää Skapparin kiireisenä. Nappaan muutaman veitsen alahyllyjen takaosista, jotta niiden poissaoloa ei heti huomaa. Uskaltaudun vielä vähän pidemmälle ja nappaan erään hyllyn päältä muutaman käsiaseen, ne on pienikaliiperisia, mutta kyllä niillä saa hommat hoidettua. Onneksi panokset on ihan oven vieressä ja nappaan mukaani muutaman laatikon, vaikka laatikoiden vähenemisen varmasti huomaa.

Kun Maatu tulee ulos ovesta mä olen jo parakin toisella puolella. Kuulen Skapparin lukitsevan oven sekä Maatun ja Taran juttelevan luonnottoman kovaan ääneen siitä, mitä aseita he valitsivat. Menee muutama minuutti ja mimmit on luonani. Me seistään parakin katoksen alla, suojassa katseilta sekä auringolta. Halaan Taraa ja sitten kysyn Maatulta, missä se on ollut.