At first sight

Luku16=Mietteitä

*JOONAS*

Tajuamattani mä olin viettänyt Nikon luona lähes koko illan ja tuntenut vihdoin itsekin sen oudon kipinän meidän välillä, mistä Joel oli jo pitkään puhunut. Mitä se oikein oli?

Sen lähellä tuntui kuin aika olis pysähtynyt täysin. Sen kanssa mä hukuin johonkin täysin uudenlaiseen maailmaan. Johonkin sellaiseen mistä mä en ennen ollut edes tietoinen. Meidän kemiat vain yksinkertaisesti kohtasivat niin hyvin. Viimeksi mä olin uppoutunut samalla tavalla jonkun kanssa syvällisyyksiin kun mä olin tavannut Joelin.

Silloin me oltiin puhuttu koko ilta siitä kuinka musiikki yhdisti. Miten se sai aikaan todella ihmeellisiä asioita ja mitä kaikkea sen avulla pystyikään ilmaisemaan. Iloa, surua, vihaa, katkeruutta... musiikilla pystyi ilmaisemaan kaiken sen mistä oli niin kovin vaikea puhua ääneen. Siihen lopputulokseen me oltiin silloin tultu.

Mutta tällä kertaa tämä tuntui vielä enemmän erilaiselta. Joelin kanssa tuntui siltä kuin me oltais minuutin keskustelun jälkeen tunnettu aina. Sen kanssa kaikesta tuli hetkessä niin luontevaa ja me vain ikäänkuin muovauduttiin yhteen. Nikon kanssa taas... se oli jotain mitä mä en osannut järjellä selittää. Siinä oli jotain muutakin kuin vain innostusta siitä et sä olit löytänyt itsesi kaltaisen ihmisen. Tai sitten se vain johtui sen syvällisistä sanoituksista jotka resonoivat myös minussa.

Raahauduin hiljaa muita herättämättä kohti omaa huonettani ja sulkeuduin taas ajatusteni syvään virtaan. Ehkä mä olin vain innoissani siitä että me oltiin saatu meidän kaltainen tyyppi porukkaamme. Lyriikkanero joka puhui elämän koettelemuksista ja sydämen rikki repivästä tuskasta niin inhimillisellä tavalla...

Sitä sen oli oltava. En mä nähnyt muutakaan selitystä. Vaikka meidän välillä selkeä kemia olikin, ei sen tarvinnut tarkoittaa mitään enempää. Olihan mun ja Joelinkin välillä todella vahva kemia. Ei me muuten näin läheisiksi koskaan oltaisi tultu.

Istahdin sängylle syvään huokaisten ja kaivoin puhelimen hupparini taskusta. Jokin mun sisimmässä kääntyi ylösalaisin kun mä näin ruudulla tulleen viestin. Pääsit sä turvallisesti perille? :3 - Niko

Mulla oli ollut koko kotimatka aikaa jättää tuollaiset oudot tuntemukset yön pimeyteen mutta sen sijaan mä olin roudannut ne mukanani tänne kodin lämpöön. Takkatuleenko ne pitäisi heittää?

Muutaman syvän hengitysharjoituksen jälkeen mä avasin sen viestin ja naputtelin sille vastaukseksi olevani himassa ja kiitin huolenpidosta. En mä ollut tottunut siihen että mun perään kyseltiin tuolla tavalla. Olihan se mukava kuulla et joku halusi varmistaa sun turvallisuutesi.

Laskin puhelimen sängylle ja heittäydyin makaamaan sen vierelle. Oli tässä sitten kyse mistä tahansa, mun oli selvitettävä se. Mä en vain tiennyt vielä miten. Jokin selvyys tähän oli saatava ja mitä nopeammin, sitä parempi.

***

Sori täst tuli nyt kovin lyhyt :(