At first sight

Luku7=Uni hukassa

Raahauduin kohti yläkertaa hiljaisuuteen pyrkien. Mä en halunnut herättää muita enää tähän aikaan yöstä. Kyllä mä faijalle olin laittanut viestiä että mulla menisi kavereiden kanssa myöhään ettei ne turhaan huolestuneet. Mutsillakin oli aikainen herätys joten en mä halunnut senkään havahtuvan siihen kun mä vihdoin tulin reissuiltani himaan..

Avasin hiljaa huoneeni oven ja laitoin valot päälle. Yhtä sotkuista kuin lähtiessäkin... kumma juttu ettei kotitontut käyneet siivoilemassa mun ollessa muualla.. vaatteet pitkin lattiaa ja roskat melkein roskiksessa. Ehkä mä vielä joskus oppisin tähtäämään suoraan koriin...

Koulupöydälle jämähtäneet kahvikupitkin kasvoivat jo varmaan uutta tavaraa... Fairylla olisi taas töitä..

Suljin varovasti oven ja laskin reppuni seinustalle. Siitä mä vielä olisin selvinnyt jos mä vanhempani olisin mennyt herättämään mutta pikkusisarukset olivatkin jo toinen juttu.. porukoiden makuuhuone oli alakerrassa ja meidän jälkikasvun täällä yläkerrassa.

Mulla oli 11-vuotias pikkusisko joka oli todellinen prinsessa. Ei se mua tempauksillaan häirinnyt, oikeastaan päinvastoin. Musta oli ihanaa että vielä nykypäivänä 11-vuotias pystyi häpeämättä leikkimään barbeilla. Sen sijaan että se olis pyörinyt kylillä poikien perässä tai näppäillyt puhelintaan kaiken aikaa. Ainut asia mistä mä olin sen kanssa huolissani, oli tuon pettämätön päättelykyky. Kai se oli joku naisenvaisto tai jotain...

Mun pikkubroidi oli vain vuotta musta nuorempi mutta aivan todellinen kiusanhenki. Siinä missä mä olin ainakin omasta mielestäni melko rauhallinen ja tasapainoinen luonne, oli tuo aivan toinen ääripää. Se vihasi rajoja ja piti niitä vain aikuisten keinona kontrolloida nuorempia. Ihan vain vittuillakseen. Sitä ei koulunkäynti paljoa jaksanut kiinnostaa eikä se varmasti aikonut yhteishaun koittaessa hakea lukioon.

Oli siinä osa varmasti teiniangstiakin mutta kyllä se muutenkin oli luonteeltaan aika ärhäkkä. Jo lapsena se oli paiskonut leluja seinille kun joku ei ollut mennyt sen tahdon mukaan. Mä olin taas ollut aina se säälittävä nyhverö-lapsi joka oli mennyt nurkkaan itkemään kun muiden leikit oli olleet liikaa mun herkällä mielelleni.

Pudistelin lapsuusajat pois mielestäni ja aloin riisua vaatteita päältäni. Mitä nopeammin mä pääsisin unten maille, sitä parempi. Kello oli ollut likimain puoli yksi kun me Joelilta oltiin lähdetty.

Automatkalla Joonas oli välttämättä halunnut liittää mut niiden whatsapp-ryhmään josta mä saisin kaikki tarvittavat tiedot liittyen treeneihin ja kaikkeen epäolennaiseen muuhun. Kyllähän se mulle vain sopi. Ainakin mä saisin helposti sieltä Joonaksen numeron jos joskus uskaltautuisin pyytämään sitä ulos. Se kuulosti melkoiselta toiveajattelulta mutta piti kai ihmisellä tavoitteita olla...

Heitin hupparin ja farkut lattialle muiden vaatteiden sekaan ja revin sikinsokin heitetyn päiväpeitteen syrjään sängyltä. Turha kuvitellakaan et mä olisin jotenkin hienosti osannut sänkyäni pedata. En siinä kiireessä missä mä aina aamuisin täältä lähdin. Hyvä kun muistin pukea vaatteet päälleni...

Istahdin sängyn reunalle ja revin mustat Puman sukat pois hiostamasta. Mä löin vaikka vetoa et jos mä olisin heittänyt ne seinään, ne olis jämähtäneet siihen. Tajusin mä sanomattakin et pyykkipäivä olis tarpeen...

Nappasin lattialle tipahtaneen puhelimen käteeni ja kurottauduin ottamaan yöpöydältä laturin. Mä iskin toisen pään pistorasiaan ja toisen kolme vuotta vanhaan Iphonen raatoon. Uusi luuri olis tullut tarpeeseen.. tuo paska söi akkua 20% puolessa tunnissa vaikka mä en olis edes käyttänyt sitä!

Etsin painikkeista kellon kuvan ja laitoin tallentamani herätyksen päälle. Mulla oli kuusi tuntia aikaa siihen että oli noustava ylös.. hieman alle jos mä nyt heti saisin unenpäästä kiinni.

Onneksi mun sänky oli sen verran lähellä ovea ja sen vieressä olevaa valokatkaisijaa ettei mun tarvinnut erikseen nousta enää sängystä. Mä sain kurottauduttua sen verran pitkälle että sain valot pois päältä sängystä käsin. Muuten mä olisin kehittänyt jo jonkin tennispallo-teorian jonka avulla mä olisin tulittanut joka ilta valot sammuksiin. Laiskuuden huipentuma...

Vedin peiton puoliksi päälleni ja kävin sänkyyn makaamaan. Tyynyt tuntuivat ihanan viileiltä pään alla eikä peittokaan tuottanut mitään kuumia aaltoja. Mulla oli aina kuuma.. säällä kuin säällä. Muut valittivat -25 asteen pakkasilla kylmyyttä sisälläkin ja minä hikoilin kuin sika. Jokin geenivirhe selvästi..

Mun ajatukset alkoi oitis harhailla Joonakseen kun mä sain silmäni kiinni. Enkä mä liiemmin pitänyt siitä faktasta. En mä halunnut kenenkään kuvittelevan että olin niiden seurassa vain päästäkseni Joonaksen lähelle. Ihan yhtä mukavia muutkin jätkät minusta olivat mutta Joonaksessa vain oli jotain erilaista. Sitä oli vaikea selittää.. enhän mä oikeasti edes tuntenut sitä vielä. En mä voinut puhua vielä mistään rakastumisesta tai edes ihastumisesta mutta kyllä mä sen tunsin et jotain erilaista se oli.

Kuulosti sarjalta lastentarhan kootut seikkailut, jos mä sanoin vain pitäväni siitä. Se aiheutti itsessäkin sen reaktion ettei pitäisi avata suutaan asian tiimoilta milloinkaan. Ehkä mun oli vain tyydyttävä sanomaan että mä olin kiinnostunut Joonaksesta. Se piti todella paikkansa. Ja pystyi kai sen mieltämään niinkin että mä pidin sitä mielenkiintoisena persoonana. Mitä se kyllä olikin! Siinä ihmisessä oli kaikki jotenkin todella kiehtovaa. Upea ulkokuori vain viimeisteli sen. Varmisti ettei mun kaltaisilla helposti ihastuvilla typeryksillä ollut toivoakaan pistää vastaan tuollaiselle ihmisveistokselle... 

***

Sanoja 754

Fun fact :) 7. luku ja 7. päivä :)