At first sight

Luku1= Vietnamin sota

*JOONAS*

Kellon tikitys häiritsi mun keskittymiskykyäni vähintään yhtä paljon kuin niskan takana yskivä luokkakaveri. Ihan tosi.. niistä vielä mun hiuksiin niin hyvä tulee!

Ihan kun tarpeeksi ei olis ollut jo siinä, etten mä muistanut tästä helvetin aiheesta yhtään mitään. Historia oli yrittänyt tappaa mua koko syyslukukauden ajan tylsyydellään ja nyt se näköjään sai kostonsa.

Minkä tahansa muun sodan maailmasta olisi keksinyt laittaa aiheeksi, mä olisin osannut kertoa siitä vähintään kahdeksan pisteen arvoisesti. Kylmä sota, Korean sota, Talvisota, lumisota! Hetkinen.. se ei tainnut liittyä tähän..

Mutta että niistä kaikista mahdollisuuksista juuri tämä mistä mä en muistanut mitään. En mitään muuta kuin Vietnamin... ja senkin vain koska se oli tuossa nimessä!

Naputtelin kynän päätä hiljaa vasten paperia ja haukottelin. Luojan kiitos tämä oli koko koeviikon kokeista viimeinen. Mä en olisi jaksanut enää yhtäkään. Mennyt jakso oli ollut jo ihan tarpeeksi raskas muutenkin. Filosofiaa, historiaa, äidinkieltä, englantia ja matikkaa.. onneksi liikunta oli sentään tasapainottavana. Mutta sekin piti meitä täällä tiistaisin puoli viiteen... ihan kuin ei parempaakin tekemistä olis ollut neljältä iltapäivällä kun juosta pitkin nurmikenttää pallon perässä. Tai minun tapauksessani karkuun liian kilpailuhenkisiä luokkakavereita jotka eivät arvostaneet mun panostani tyhjäntoimittajana.

Nyt se tuli onneksi päätökseen ja uusi jakso alkaisi heti kello 12.00 psykologian tunnilla. En mä sanonut että se mitään herkkua oli sekään mutta huomattavasti helpompi sisäistää kuin esimerkiksi fysiikka tai kemia. Kuka niistä kaavoista muka mitään ymmärsi? Psykologiassa riitti kun muisti muutaman keskeisen teorian ja vitusti käsitteitä.

Ja onneksi tämä jakso oli myös paljon kevyempi kuin edellinen. Meillä oli lukujärjestyksessä jopa useampi lyhyt päivä jolloin päästiin kotiin 13:15. Keskiviikko ja perjantai, mikäli mä oikein muistin. Sitä olikin hyvä pohtia tässä kohtaa!

Kun mä olin saanut tarpeekseni Vietnamin sodan vatvomisesta, mä pakkasin tavarani, otin koepaperin mukaan ja lähdin suuntaamaan ulos luokasta. En mä sentään ihan ensimmäisten joukossa lähtenyt livohkaan. Ja kaikkiin muihin kysymyksiin mä olin saanut mielestäni vastattua suht kattavasti. Vain tämä viimeinen jäi vituttamaan...

Palautin kokeeni opettajalle ja suunnistin ovelle. Nyt se oli ohi. Ja seuraava koeviikko olisi vasta ensi vuoden puolella. Lomakin välissä! Kuinka niin mä olin stressaantunut??

Avasin luokkahuoneen oven ja astuin käytävälle. Etsin naulakosta oman reppuni ja tungin tavarani sinne. Yksi vilkaisu ikkunasta riitti kertomaan että mä saisin jälleen kerran pummata frendiltäni kyydin kotiin jos en halunnut kastua läpikotaisin. Ja juuri nyt mua ei oikein huvittanut...

"Mites historioitsija?" kuului ilkkuva ääni vähän matkan päästä.

Siellä se mun "frendini" oli... käännyin sen suuntaan ja näytin sille keskisormea. Hyvä toisen oli huudella kun sillä ei ollut koko koeviikolla kuin kaksi koetta... ja aika jonka se niihin valmistautuessaan oli käyttänyt, voitiin mitata varmaan sekunneissa.

"Mennään syömään. Mulla on ihan helvetin kauhea nälkä" valitin laahustaessani Joelin ohi. 

Mä olin lähtenyt aamulla niin kiireellä kouluun etten ehtinyt edes aamupalaa syödä. Herätyksen mä olin kyllä laittanut mutta ilmeisesti torkuttanut sen verran useasti et olin lähes myöhästynyt koulusta. Eipä olis ollut ensimmäinen kerta.. ja tuskin viimeinenkään.