At first sight

Luku8=Ajatuksissa

Taapersin hyisessä räntäsateessa kohti koulua ja yritin ymmärtää maailman menosta edes jotain. Se olisikin ollut melkoinen saavutus tähän aikaan aamusta... ja näillä unilla..

Vuorokaudenajoissa oltiin oltu jo varmasti lähempänä aamua kuin yötä, kun mä viimein olin saanut unenpäästä kiinni. Miksi hitossa uni tuli vasta siinä kohtaa kun herätykseen oli enää tunti aikaa?! Koko yö olisi ollut aikaa nukkua mutta aivot päättivät ajankohdan olevan parempi syvällisille pohdinnoille. Joku vinoutuma niissäkin oli pakko olla...

Mä olin miettinyt epäonnistuneita koulujuttuja ja päin persettä mennyttä koeviikkoa. Jokin helvetin kaamosmasennus oli varmaan saavuttanut vihdoin minunkin mieleni. Mutsi oli aina vedonnut siihen tähän aikaan vuodesta joten jos mun arvosanoista tuli jotain sanomista, oli mullakin oikeus syyttää syksyä!

Luojan kiitos tämä koeviikko oli ollut vain yksi muiden joukossa ja seuraava olisi taas uusi mahdollisuus. Mahdollisuus epäonnistua vielä pahemmin.. enhän mä mikään luokan priimus ollut mutta olihan se ihan kiva onnistua. En mä kuitenkaan riemusta kiljuen ottanut uskonnon kokeesta vitosta.. eikä mun tuntiaktiivisuudella käännetty kurssinumeroa ainakaan ylöspäin. Ihan kuin uskonto olis ollut tässä kohtaa mun huolenaiheista suurin.. en mä näillä ajatuksilla mitään taivaspaikkaa itselleni saanut haalittua.

Epävakaan koulumenestyksen ohella mä olin eksynyt pohtimaan myös tätä bändijuttua. Mitä jos tästä tulisikin joskus jotain suurempaa. Totta kai mä suhtauduin siihen vakavasti enkä halunnut ajatella sitä nytkään pelkkänä ajanvietteenä tai hauskanpitona. Olihan se toki sitäkin mutta totta hitossa se ajatus nyt houkutteli että joskus saisi esitellä itse kirjoittamaansa musiikkia koko maailmalle. Ja seisoa ylpeästi sen takana. Kutsua sitä omaksi ja näyttää esimerkkiä muillekin. Ihan kuten Linkin Park oli meidän kohdalla tehnyt. Ja varmasti monen muunkin.

Pakko kai mun sekin oli myöntää että Joonas oli myös yksi mun mielessä pyörineistä asioista. Monien muiden lomassa.. mä kun ihastuin ihmisten ulkonäköön todella helposti. Jonain päivänä se varmasti tulisi koitumaan vielä mun kohtalokseni. Minkä mä sille mahdoin...

Sen pörröiset hattarahiukset ja kylmät väreet aiheuttava ääni, oli mulle todellinen houkutus. Enkä mä todellakaan tiennyt miten saisin pidettyä pääni kasassa jos aloin pyöriä niiden seurassa vielä enemmän. Miten mä saisin salattua ajatukseni siitä ja ennen kaikkea käyttäydyttyä normaalisti. Tai vähintäänkin niin ettei ne huomanneet mun käytöksessä mitään erikoista. Vielä tässä vaiheessa sen saattoi pystyä salaamaan kun ei oltu tunnettu vuosikausia.

Sitä paitsi en mä ollut aiemmin edes tajunnut olevani blondeihin päin. Tähän mennessä jokainen johon mä olin ihastunut, oli ollut tummaverikkö. Ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta naispuolisia.. niin ne ajatukset vain muuttuivat.

Aamulla mun kiirehdittyä kahville, oli mun rakkaat sisarukseni alkaneet oitis udella että missä mä olin oikein viihtynyt niin myöhään. Ihan kuin se niiden asia olis ollut. Mutta mä olin muistaakseni sanonut niitä vielä pahemmiksi kuin meidän vanhempia. Ja sitä ne todella olivat.

Ei näille tietenkään riittänyt perusteluksi kavereiden kanssa hengailu mutta mä vetosin kiireeseen lähtiessäni vauhdilla kouluun. Ei mulla ollut aikaa jäädä vääntämään niille asiaa rautalangasta. Mielenkiinnosta nyt puhumattakaan. Sitä paitsi ihan tottahan se oli ollut.

Saavuttuani koulun pihalle mä näin muitakin elämäänsä kyllästyneitä tyyppejä ja väsyneitä kasvoja. Ketään muutakaan ei tainnut oikein napata ajatus aamun ensimmäisestä tunnista. Varsinkaan kun kyseisen aineen opettaja yritti saada meistä jokaisesta laboratoriossa työskentelevää hullua kemistiä! Ehkä Joonas oli hiuksista päätellen viettänyt vähän turhan monta tuntia kemian luokassa...

Kaivoin takkini taskusta pienen mustan kulkuläpyskän ja avasin ulko-oven. Lähdin kiipeämään portaita pitkin kohti kemian luokkaa. Jokohan meidät laitettais ensimmäisellä tunnilla tekemään jotain järjettömiä kokeita joilla onnistuttais räjäyttämään koko koulu.. siitä taidosta saattaisi olla myöhemmin paljonkin hyötyä.

Mä en voinut sille mitään että ensimmäinen ajatus aiheesta kemia, oli kahden ihmisen välinen kemia. Sillä ei ikävä kyllä ollut mitään tekemistä meidän alkavan oppiaineen kanssa.. olisihan se ihan käytännöllistä kuitenkin ollut. Kerrankin koulu olisi jakanut jotain yleishyödyllisiä taitoja parantavaa infoa. Miten parantaa tai ylläpitää kemiaa kahden ihmisen välillä? Tai kuinka se syntyi? Mistä asioista se koostui ja mitä kaikkea oli otettava huomioon... 

***

Sanoja 600

Tässäpä taas uutta näistä :)