At first sight

Luku14=Syvään päätyyn

Mä odotin Joonaksen tuomiota lähes hengitystäni pidättäen. Kovasti se oli niitä jo kehunut mutta hetkeen aikaan se ei ollut sanonut mitään. Mulla oli lupa odottaa pahinta... siihen oli aina hyvä valmistautua. Varsinkin silloin kun erehtyi esittelemään sydän verillä tehtyjä tuotoksiaan toiselle. Vielä lähes tuntemattomalle tyypille. Vaikka kumma kyllä, Joonaksen seurassa musta tuntui siltä kuin me oltais tunnettu jo kauan. Mistä lie johtui...

"Mulla ei oo sanoja.. sä oot ihan käsittämättömän lahjakas" Joonas sanoi päätään pudistellen. Se ojensi vihon mulle takaisin ja jäi katsomaan mua hämillään. Sen suuret siniset silmät oli sulattaa mun sydämeni kertaheitolla. Se näytti niin kovin viattomalta..

"No, kiitos.." vastasin hieman vaivaantuneena.

En mä ollut liiemmin tottunut siihen et kukaan kehui mua. Toisaalta enpä mä ollut antanut siihen mitään aihettakaan. Enkä mä nyt halunnut kuulostaa mitenkään huomionkipeältä mutta olihan tuo nyt mukavaa kuulla.

"Ihan totta Niko" Joonas sanoi vakavana.

Mä hymyilin vain ja nyökkäilin sille vastaukseksi. En mä osannut muutakaan. Tuntui oudolta kuunnella sen sanoja mun hyvyydestä. Olihan Joelkin ihastunut mun Linkin Park-esityksiin mutta sen ylistystä oli jotenkin helpompi kuunnella. Ehkä alkoholilla oli oma sanansa sanottavana siinä kohtaa...

"Mä oon pahoillani et sä oot joutunu kokemaan ihmissuhteissa tuollasta paskaa. Et sä ansaitse sitä" Joonas jatkoi. Se laski kätensä hellästi mun oman päälle ja hymyili. Mun katse harhaili sen silmien ja huulten välillä kaiken aikaa, enkä mä tiennyt kumpaa tuijottaa. Jokin pieni osa musta olisi halunnut suudella sitä mutta en mä uskaltanut. Se tuntui niin kovin väärältä. Eikä pelkästään tuntunut. Se olisi ollut väärin.

Ei Joonas ajatellut musta samoin. Enhän mä tiennyt itsekään mitä ajattelin. Sitä paitsi Joonas olisi saanut kenet vain halusi. Miksi se muhun tyytyisi?

"Kiva kuulla et sä aattelet noin" sanoin pienesti hymyillen.

Ehkä mun oli syytä oppia jo niistä lukuisista virheistä jotain. Ei parisuhteet olleet mua varten. Mut oli tarkoitettu olemaan yksin ja se oli täysin fine. Niin sen kuului mennä.

"Mulla ei oo oikein kokemusta mistään tuollasesta niin en voi oikein tarjota vertaistukea" Joonas harmitteli.

En mä sellaista kaivannutkaan. Ne asiat oli jo ollutta ja mennyttä. Loputtomiin itseään olisi saanut sääliä ja surussa velloa jos niitä olis aktiivisesti ajatellut kaiken aikaa. Ne oli osa mun menneisyyttä ja sillä selvä. Totta kai ne oli jättäneet jälkensä ja olivat varmasti suurin syy siihen miksi mä olin niin skeptinen rakkauden suhteen. Ja ihmissuhteiden nyt ylipäätään.

Enkä mä yllättynyt mitenkään siitä ettei Joonaksella ollut kokemusta tällaisesta. Kuka nyt tuollaista täydellisyyttä olisi voinutkaan satuttaa. Ei tuossa ihmisessä ollut varmasti yhtä ainuttakaan huonoa puolta.

"Joel ei harrasta kun yhden yön juttuja joten siitäkään ei oo apua. Olli tietää meidän porukasta ihmissuhteista ehkä eniten" tuo jatkoi. En mä ollut esitellyt sille sanoituksiani siksi että mä saisin jonkun näkemään kuinka pohjalla mä olin käynyt. En mä kaivannut vertaistukea tai ylipäätään ketään kenen kanssa puhua menneistä. Mä halusin jonkun joka sai ne menneet unohtumaan. Jonkun joka osoitti mun ajatukseni rakkaudesta vääräksi. Todisti että kliseinen se oikeaa, oli olemassa myös mua varten.

"En mä kaipaa vertaistukea, kiitos vaan" tokaisin hartioitani kohauttaen.

Ehkä juuri nuo tekstit olivat mun vertaistukeni. En mä osannut keskustella niistä asioista kenenkään kanssa. Tuntui paljon helpommalta vain kirjoittaa ajatuksia ylös. Ainakaan kukaan ei ollut tuputtamassa omia mielipiteitään ja kertomassa kuinka kaikki vielä järjestyi. Mä en kaivannut sellaista. Ei siitä ollut mitään hyötyy siinä hetkessä kun sä olit henkisesti aivan paskana.

"Sittenhän musta voi olla hyötyä! Vaikka en mä koskaan oo seurustellutkaan" Joonas tokaisi.

Sitäkö se tarkoittikin? Hulluhan se oli joka tuon kanssa treffeille lähdöstä kieltäytyi! En mä olis pahakseni pistänyt...

"Kyllä sä vielä ehdit" huomautin kuin mikäkin kaikkiviisas vanhempi.

Mun neuvoja kannattikin kuunnella. Varsinkin jos halusi pysyä ikisinkkuna. Siihen mä osasin juuri ja juuri antaa oikeat eväät.

"Ei se sitä.. mun kohdalle ei vaan oo vielä tullut sellasta jonka kanssa mä olisin halunnut jotain vakavaa" se sanoi. Toisin sanoen tuo ei siis ihastunut kovinkaan helposti. Mun olemisesta tulikin sitten vielä kaksi kertaa vaikeampaa...

"C'mon Joonas! Ihan kuin puolet meidän koulun tytöistä ei kuolais sun perään" mä yritin käyttää käänteistä tapaa saadakseni siitä edes pieniä vihjeitä irti. En kai mä sentään suoraan kehdannut kysyä että kumpiin päin se oli. Vai oliko molempiin?

"Sehän se ongelma onkin" tuo huomautti.

Sekö oli ongelma et kaikki oli kiinnostuneita susta? Mä olisin ollut iloinen jos edes yksi tyyppi olis ollut kiinnostunut minusta. Enkä mä nyt välttämättä tarkoittanut Joonasta mutta olisihan se ihan kiva ollut sekin...

"Liikaa valinnanvaraa?" kysyin huvittuneena.

Se tuhahti päätään pudistellen ja naurahti perään. Vaan...?

"Enköhän mä seurustelis tälläkin hetkellä jos tytöt mua kiinnostais" tuo totesi.

Mä yritin peittää kasvoilleni pyrkivää hymyä kaikin keinoin mutta se tuskin onnistui kovinkaan hyvin. Mulla oli siis edes teoreettisia mahdollisuuksia!

"Hyvää kannattaa odottaa" vihjasin silmää iskien.

Se sai Joonaksen nauramaan ja melko syvälliseksi muuttuneen tunnelman kevenemään edes hiukan. Ei todellakaan ollut mun tapaistani hypätä heti suoraan syvään päätyyn kun toiseen oli vasta tutustumassa. Mutta kuten mä jo aiemmin sanoin, jostain syystä se tuntui siltä kuin Joonaksen olis tuntenut aina. Se kuulosti hullulta mutta totta se oli.

***

Sanoja 788

Täältä lisää stooreja päiväänne :)