At first sight

Luku2=Oma rauha

Ulko-oven kolahtaessa kiinni, mä sain viimein kauan kaipaamaani omaa rauhaa. Vaikka äiti oli ollut koko viikon pois, ikävä kyllä se oli unohtanut jälkikasvustaan nuorimmat kotiin. Mä olin joutunut kestämään vihamielisten, täynnä teiniangstia olevien siskojeni naurettavaa kiukuttelua koko helvetin viikon. Luojan kiitos niistä kumpikin oli ymmärtänyt lähteä ja jättää mut edes hetkeksi omiin oloihini näin viikonloppuna.

Toinen oli mennyt poikaystävänsä luo yöksi ja toinen lähtenyt kaveriporukalla kaupungille. Mä olin sanonut sille että soittaisi mulle tai laittaisi viestiä heti jos jotain tapahtuisi. Vaikka se olikin elämää suurempi riesa, se oli silti minun pikkusiskoni enkä mä antaisi itselleni ikinä anteeksi jos sille sattuisi jotain!

Meitä oli kolme ja minä olin sisarussarjan vanhin. Jessika oli keskimmäinen. 15-vuotias ensi syksynä lukion aloittava. Onneksi mä olin silloin jo abi... Josefiina taas oli meistä nuorin. Se oli nyt kahdeksannella. Ei niillä ollut kuin vuosi ikäeroa mutta ei se missään näkynyt. Ne olis yhtä hyvin voineet olla vaikka mua vanhempia jos peilasi yleiseen käytökseen. Himassa taas oli mahdoton sanoa kumpi oli pahempi.

Mä laskin puhelimeni olohuoneen sohvapöydälle ja nappasin nojatuolin nurkasta lämpöisen virkatun viltin. Se oli mummon tekemä. Muistaakseni kaikille yhteinen joululahja vuoden takaa. Siinä risteili kaikki mahdolliset värit mitä vain olla saattoi. Vaikka se oli yksi väreillä shokeeraava sekamelska, silti se oli omalla tavallaan hieno. Omalaatuinen.

Vedin sen päälleni ja ahtauduin sohvan nurkkaan siirrellen tyynyjä pois tieltä. Otin keittiöstä hakemani sipsipussin syliini ja repäisin sen kulmasta auki. Mä rakastin Estrellan valkosipuli & chili sipsejä! Onneksi kaikki muut meidän perheessä vihasi niitä joten mä sain syödä kaikessa rauhassa. Yleensä jokaisella oli omat mieltymyksensä. Yksi söi vain Pringlesejä, yksi linssisipsejä ja yksi niitä viinietikalla maustettuja järkytyksiä joiden ajattelukin sai oksennuksen nousemaan kurkkuun...

Nappasin kaukosäätimen käteeni ja aloin metsästää netflixistä jotain katsomisen arvoista leffaa. Tai vaihtoehtoisesti jotain mitä mä en vielä kovin moneen kertaan olisi katsonut. Olihan klassikkoja aina joita jaksoi useampaankin kertaan katsoa mutta mä en ollut nyt klassikko-fiiliksellä. Mä halusin jotain muuta. Jotain uutta, mitä mä en vielä ollut nähnyt.

Mun oli ehkä myönnettävä että mä olin salaa hieman romantikko. Mä tykkäsin katsoa sellaisia romanttisia leffoja joissa oli kliseisen onnellinen loppu. Naurakaa pois vain! Mutta jos sen kerran tiesi ettei tosielämässä sellaista tapahtunut, kai ne tunteet oli käytävä läpi edes elokuvien kautta. Ei niitä muuten päässyt kokemaan.

Joel oli aina pilkannut mua siitä kuinka mä katsoin himassa yksin kynttilän valossa jotain rakkaushömppää. Mutta en mä siitä jaksanut välittää. Se oli aina niin kyyninen. Ei se ymmärtänyt rakkaudesta mitään.

Eipä mullakaan silti mitään erityisempiä kokemuksia rakkausrintamalta ollut mutta kyllä mä romantiikasta ja rakkaudesta tiesin tuhat kertaa enemmän kuin Joel. Eipä se silti mikään ihme ollutkaan. Banaanikärpänenkin olis ollut romanttisempi kuin Joel... sen käsitykset kaikesta tuollaisesta perustuivat vain siihen mitä makuuhuoneen puolella tehtiin.

Mä hyppäsin suosiolla yli sellaisista leffoista jotka mä olin jo katsonut. Vaikka mä hetken verran jäin pohtimaan Call me by your name-nimisen leffan kohdalle. Mä olin katsonut sen kahdesti enkä ollut koskaan aiemmin kokenut tuntevani niin vahvasti. Nyt mun oli kuitenkin löydettävä jokin muu.

Toisaalta nyt kun mä olin yksin, uskaltaisin valita jotain samankaltaista. Mua jostain syystä ahdisti katsoa tuollaisia jos muut olivat kotona. Se oli naurettavaa, tiedän... kai mä pelkäsin että joku kyseenalaistaisi sen miksi mä tuollaisia leffoja katselin. Ehkä mä pelkäsin joutuvani selittelemään... siksi oli aina niin helppo valita vain jokin missä päähenkilöiden rakkaustarina perustui heteronormalismiin. Se tuntui enemmän tavalliselta.. ennen kuin ehditte edes kysyä niin kyllä! Joonas Porko oli kaapissa ja syvällä.

Kyseisen leffan alapuolelta löytyi Summer 85-nimeä kantava elokuva joka näytti kuvauksen perusteella menevän tähän samaan kastiin. Mä painoin play-nappulaa ja nojauduin tiukemmin sohvan nurkkaan kiinni. Laskin kaukosäätimen vierelleni ja ryhdyin seuraamaan mitä ruudulla tapahtui.

Kukin tavallaan. Mulle tämä oli mitä parhain keino rentoutua ja sulkea ajatukset pois koulumaailmasta. Toisille se oli kaverien kanssa kaupungilla pyörimistä, toisille taas juomista kotibileissä. Kai ne kaikki tavat yhtä hyviä olivat, ei sitä voinut mennä arvostelemaan toisten puolesta. Pääasia et siitä tuli itselle hyvä fiilis. Muut painukoot mielipiteineen minne lystää..

***

Sanoja 634

Jiko-päivä on taas täällä :) Tiedoksenne myös; oon alottanu kirjottamaan uutta Joleksiakin :)