At first sight

Luku5=Joonas Porko

*NIKO*

Nojailin hieman vaivaantuneena Joelin isän autotallin seinään. Kaikkeen sitä humalassa menikin suostumaan... en mä selvinpäin olisi saanut kerättyä niin paljoa rohkeutta et uskaltautuisin lähes ventovieraiden seuraan. Se ei todellakaan ollut mun tapaistani.

Joel oli ehdottanut kuultuaan mun alkoholin huuruiset Linkin Park-räpätykset, että mä tulisin käymään niiden treeneissä ja seurailisin vähän niiden menoa. Niillä oli siis nelihenkinen bändi kasassa joka kulki ilmeisesti surullisen kuuluisan nu metalin jalanjäljissä. Sen käsityksen mä ainakin Joelin puheista olin saanut.

Kyseinen aihe kieltämättä kiinnosti mua kovasti. Siinä oli jotain nostalgista. Eikä millään -40 luvun Elvis Presleyn tavalla! Mutta toisaalta myös räppi-scene veti mua puoleensa. Jos nuo vain saisi yhdistettyä jollain tavalla, se olisi unelmien täyttymys.

Olihan siinä onnistunut jo meidän yhteiseksi ihailun kohteeksi paljastunut Linkin Park, mutta ei samassa voinut onnistua kahdesti. Et sä voinut tehdä enää uutta juttua sellaisesta, joka oli tullut uutena vuosikymmenet sitten... et ainakaan niin että se kantaisi kovin pitkälle. Ehkä juuri ja juuri yhden sinkun verran jonain kunnianosoituksena mutta siihen se jäisikin. Enkä mä halunnut olla mikään yhden hitin ihme.

Joelin seurassa viikonlopun bileissä ollut kaksikko oli kuulemma myös osana sen bändiä. Toinen niistä soitti rumpuja ja toinen bassoa. Se lyhyt brune oli muistaakseni erikoistunut bassoon ja tuon pidempi ystävä taas rumpuihin. Jostain syystä mä olisin kuvitellut toisinpäin... toisen nimi oli Tommi mutta toisesta ei ollut mitään muistikuvaa. Enkä mä muistanut edes kumpi se niistä oli... minkäs teet... muisti ei ollut mun vahvimpia osa-alueita.

Sen mä muistin että Joel oli niiden laulaja. Jos mä vähääkään peilasin sen puheääneen, sen laulun oli oltava jotain todella upeaa. Kaiken lisäksi se soitti kuulemma myös kitaraa. Vaikka varsinainen kitaristi olikin ilmeisesti joku toinen.

Tällä hetkellä mä harkitsin hyvin vahvasti pakoa paikalta niin ettei kukaan ehtisi huomata. Jostain syystä mua ahdisti olla uusien ihmisten seurassa. Varsinkin toisen kotona. Se tuntui jotenkin todella kiusalliselta ja oudolta. Tai sitten mä vain ahdistuin liian helposti.

"Hei Niko! Sä tulit!" kuului iloinen tervehdys ovelta.

Nostin katseeni oven suulla seisovaan kaveriin joka katsoi mua iloisesti hymyillen. Tuo oli se lyhyempi niistä kahdesta. Kehtasinko mä edes kysyä sen nimeä? Tuntui typerältä kun toinen selvästi muisti minut!

"Joo!" vastasin yksinkertaisesti ja heilautin kättäni tervehdyksen merkiksi.

En mä kehdannut perua enää kun koko homma oli jo sovittu. Sitä paitsi mulla ei ollut edes Joelin puhelinnumeroa johon mä olisin voinut ilmoittaa etukäteen etten päässytkään tulemaan. Enkä mä halunnut tehdä ohareita. Ja nyt se taisi olla jo liian myöhäistä...

"Niko, tuu moikkaamaan Joonasta!" kuului käsky jostain kauempaa.

Tuo ääni kuului Joelille. Mä lähdin sitä kohti jotta pääsisin tapaamaan porukan kitaravirtuoosia. Sellaiseksi Joel oli sitä kutsunut. Se nimitys aiheutti väkisinkin vähintään keskinkertaisia odotuksia...

Mä lähdin kulkemaan sinne päin ja nousin muutaman askelman ylöspäin, suunnatakseni kohti Joelia. Se seisoi olohuoneen puolella jutellen toiselle blondille joka seisoi sitä vastapäätä, selkä muhun päin. Sillä oli pumpulimaiset hiukset jotka näyttivät takaapäin lievästi huvittavilta. Ensimmäinen asia joka pisti silmään..

Tuon päällä oli vaaleanpunainen t-paita joka paljasti sen ohuet käsivarret. Mä olin lievästi kateellinen moisista. Mulle oli joskus sanottu että mun kädet näytti erikoisilta muuhun kroppaan nähden. Mä en oikein tajunnut miksi...

"Joonas, täs on Niko" Joel sanoi nyökäten mun suuntaan.

Sen kääntyessä mua kohti, mä näin edessäni henkeäsalpaavan upean olennon. Mä en osannut kuin tuijottaa sen kauniita kasvoja. Syvän sinisiä silmiä ja kalpeita kasvoja, joita sen punaiset, paksut huulet korostivat. Se oli ihan uskomattoman hyvännäköinen...

"Moi! Sä oot se räppäri" tuo sanoi virnistäen.

Se astui mua lähemmäs ojentaen kättään mun suuntaan. Mä katsoin sitä vain suutani aukoen kun en muuhunkaan pystynyt. Perhoset lenteli ylös-alas mun vatsassa saaden mut lähes voimaan pahoin. Sano nyt jotain senkin tunari!

"Joo.. Niko" vastasin vihdoin.

Tartuin varovasti sen käteen ja katsoin sitä silmiin. Ne oli lempeät ja kauniit. Ennemmin isot kuin pienet. Toisin kuin mulla. Silmät siis..

"Joonas" se sanoi hymyillen.

Kaikki sanat tuntui takertuvan kurkkuun vaikka mielessä oli vaikka mitä. Ei vaan tainnut olla kovinkaan hyväksyttävää olla oitis pyytämässä sitä ulos. Se oli ainut mitä mulla mielessä pyöri mutta ihan kuin mä olisin kehdannut. Mä olin tottunut saamaan aina pakit...

"Joel on kehunu sua maasta taivaaseen" se sanoi.

Mä vilkaisin Joelin suuntaan kulmat kysyvästi koholla. Kehunut? Minua? Mistäköhän hyvästä? Antisosiaalisesta elämäntyylistä vai siitä et mä olin suostunut tänne? Sitä mä aloin melkein katua pikkuhiljaa...

"Oot kuulemma ihan luonnonlahjakkuus" tuo jatkoi.

En mä ehtinyt sisäistää edes sen edellistä toteamusta kun se oli jo seuraavassa asiassa. Mä olisin kaivannut aina uusien ihmisten seurassa hieman enemmän aikaa. En mä osannut alkaa vetää mitään small-talkia hatusta! Toisille se näytti olevan ihan luontaista...

"Linkin Parkia ja Slipknotia.. ne on ihan mahtavia!" intoilu jatkui.

Malttaisi edes hengittää lauseidensa välissä. Miten siinä oli tarkoitus pysyä edes mukana kun se keksi kaiken aikaa jotain uutta sanottavaa?!

"Olli! Sun basso on taas lattialla!" kuului äkäinen huudahdus autotallista.

Tätäkö se oli? Tästä Joel oli mua varoittanut. Kaoottisesta meiningistä ja toistensa päälle huutavista ihmisistä. Se konkretisoituikin yllättävän äkkiä...

"Porko! Älä ahdistele sitä liikaa!" Joel moitti.

Porko? Vähintään mielenkiintoinen sukunimi. Sen olis helposti voinut kuulla väärin jos vaan olisi halunnut. Se nimi tuli varmasti jäämään mieleen. Joonas Porko. 

***

Sanoja 797

Ihastus get started :))