At first sight

Luku9=Ruokalassa

Koulupäivää oli ehtinyt kulua vasta kaksi oppituntia ja mä olin jo täysin valmis lähtemään kotiin. Kaikki tylsyys alkoi kasaantua juuri puolivälissä päivää ja se vitutti mua hieman.

Raahauduin kohti ruokalaa muutama luokkalainen seuranani. Me oltiin tehty kimpassa äidinkielen ilmaisutaidon kurssilla pari tehtävää. Käsikirjoitusten analysointia ja niistä parhaimman valitseminen pohjaksi omalle työlle. Se oli kieltämättä ollut ihan hauskaa. Vaikka mä sen kurssin olinkin helppouden toivossa ottanut. Se oli vain yksi kurssi mutta aina parempi kuin kituminen vaikkapa fysiikan tunnilla...

Iskin tarjottimelle lautasen ruokailuvälineineen ja muutaman juomalasin. Mulla oli kiljuva nälkä... sen siitä sai kun lähti vauhdilla karkuun sisarusten tenttaustuokiota. Edes aamupalaa ei ehtinyt syödä. Pääasia että mä sain edes kahvia. Muuten mua ei kestäisi itse saatanakaan.

Iskin lautaselle kaksi isoa perunaa, kauhallisen jauhelihakastiketta ja kylkeen vihreää salaattia. Kai mä tällä pääsisin edes alkuun. Kunnes mä juoksisin kotona ruokapöytään vaatien ateriaa osakseni. Ihan kun mä en itse olis osannut sen vertaa kokata..

"Niko! Tuu tänne!" kuului kutsu jostain suunnalta.

Etsin katseellani mua kutsunutta tyyppiä kunnes näin Joonaksen heiluttelevan vähän matkan päässä. Se viittoi mua hymyillen luokseen. Mihin se Joelin oli hukannut?

Mun vierellä seisoneet luokkakaverit katsoivat mua hämmentyneinä. Joona ja Mikael. Älkää vain sanoko mitään...

"Mistä lähin räppäri on alkanut hengaamaan rokkareiden kanssa?" Joona kysyi huvittuneena.

Onneksi meidän luokalla ei ollut enempää tällaista musiikillista valtataistelua. Totta kai mä tiesin että rock ja rap tulisivat olemaan varmasti ikuinen taistelupari siitä huolimatta että nu metal tekikin kovaa nousua.

"Anna olla" tokaisin naurahtaen kuivasti ja lähdin suuntaamaan kohti Joonasta. 

Mä astelin sen luo ja laskin tarjottimeni pöydälle.

"Joko Joel on päässyt?" kysyin istuessani Joonasta vastapäätä.

Mua kuumotti pelkkä ajatuskin siitä et olis pitänyt olla sen kanssa kahdestaan. Jos se puhui taas taukoamatta enkä mä saanut sanaa suustani, tästä tuli helvetin noloa.

"Sillä oli vaan aamupäivän tunnit joten se pakeni jo paikalta" Joonas tokaisi hartioitaan kohauttaen. Abeilla varmasti oli jo melkoisen tyhjät lukujärjestykset tässä vaiheessa syksyä. Eihän niillä ollut koulua jäljellä enää paljon mitään.

"Mitä sulla oli?" tuo kyseli kiinnostuneena.

Sillä vaikutti olevan taas paljon asiaa. Ehkä se oli tuollainen aina. Kyltymätön keskustelija. Ei sen kanssa ainakaan treffeillä tylsää pääsis tulemaan... luoja, mä en näköjään päässyt tuosta ajatuksesta eroon.

"Ekalla tunnilla kemiaa ja nyt oli ilmaisutaitoa" infosin kuluneesta koulupäivästäni.

Mulle tämä jakso tulisi varmasti koitumaan kuolemaksi... maanantaista keskiviikkoon oltiin yhdeksästä kolmeen, torstaina kahdeksasta kolmeen ja perjantaina yhdeksästä puoli viiteen... ja tämän jakson oppiaineet olivat kaiken lisäksi aivan perseestä! Lukuunottamatta ilmaisutaitoa ja liikuntaa. Kaikki muut saivat sarven kasvamaan otsaan...

"Onnekas... mulla oli matikkaa ja ruotsia" se huokaisi.

En mä nyt sanoisi että kemiallisten kaavojen ja lyhenteiden opiskelu mitään herkkua oli. Mä en muutenkaan ollut mikään matemaattisten aineiden suurin ystävä. Vaikka en mä ruotsin tuntiinkaan sitä ihan heti olis ollut vaihtamassa.

"Miten sun koeviikko meni?" tuo jatkoi kyselemistä syömisensä lomassa.

Kovasti mä toivoin ettei se olis ottanut tuota aihetta esille. Mua ei huvittanut myöntää kuinka huonoja arvosanoja mä tulisin niistä saamaan. Ei ainakaan Joonakselle...

"Heikommin kuin ensimmäinen mutta enköhän mä kaikista tulis läpi pääsemään" vastasin ympäripyöreästi.

Mä olin saanut eilisten keskusteluiden ansiosta sellaisen kuvan että Joonas oli suhteellisen hyvä koulussa. Se oli ottanut jopa valinnaiseksi kieleksi Saksan jota se oli jo yläasteella lukenut kaksi vuotta. Ei mulla vaan ollut sellaiseen mielenkiintoa!

"Vähän sama vika mulla" tuo tokaisi.

Mun olis varmaan tässä kohtaa kuulunut kysyä että mitä kaikkia sillä oli viime jaksossa ollut mutta en mä halunnut vaikuttaa liian uteliaalta. Mun oli nyt vain rauhoituttava näiden ajatusten kanssa ja antaa pölyn hieman laskeutua. Vasta sitten jos nämä ajatukset eivät suostuisi siirtymään sivuun ajankaan kanssa, mä voisin kysyä sitä ulos.

"Mä meen Joelin kanssa illalla mäkkäriin, tulisit sä mukaan?" Joonas kyseli.

Vaikea ajatella asiaa kun mä olin juuri parhaillaan ahtamassa ruokaa suuhuni. Kieltämättä seuraavan ruokailukerran ajatteleminen ei ihan ensimmäisenä ajatuksena ollut mielessä. Vaikka mulla melkein aina nälkä olikin.

Sen sijaan että mä olisin kieltäytynyt tästäkin, mä halusin ajatella ettei siihen suostuminen olisi ollut mitään multa pois. Mä voisin ihan hyvin alkaa näiden seurassa opettelemaan uutta, spontaania elämänasennetta. Mä olin paljon muutakin kuin jatkuvaa harkintaa ja omissa oloissaan olemista.

"Joo, voinhan mä tulla" vastasin hymyillen.

Kotona mun päätökseni varmasti oltiin valmiita kyseenalaistamaan ja tyrmäämään täysin. Mä halusin kuitenkin osoittaa olevani muutakin kuin tylsä nörtti-poika joka kirjoitteli tylsiä sanoituksia himassa kynttilän valossa. Kaikki hehkutti aina lukioaikaa ja sitä miten siitä piti nauttia. Elämän parasta aikaa.. hitto vie, mä halusin alkaa nauttia siitä elämästä! 

***

Sanoja 693

Haluutteko viel illalla Jiko-shottiin jatkoo ;)