At first sight

Luku18=Joelin hyvät vinkit

"Oot sä!" Joel hihkui innoissaan.

Mä en sitten hetkeen ollut nähnyt tuota jätkää yhtä innostuneena. Tallustin sen kanssa tihkusateessa kohti keskustassa sijaitsevaa kahvilaa. Mä olin tehnyt sen virheen että avasin suuni aiheesta Niko. Nyt Joel oli sitä mieltä et mä olin palavasti rakastunut eikä paluuta enää ollut.

Mä taas yritin luonnollisesti väittää vastaan sen minkä hiukankin kerkesin. Vaikka mä täysin untuvikko rakkauselämän asioissa olinkin, kyllä mä sentään Joelin tietotason peittosin.

"Joel please nyt.. mä oon tuntenut sen hädintuskin viikon. Ei siinä ajassa kukaan rakastu" huomautin.

Olihan sitä rakkautta ensisilmäykselläkin mut ei tämä sellaista ollut. Kyllähän mä ihastunut olin aiemminkin ollut mutta ei sekään ollut tuntunut tällaiselta. Siksi kai mun olikin vaikea käsitellä koko asiaa kun mä en tiennyt itsekään mitä se oikein oli.

"En mä vaan tiedä. Mut on siunattu sillä ettei mulla oo tunteita" se tokaisi.

Tuo piti kyllä harvinaisen hyvin paikkansa. Joel ei omistanut tunteita. Välillä mun kävi melkein kateeksi sitä. Elämä olisi ollut helpompaa jos tuollaiset turhiksi luokitellut tunteet eivät olisi häirinneet.

"Se miltä sä oot säästynyt, on sit varmaan tullu kaksinkertaisena mulle" tuhahdin.

Se oli epäreilua. En mä nyt sanonut haluavani olla ehkä ihan tunteeton mutta ei tämäkään mitään kivaa ollut. Ihastua nyt ihmiseen ketä hädintuskin tunsit! Sitä paitsi mä olin ärsyttävän tunteellinen monissa muissakin asioissa...

"Mitä sä ihan oikeesti tekisit mun tilanteessa?" kysyin vakavoituen.

Vaikka Joel oli mikä oli, kyllä mä tiesin sen osaavan keskustella myös vakavasti. Olin mä sille ennenkin sydäntäni purkanut. Vaikka se rakkausrintamalla täysin tunteeton tunari olikin, kyllä se ystävistään välitti. Ehkä sen kaikki tunteet oli laadittu vain ystäviä varten ja ne ohjasivat näyttämään sen rakkautta meitä kohtaan.

"Jos mä oisin sinä, mä puhuisin sen kanssa suoraan. Ei kai täs vielä mitään oo menetetty?" Joel huomautti. Ja oikeassa kai olikin. Ei meidän ystävyys ollut vielä siinä pisteessä et se olis vaarantunut tunteiden tiellä. Eihän?

"Niin kai..." huokaisin syvään.

Pakko mun oli myöntää et Joel oli oikeassa. Kerrankin. Vaikka ajatuskin asian esille ottamisesta Nikon kanssa sai mut hikoilemaan kuin mikäkin juntti, mä tiesin et se oli ainoa oikea ratkaisu.

"Ja jos se kehtaa sanoa ettei tunne samoin, tuu mun luo niin me juotetaan sut sellaseen kuntoon ettet muista enää ikinä koko asiaa" Joel tokaisi kietoen kätensä mun olkapäille. Miten mä en tullut edes ajatelleeksi koko asiaa?! Eihän se nyt voinut tuntea mitään samaa kuin minä. Ei tietenkään... tuo ajatus vei lopunkin pohjan mun uskalluksesta avata suuni. En mä ollut valmis torjuttavaksi. Mun tunteet oli vielä liian tuoreita ja epävarmoja.. vasta kun mä olin valmis hyppäämään sillalta alas upottaakseni ne tunteet, mä olin myös valmis kertomaan Nikolle. Sitten mä olin tarpeeksi varma siitä että kielteisetkin tunteet olisi helpotus.

"Joonas?" kysyvä ääni mun viereltä sanoi.

Katsahdin hämmentyneenä Joeliin joka tuijotti mua odottavasti. Mitä mä nyt olin missannut?

"Mitä?" kysyin.

Joel pudisteli päätään ja virnisti. Jännä ettei mua huvittanut lainkaan...

"Varaa sä pöytä niin mä tilaan" se sanoi ja lähti suuntaamaan kohti tiskiä.

Ei mun tarvinnut edes kertoa sille mitä mä halusin. Joel tiesi sen sanomattakin. Mulla oli aina vakiotilaus jonka mä uskoin jo jokaisen täällä työskentelevän baristankin tietävän. Se sai mut kuulostamaan hieman surulliselta tapaukselta mut sellainen mä kai olinkin.

Lähdin raahautumaan kohti nurkkapöytää ja laskin reppuni lattialle, tuolin viereen. Avasin takkiani ja survoin hanskat, pipon sekä kaulahuivin reppuun. Milläköhän taialla tästäkin olisi päässyt yli..?

***

Sanoja 533

Tästä nyt sitten :) Eilen en kerenny laittaa kiiruussani ni täs hän