At first sight

Luku4= vitun maanantai

Nojailin ulkokatoksen seinään kuin yrittäen pitää sitä pystyssä. Naputtelin tiiliä kynsilläni ja vilkuilin turhautuneena kelloa. 8:43.. mä olin luvannut odottaa Joelia ulkona sillä mä olin onnistunut sen autosta poistuessani pudottamaan oman kulkuläpyskäni. Mikäli mä en siis halunnut murtautua takanani olevaan koulurakennukseen tai aiheuttaa yleistä pahennusta ikkunoita hakkaamalla, mun oli odotettava.

Jokaiselle opiskelijalle oli syyslukukauden alkaessa jaettu sellainen ja sillä pääsi kulkemaan koulun ulko-ovista kello 6-18 välisenä aikana. Ihme ja kumma, Joelilla se oli vielä tallella. Kai mä olin omani pudottanut sen auton välipaikkaan tai sotkuiselle lattialle. Nyt se saisi tulla lainaamaan omaansa sen verran että mäkin pääsin sisään.

Kaikki muut olivat ilmeisesti jo menneet kun missään ei näkynyt ristin sieluakaan.

"Mikä vittu sulla kesti?" murahdin kiukkuisena nähdessäni tuon blondin viimein tulevan nurkan takaa. Yleensä se olin minä joka meistä kahdesta oli myöhässä. Se ei ollut Joelin tapaista joten aiheutti kai siksi turhautuneisuutta.

Toisaalta kun Joelista oli kyse niin kaikki skenaariot tässä maailmassa olivat mahdollisia. Se saattoi hyvinkin ajaa puuhun tai esimerkiksi jonkun yli. Tai sitten suoraan tutkaan. Koulusta myöhästyminen ei tainnut olla validi selitys poliiseille ylinopeudesta...

"Mieti sitä ens kerralla kun hukkaat oman läpyskäs mun autooni" tuo tuhahti.

Se näytti kulkulätkää oven vieressä olevaan lukijaan jolloin se avautui hidastetusti ja me päästiin viimein sisälle.

Joel suuntasi tavaroineen heti ensimmäiseen luokkaan käytävän puolella ja mä lähdin pinkomaan portaita ylös. Kävi tämäkin ihan salitreenistä... ei siinä painoja tai jalkaprässejä tarvittu kun näitä paineli kymmenen kertaa päivän aikana ylös ja alas. Ihan kuin mua olis voinut muutenkaan kuvitella salille... enhän mä jaksanut käydä edes lenkillä, mistään muusta nyt puhumattakaan!

Mä en ollut mikään fitness-tyyppi mut en mä itseäni mitenkään lihavana pitänyt. Sitä mä en tiedä miten muut mut näkivät mutta kyllä mä peilikuvaani suht tyytyväinen olin. Eikö se ollut pääasia?

Joel oli ihan yhtä kaukana sporttisesta kuin minäkin mutta se vain sattui olemaan kropan malliltaan sellainen luuranko. Kyllä se söi mutta kai se sitten kulutti samantien kaiken mitä ruuasta sai.. kadehdittavaa..

Päästyäni tasanteelle, mä huomasin muiden vielä seisovan luokan ulkopuolella. Onneksi meidän psykologian opettajamme oli hieman hidas liikkeissään. Tässä kohtaa se oli pelkästään etu.

Laskin reppuni lattialle nojaamaan portaiden kaiteeseen ja riisuin sinisen tuulitakkini pois. Ripustin sen ainoalle vapaana olevalle koukulle naulakkoon ja kaivoin puhelimen käteeni. Sitä mä en suostuisi jättämään tälle puolelle. Vaikka täällä olikin melko rauhallista väkeä, en mä silti kaivannut mitään ylimääräisiä riskejä. Joelissa oli riskiä ihan tarpeeksi...

Sujautin puhelimen hupparini taskuun ja kumarruin ottamaan repun käteeni. Se painoi kuin synti. Sopi maanantaihin oikein hyvin... siellä oli läppäri latureineen, neljä kappaletta kirjoja sekä penaali. Sivutaskussa oli juomapullo ihan vain siltä varalta että mä sattuisin tukehtumaan tähän sunnuntai-aamuna alkaneeseen yskään.

***

Sanoja 424

Sehän olisi jälleen Jiko-torstai :)