Rauniokaupungin roviot

12. luku

♦

Nojaan seinään ja annan auringon lämmittää ihoani. Voi, miksei jumala voi kertoa mitä täytyy tehdä? Miten pitkään voin salata totuutta ilman, että itse räjähdän. Voisin lähteä, jättää kaiken, minulla on koti muualla. Mutta minun täytyy jäädä, olen tehnyt jo liikaa vääriä valintoja. Ja tiedän, että lähtö olisi kuin itsemurha.

♦

Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki vain tuijottelevat eteensä odottaen seuraavaa siirtoa. Jari nukkuu, Karia tai Alecia ei näy. Aaron yrittää kehitellä keskustelua, mutta kukaan ei innostu puhumaan. Miksi innostuisi? Kaikki on niin sekaisin, että tyhjän puhuminen on... no, turhaa. Inka käy välillä katsomassa, että Jarilla on kaikki kunnossa, mutta muuten pysymme paikoillamme. On kylläkin niin kuuma, että paita hiostaa vaikka en tee mitään. Onko nyt tavallista kuumempi, vai enkö ole tullut edes ajatelleeksi asiaa?

"Mones päivä nyt on?" kysyn pitkän ja rauhattoman hiljaisuuden jälkeen. Kaikki vilkaisevat minua jotenkin kummallisesti. Kohautan olkiani.

"Minun laskujeni mukaan olisiko joku 24 tai 25 päivä kesäkuuta", Inka sanoo hetken mietittyään. Hän näyttää ahdistuvan ajatuksesta. Aaron hätkähtää.

"Onko heinäkuu kohta ohi?"

"No ei tietenkään ole, heinäkuuhan on ikuinen", Mette tuhahtaa ja nojaa seinään happamana. Hän pöyhii punaisia hiuksiaan.

"Et millään kehtaisi olla hiljaa, jos sieltä ei tule mitään järkevää", Aaron ärähtää ja Mette mulkaisee häntä pahasti.

"Anteeksi, kun olen olemassa."

"Et saa."

"Olen tottunut siihen", Mette sanoo kylmästi, mutta jotenkin minulla on aavistus, että Aaronin sanat satuttavat häntä, vaikka hän antaa ymmärtää muuta. Hän haluaa olla hyödyllinen, kaikkien yläpuolella, jotta hän tuntisi saavuttaneensa jotain? Jotta hän tuntisi olevansa älykkäämpi kuin muut?

"Inka, milloin isäsi pääsee kaupunkiin?"

Inka vilkaisee minuun hätääntyneenä, mutta pudistan päätäni. On turha pelotella Aaronia; hän alkaisi taas syyttämään itseään.

"E-elokuun lopussa varmaan", Inka sanoo ääni väristen, mutta hän yrittää hymyillä varmasti. Aaron nyökkää ja hiljaisuus valtaa taas bunkkerin.

Samassa ulkopuolelta kuuluu kamalaa ryminää. Katsahdan hätääntyneenä ovelle ja yritän haroa jotain aseeksi kelpaavaa, mutta ainoa, minkä saan käsiini, on leipäpussi. Aaron on hyökkäysasennossa ovensuussa ja kun hahmo ilmestyy vauhdilla ovensuuhun, Aaron loikkaa kimppuun. Kuuluu rääkäisy ja ryskettä, kun Aaron yrittää taltuttaa vihollisen. Sydän hakaten nousen ja kaikki ryntäävät Aaronin avuksi.

"Lopeta! Aaron, lopeta! Se olen minä, idiootti!" Alec huutaa ja ulvahtaa, kun Aaronin nyrkki iskeytyy hänen poskeensa. Aaron nousee hätääntyneenä pystyyn ja alkaa pyydellä anteeksi. Hän auttaa Alecin pystyyn.

Alec tuijottaa säikähtänyttä porukkaamme.

"Onko pakko rymistellä noin?" Inka tivaa kaikkien keskeltä. Luukas alkaa nauraa, siihen yhtyy vähitellen Inka, sitten Aaron ja minä ja jopa Mette.

"Itseasiassa on", Alec sanoo ja kaikki vaimenevat sekunnissa. "Vera, ne sotilaat, jotka kävivät täällä aamulla..."

"Niin?" Sydämeni hakkaa. Ovatko he kertoneet epäilyksensä Reijolalle? Reijola luulee meidän varmaan kuolleen. Tai ainakin luuli. Hän voi olla täällä millä hetkellä hyvänsä ja meidän täytyisi keretä piilottaa nukkuva Jari ja Inka, joka näyttää nyt jo niin uhmakkaalta, että häntä ei olisi helppo pakottaa minnekään.