At first sight

Luku24=Sun kaltainen

*NIKO*

Joonas oli houkutellut mut mukanaan latten suloisiin saloihin ja sille tielle mä varmasti jäisin. Tuo kahvila minne se oli mut vienyt, oli ollut tunnelmaltaan ihanan viihtyisä ja kodinomainen. Ei ihmekään että se viihtyi tuolla usein.

Me oltiin juteltu niitä näitä aina sääilmiöistä joululomasuunnitelmiin. Joonas oli kertonut stressaavansa sitä kuinka joutuisi taas kiertämään läpi koko suvun ja antamaan selonteon ainakin siitä miksei sillä ollut vielä tyttöystävää.

Mä olin kehottanut sitä ihan kasuaalisti vain tulemaan kaapista ja kertomaan uteliaille täti-ihmisille että ensi jouluna tuo toisikin sitten juhlallisuuksiin mukaan poikaystävänsä. Siinä sitä olikin varmasti sulattelemista enemmän kuin joulukinkussa...

Hyvä mun oli toista kannustaa moiseen kun en itse uskaltanut tehdä asian eteen yhtään mitään. Mä jouduin kasaamaan kaiken olemassa olevan rohkeuteni sitä varten että mä uskalsin ottaa Joonasta edes kädestä kiinni. Silloinkin oli vain helppo piiloutua sen taakse ettei tarvinnut sanoa mitään kun leffa oli ollut juuri alkamassa.

"Mä luulen et pitäis ruveta lähtemään kotiin pikkuhiljaa" huomautin kelloani vilkaisten.

Mulla oli vielä kouluhommia tehtävänä vaikka viikonloppu olikin alkamassa. Mä tunsin itseni tarpeeksi hyvin sanoakseni ettei mulla ollut varaa jättää tehtäviäni viime tinkaan. Sitten ne jäisivät tekemättä. Ja sitä polkua oli tultu testattua ihan turhan monta kertaa.

"Joo, mullakin on vielä vähän juttuja hoitamatta" Joonas tokaisi.

Juttuja vai juttuja? Ehkä sillä oli vain jotain viikonloppusuunnitelmia Joelin kanssa. Tai sitten sekin halusi pelata varman päälle koulutehtävien kanssa ettei vain pääsisi totuus unohtumaan.

"Kiitos kahvista. Ja seurasta! Mulla oli kiva ilta" kiittelin hymyillen.

Joonasta vaikutti hymyilyttävän kovasti myös joten siitä päätellen mä en ollut ainoa joka oli tyytyväinen tämän illan antiin. Molempi parempi. Ja ehkä kenties joskus uskaltaisi ottaa jopa uusiksi.

"Samoin! Otetaan uusinta joskus" tuo vastasi.

Joonaksen kauniin ulkokuoren lisäksi mua veti siinä kovasti puoleensa tuo iloinen ja positiivinen olemus. Se tarttui kyllä väkisinkin vaikka olis vähän huonompikin päivä ollut. Tuo oli vähän sellainen Naantalin aurinko... ihme että Joel edes kesti sitä kun ne olivat kirjaimellisesti kuin yö ja päivä.

"Varmasti otetaan" sanoin vähän turhankin innokkaasti.

Toisaalta jos mä mietin niin mitä peiteltävää mulla muka enää oli? Joonas oli tarttunut mua kädestä ihan yhtä innokkaana kuin mun mielenikin oli niin käskenyt tehdä. Omista otteistani mä en voinut sanoa samaa.. niin helvetisti mun käteni silloin tärisi. Tai siltä se ainakin tuntui...

"Mun tarvis mennä joku päivä ostamaan joululahjat kaveriporukalle jo valmiiks. Jos haluut liittyä seuraan niin apu kyllä kelpais" Joonas tokaisi lievästi ahdistuneen kuuloisena. Eikä ihme... joululahjat olivatkin yksi saatanan työmaa. Aiheutti harmaita hiuksia enemmän kuin ikä. Ihan kuin sun rakkautesi lähimmäisiä kohtaan olis mitattu sillä kuinka paljon tai miten arvokkaita lahjoja sä niille ostit. Eikö ajatus ollut tärkein?

"Mä en oo mikään kreisi jouluihminen mutta kyllä mä ihan mielelläni autan" vastasin.

Olihan joulu ihanaa aikaa, ei sitä voinut kieltää. Mua vain ärsytti se kuinka tuo aika vuodesta sai ihmiset täysin sekaisin. Porukka stressasi itseltään järjen päästä vain saadakseen täydellisen joulun ja silti sen suvun kaikkitietävän mielestä pöytäliinan hapsut olivat hieman sotkussa tai joulukinkku siivutettu väärällä tavalla. Näitä riitti aina.

"Hyvä! Mulla alkaa nimittäin loppua ideat mitä mä Joelille ostan" Joonas harmitteli.

Parhaalle ystävälle oli aina kovin vaikea hankkia lahjaa kun mikään ei tuntunut olevan tarpeeksi arvokas. Vaikka tuskin sitä lahjansaajaa kiinnosti se arvo.. se oli vain otettu siitä et toinen oli nähnyt vaivaa hankkiakseen sulle jotain.

"Eiköhän me jotain keksitä sillekin" lohdutin hymyillen.

Tuskin ne ideat paljoa minusta paranivat mutta saihan sitä aina yrittää. Ehkä mä antaisin ahdasmielisellä ajatusmaailmallani jonkin uudenlaisen näkökulman Joonaksen mieleen. Toisen mielestä läpeensä paska ajatus olikin täydellinen kuningasidea.

"Mutta jos ensin menis kuitenkin kotiin nukkumaan. Vois ajatuskin kulkea vähän paremmin" huomautin.

Ihan kuin mulla olis ollut pienintäkään aikomusta mennä vielä nukkumaan. Mun oli ensin yritettävä saada jotain tolkkua niistä koulutehtävistä ja sitten mä todennäköisesti valvoisin puolet yöstä miettien miksi helvetissä mä en uskaltanut suudella Joonasta ja lopulta itkisin itseni uneen sen täydellisen ulkonäön vuoksi. Kai sitä siinäkin oli jo perjantai-illalle ohjelmaa ihan tarpeeksi...

"Mun on ainakin tosi vaikea saada unta sen jälkeen jos on ollut just ulkona jonkun kanssa" se sanoi.

Niin oli minunkin... varsinkin jos kyseessä oli sellainen henkilö jonka takia ei meinannut saada unta muutenkaan. Siellä se vain vaivasi kaiken aikaa eikä suostunut jättämään rauhaan. Ei ennen kuin mä tekisin jotain sellaista mitä saisin myöhemmin varmasti katua.

"Sama vika... varsinkin jos kyseessä on joku sun kaltainen" sanoin hiljaa.

Mä en uskaltanut katsoa Joonasta edes silmiin sanoessani tuon, vaan käänsin katseeni pelkurimaisesti märkään, lehtien peittämään asfalttiin. En mä voinut itselleni mitään. Tuo vain oli niin upea että mua sattui. Enkä mä edes liioitellut...

"Ai vienkö mä sun yöunet?" se kysyi huvittuneena.

Pitkälti... pääsääntöisesti kyllä, oikeastaan aina, ja joka yö.. mieti sitä!

"Välillä sä tuut sinne soittelemaan sen kitaras kanssa" tokaisin.

Viimeksi viime yönä tuo oli ollut mun unessa soittelemassa kitaraa paidattomana mun sängyllä. Kiitos muistutuksesta! Mä tajusin vähemmälläkin olevani pahoissa vaikeuksissa...

"Olisko se sitten kovin paha juttu?" Joonas kysyi hiljaa, hipaisten mun käsivartta.

Koko illan mun vatsassa pyörineet perhoset päättivät pistää nyt jonkinsortin joukko-orgiat pystyyn. Kylmät väreet juoksi pitkin kehoa kun mun aivoni ymmärsivät Joonaksen juuri koskettaneen mua. Eikä kyse ollut tuon kummemmasta siirrosta...

"Ai jos sä.." mä ehdin sanoa ennen kuin Joonas yllätti suutelemalla mua.

Nyt mä en enää edes erottanut niitä perhosia... tämä oli liian hyvää ollakseen totta. Mutta oliko se silti...? 

***

Sanoja 851

Tapahtuupa vihdoi jotai näittenki välil (::