Rauniokaupungin roviot

24. luku

♦

Miten en paljastu?

♦

Suunnitelmamme on kauhea.

"Hei!" huudan käytävään mahdollisimman hädissäni. "Apua! Tulkaa auttamaan!" Ketään ei kuitenkaan näy eikä kuulu ja kiljun ja huudan vaikka kuinka pitkään, ennen kuin yksi tulidemoneista kehtaa raahustaa alas tuima ilme kasvoillaan. Hän katsahtaa ensin minuun ja sitten hänen silmänsä osuvat Aleciin, joka makaa myttynä lattialla.

"Hänelle tuli kohtaus!" sanon mahdollisimman paniikissa.

Tulidemoni virnistää.

"Kuinka surullista." Hän kääntyy lähteäkseen.

Yritän puristaa itkua, mutta kyyneleitä ei tule. "Ei! Ette voi jättää häntä noin!" kiljun. Tulidemoni kohauttaa olkiaan.

"Ja miksi en voisi?"

"Koska Evelyn tuskin olisi iloinen, jos teidän vankinne ehtivät kuolla ennen kuin ehditte kuulustella heitä!" sanon vihaisesti. Tulidemoni heilauttaa kättään ja painuu takaisin ylös. Yritän huutaa hänen peräänsä, mutta kukaan ei enää tule alas.

"Sepä meni hyvin", Alec tuhahtaa noustessaan istumaan. "Sinun olisi pitänyt anella enemmän."

"No minä voin seuraavaksi käydä lattialle makaamaan, kun sinä itket ja pyydät minulle pelastusta!"

Yhtäkkiä kuulen ääntä tunnelista ja viiton Alecia käymään takaisin makuulle ja yritän tehdä itsestäni mahdollisimman säälittävän näköisen.

"No? Mikä täällä oli hätänä?" matala ääni kantautuu korviini ja pitkä mies seisahtuu aivan liki kaltereita. Minulta kestää hetki tajuta kuka hän on, mutta kun saan yhdistettyä äänen nimeen, minun tekee mieli juosta kaltereiden läpi kuristamaan häntä. Alhava.

Hänen viereensä tulee aikaisemmin käynyt tulidemoni.

"Tuolla toisella on kuulemma joku kohtaus."

Alhava tuijottaa tiiviisti Alecia. Minun pitäisi ehkä reagoida jotenkin, mutta olen tyystin juurtunut paikalleni. Viha sykkii suonissani, kun katson Alhavaa, joka kylmän rauhallisesti mittaa katsellaan tilannetta. Hän ei tunne meistä kumpaakaan. Hän ei tiedä, että minä tiedän kuka hän on.

"Mikä hänelle tuli?"

Yritän ottaa hätäisen asenteen, mutta olen jäykkä kiireestä kantapäähän ja ääneni tärisee pikemminkin pidätetystä raivosta kuin hädästä:

"Hän alkoi vapista ja kaatui lattialle."

Melkein kuulen Alecin äänen korvissani: yrittäisit nyt edes, jumalauta.

"Meidän täytyy avata selli", Alhava sanoo. Tulidemoni hänen vieressään alkaa aukoa suutaan ja osoittamaan minua.

"Mitä ihmettä sinä 'oriset? Emme me voi avata ovea, 'e voivat koettaa karata!"

"Emme me voi olla tarkistamatta vankimme kuntoa. Evelyn ei tule ilahtumaan, jos heistä jompikumpi on kuollut!"

"Eikä myöskään, jos 'e pääsevät karkuun!"

"Heitä on kaksi, meitä neljä, Melvin. Luuletko oikeasti, että he pääsisivät täältä pois?"

Melvin mutisee jotain ja painelee yläkertaan. Sykkeeni kiihtyy. Heitä on neljä. Alhava kyykistyy mustan laatikon puoleen, painelee sitä muutaman kerran ja alkaa kuulua jyminää. Hän vilkaisee minua kerran nopeasti ja lähtee.

"Meinaako hän räjäyttää meidät?" kysyn kauhuissani tuijottaen mustaa laatikkoa. Alec nousee hiukan maasta ja katsoo siristellen kaltereita.

"Ei. Hän sammutti jäähdytyksen, jotta he saavat meidät ulos täältä."