At first sight

Luku17=Outoja tuntemuksia

Naputtelin hermostuneena tuolin pehmeää käsinojaa ja tuijotin eteenpäin. Mä olin valvonut koko viime yön ja turhautuminen oli sen tasoinen. Ajatukset harhaili muutenkin teillä tietämättömillä, puhumattakaan siitä mitä ne olivat sitten kun siihen yhdisti vielä ultimaattisen väsymyksen. Koko päivästä oli luvassa katastrofi isolla K:lla.

Ensimmäinen oppitunti olisi vaatinut keskittymistä ihan todenteolla sillä mä olin nyt jo aivan kujalla. Mä en ikinä tulisi pääsemään koko kurssista läpi jos en tsemppaisi jo heti alkuvaiheessa. Jokainen tiesi että mitä pidemmälle kurssi eteni, sitä vaikeammaksi ymmärtämättömyyden aikaansaama jälkeen jääminen meni.

"Moi!" kuului iloinen tervehdys rappusten suunnalta.

Siirsin katseeni äänen suuntaan ja kohtasin nutturapäisen lyhyehkön pojan. Niko.

Se hymyili taapertaessaan portaita pitkin kohti mua ja sai jo muutaman tunnin poissa olleen oudon tunteen palaamaan mun sisimpään kahta kauheampana.

"Moi" vastasin väsyneenä ja yritin luoda väkinäisen hymyn kasvoilleni.

Mä olisin halunnut vain tuijottaa eteeni ilmestynyttä hahmoa ja ihmetellä sen upeaa ulkokuorta. Mun oli myönnettävä että vaikka mä olin aluksi ollut hieman skeptinen sen suhteen, oli se todella lunastanut Joelin vakuuttelemat odotukset todeksi. Ja olihan se kieltämättä myös ilo silmälle jos sille linjalle lähdettiin.

"Sä et paljoa oo tainnut nukkua" se tokaisi lievästi huvittuneena.

Mukava kuulla jos mun kurjuuteni huvitti. Toisaalta eipä se sitä syytä voinut tietää joten samapa tuo. Enhän mä tiennyt sitä oikein itsekään. Tai tajusinhan mä sen suurimman syyn olevan Niko mutta sen minussa herättämät ajatukset olivatkin sitten luku sinänsä. Mun oli mahdoton sanoa mitä se oli kun en ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa.

"Meni sen verran myöhään et taisi unikin mennä yli" tokaisin hartioitani kohauttaen.

Paskapuhetta. Mulla oli liian mielenkiintoista ajateltavaa edes yrittääkseni nukkua. Tai sitten mä vain pelkäsin liikaa ajatusteni tulevan mukaan yöuniin enkä siksi tahtonut nukahtaa.

"Vähän sama vika" Niko komppasi.

Yleensä se oli aina Joel joka valitti unettomista öistä. Toisaalta itseään sai syyttää kun vietti yönsä milloin missäkin. Seuralainen sillä kyllä vaihtui tiuhaan tahtiin... eipä se sen menoa tuntunut paljoa haittaavan..

Mä olin aluksi ajatellut puhuvani juuri Joelin kanssa tästä käsillä olevasta oudosta tilanteesta mutta eiköhän tuo äskeinen toteamus ollut tarpeeksi hyvä vihje sille ettei siitä keskustelusta tulisi yhtään mitään. Ei se voisi milloinkaan ymmärtää tällaisia tuntemuksia. Joel ymmärsi ihmissuhteista ihan yhtä paljon kuin minä naisista...

Sen ohjeilla mä saisin Nikon korkeintaan sänkyyni yhdeksi yöksi ja sitä mä en halunnut. Uskokaa pois vain! Mä en ollut samanlainen kuin Joel. Mä halusin tutustua ihmisiin ihan kunnolla ja keskittyä rakentamaan henkistä yhteyttä fyysisen sijaan. Johtuen todennäköisesti siitä et mä tulisin tätä menoa olemaan ikineitsyt...

"Onks Joelista tietoa? Mulla olis sille vähän asiaa" Niko kysyi.

Mitä se diiva tällä kertaa oli mennyt tekemään?! Sen äänensävy kuulosti jo valmiiksi pahaenteiseltä. Joelin tuntien kun kaikki oli mahdollista.

"Ei oo kuulunu mitään. Kai se nukkuu vielä" totesin.

Sillä alkaisi koulu vasta kymmeneltä joten tuskin se paljoa ennen lähtöään heräisi. Yleensä sillä oli tapana kympin aamuina tulla kouluun suoraan sängystä. Ja silti jollain maagisella tavalla se onnistui näyttämään aina hyvältä. Vaikka mä olisin viettänyt puoli päivää peilin edessä, ei lopputulokseen voinut olla siltikään tyytyväinen.

"Mun tarvii mennä. Nähdään" lisäsin huomatessani luokkahuoneen oven aukeavan.

Nappasin reppuni lattialta ja painelin sisään. Ei mulla koskaan ennen näin kiire oppitunnille ollutkaan vielä ollut. Mun olisi todella syytä jutella jonkun kanssa...

***

Sanoja 518

Jikoilu jatkuu ja JoelxOlli huomenna :3