At first sight

Luku20=After song

Mua alkoi väkisinkin naurattaa Nikon kertomukset sen erilaisuudesta. Siitä miten tuo oli jo pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija eikä viis veisannut muiden mielipiteistä. Tai odotuksista siitä mitä olis pitänyt olla ja tehdä tai jättää tekemättä.

Se oli 5-vuotiaana värjännyt hiuksensa spray-maalilla punaisiksi ja kertonut ylpeänä äidille tehneensä sen ihan itse. Mä voin vain kuvitella mitä oli mahtanut äidin päässä silloin liikkua.

Me oltiin siirrytty tunnin mittaiseksi venyneen soittosession päätteeksi keittiöön iltapalalle. Mun olis tehnyt mieli esitellä sille myös oma huoneeni mutta mä pelkäsin liikaa tunnelman käyvän tukalaksi. Tai kiusalliseksi nyt vähintään..

"Tykkäät sä laittaa ruokaa tai muuten vaan hifistellä keittiössä?" kysyin hääräillessäni voileipien kimpussa. Käännyin hetkeksi tuon suuntaan vastausta odottaen. Mä olin päättänyt laittaa meille lämpimiä voileipiä ja kasailin niitä uunipellille sitä myötä kun valmiiksi sain. Jotenkin se helpotti mun oloani kun mun ei tarvinnut koko aikaa katsoa Nikoon. Jos mä olisin saanut tehdä sen salakavalasti niin ettei se itse olisi ollut näkemässä, tilanne olis ollut täysin eri. Nyt kun mä sain samalla keskittyä johonkin muuhun, se rentoutti hieman.

"Mä en oo kovin hyvä kokki mut kyllä mä ruokaa jonkin verran laitan" Niko tokaisi hartioitaan kohauttaen. Mä olisin voinut hyvinkin kuvitella sen olevan jokin hiton masterchef. Ihan totta!

"Sä kaiketi viihdyt keittiössä" tuo sanoi kysyvästi.

Kai asian niinkin saattoi ilmaista. Ei ruoanlaitto mulle mikään intohimo ollut mutta kyllä se ihan menetteli. En mä halunnut olla täysin kädetön siinä kohtaa kun muutin omilleni. Jotain oli osattava mikäli ei halunnut elää koko ikäänsä nuudeleilla tai mikropitsalla.

"Vaihtelevasti" vastasin hieman huvittuneena ja käännyin takaisin leipien suuntaan.

Yleensä mä olin vain vähän turhan laiska valmistamaan yhtään mitään. Helppo se tietysti oli vain kävellä valmiiseen pöytään kun kovin usein sellainen tarjolla oli. Mun tapauksessa kyse oli siis enemmänkin laiskuudesta kuin taidottomuudesta.

Saatuani leivät valmiiksi, mä asettelin pellin uuniin ja vetäisin luukun kiinni. Nyt mun olisi taas keskityttävä Nikoon ja siihen miten mä en joka hetki vaikuttanut siltä kuin olisin kaivannut kipeästi huomiota. Mulla kun oli paha tapa hermostuneena puhua mitä sylki suuhun toi. Mä en osannut lopettaa ennen kuin joku sulki mun suuni.

"Sait sä muuten sen Joelin kiinni?" kysyin vaihtaen aihetta täysin lennosta.

Se oli koulussa kysellyt multa Joelista vedoten johonkin asiaan mutta sen enempää mä en siitä ollut kuullut. Vaikka me Joelin kanssa käytiin ennen kotiintuloa kahvilla, ei sekään ollut maininnut asiasta mitään.

"Joo, laitoin mä sille viestiä" Niko vastasi nyökkäillen.

Vaikka mä miten kovasti yritin, siitä huolimatta mä en saanut silmiäni irti edessäni istuvasta pojasta. Sen katse yksinkertaisesti vangitsi. Mä en tiennyt mitä olis pitänyt tehdä tai sanoa joten tyydyin vain katsomaan sitä hölmön näköisenä. Ihan helposti mua ei alkanut erinäisissä tilanteissa nolottaa, mutta tämä sai kyllä inhottavan punoituksen jo kohoamaan poskille. Kuinka niin tämä oli mulle uutta..?

"Haluut sä kokista?" kysyin hetken mielijohteesta.

Se oli ainoa asia mitä mun mieleeni tuli jotta mä sain tämän kiusallisen katsekontaktin ja ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden rikottua. Eniten mua tässä koko asiassa harmitti se, että mun pitäis jollain pokalla vielä tämänkin jälkeen kohdata Niko. Treeneissä ja koulussa... vapaa-ajalla..

"Joo vaikka" tuo vastasi hieman huvittuneen kuuloisena.

Auttaisit mua edes vähän! Mä sain katua vielä syvästi tätä ideaa jos mä olin koko loppuillan se joka avasi suunsa kaikesta ensimmäisenä. Ei Niko mitenkään hiljaiselta mun mielestä vaikuttanut kun me porukassa oltiin mutta kahdestaan mun kanssa se oli kuin toinen ihminen.

Nousin paikaltani ja suuntasin kohti jääkaappia. Viereisestä astiakaapista mä otin meille juomalasit ja jääkaapista mukaan tarttui lähes täysinäinen pullo coca-colaa. Laskin pullon pöydälle ja ojensin lasin Nikolle niin et meidän kädet kosketti toisiaan. Se sai kummankin katseen siirtymään toisen silmiin ja ainakin minun sydämeni vetämään muutaman ylilyönnin.

Niko kiitti hymyillen ja siirsi katseensa minusta pöydän pintaan. Mä aloin vakaasti olla sitä mieltä et me tarvittiin tähän avuksi joku ulkopuolinen joka ohjaili kaiken aikaa meidän kummankin peliliikkeitä. Niko vaikutti siltä kuin olis yrittänyt pakoilla mua ja se sai mun epäilykseni heräämään sen suhteen että jos mä olinkin tulkinnut sitä väärin. Se halusi vain tutustua ystävystyäkseen paremmin ja mä olin tässä se naurettava typerys joka ihastui samantien toisen herkän puolen nähtyään. 

***

Sanoja 658

I know, nyt ei oo torstai mut nii mont lukuu jääny välist joulukalenteri takii et nyt saatteki tän tällee lauantai-illan ratoks :))