messed up • JB

ensimmäinen luku

mia

Rapsutan rakennekynsistäni jo osakseen pois kulunutta mustaa geelilakkaa odotellessani auton parkkeeraavan eteeni. Pitelen matkalaukustani tiukasti kiinni toisella kädelläni suunnatessani katseeni ylöspäin ja annan turhautumisen huokaisun karata huulieni välistä.

Säässä ei ole ainakaan kehumista, taivas on tummien pilvien peitossa enkä ihmettelisi, jos kohta alkaisi satamaan kaatamalla. Kummallista sinänsä, sillä saatoin kuulla lentäessäni tänne vierustovereiltani (jotka eivät osanneet tukkia suitaan koko kolmen ja puolen tunnin lennon aikana) muutaman sata kertaa kehuja siitä, kuinka Kaliforniassa on aina niin aurinkoista ja niin lämmintä. Oli aika suuri pettymys astella ulos koneesta vain kohdatakseen samanlaisen vesipisaroita enteilevän sään, jota karkuun alunperin olin tänne paennutkin. Se siitä auringonotosta ja rusketusrajoista, ehkä pääsen hyppimään vesilätäköstä toiseen kuten kaikki viisivuotiaat kakarat kurahousuissa.

Kun olen saanut tuhottua etusormeni lakkauksen lähes kokonaan, kuulen auton tööttäävän parin metrin päästä ja kun saan säikähdykseltä jäykän kehoni kääntymään äänen suuntaan, näen suoriin housuihin ja kravaattiin sonnustautuneen miehen nousevan ylös ratin takaa. Tunnistan hänet heti isäkseni ja pistän jalkoihini vauhtia lähtien vetämään pyörillä kulkevaa laukkua perässäni.

Hän ei tervehdi minua ottaessaan matkalaukun otteestani, enkä minä häntä istuessani etupenkille pelkääjän paikalle. Hän paiskaa takakontin kiinni heitettyään tavarani sinne ennen kuin istuutuu viereeni sanomatta sanaakaan ja käynnistää auton painaen samantien kaasun pohjaan. Radio pauhaa vaisusti moottorin hyrinän taustalla katsellessani ohikiitäviä autoja ja niiden kiireisennäköisiä kuljettajia vältelläkseni isän silmien kohtaamista, jotka vilkaiset vuorotellen minua ja asfalttitietä ahdistuksen kasvaessa sisälläni jokaisesta katseesta lisää.

Auto pysähtyy noin puolen tunnin kuluttua ylellisen, valtavankokoisen talon pihatielle urheiluauton ja Range Roverin viereen. Moottori sammuu isäni kääntäessä avaimia ennen kuin tunkee ne puvuntakkinsa taskuun ja nousemme ylös yhtäaikaisesti edelleen noudattaen välillemme muodostunutta hiljaisuutta. Isä kiertää omalta puoleltaan autonsa taakse ja avaa takakontin nostaen matkalaukkuni maantasolle, josta nappaan sen kahvan kämmeneni suojaan ja lähden mies perässäni kulkemaan kauniisti hoidetun kukkapenkin vierustaa pitkin etukuistille ja siitä etuovelle.

Päästyäni Tervetuloa-maton kohdalle jalkani pysähtyvät kuin ne olisivat liimatuneet laatoilla päällystetyllä betonitasanteelle. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en taaskaan tiedä, mitä tehdä, painuako sisälle ovet paukkuen keskisormet pystyssä vai jäädä kiltisti ulos odottamaan, että joku saattaisi hyvällä tuurilla huomata minut kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä.

Minä kun en ole koskaan asunut täällä, en ole ikinä edes astunut jaloillani Los Angelesin rajojen sisäpuolelle, saati sitten käynyt Kaliforniassa aikaisemmin. Asuin koko ikäni Montgomeryssä toisella puolella maata Alabaman osavaltiossa, kunnes valmistuin lukiosta, pidin välivuoden kierrellen Eurooppaa reppureissaten ja pakenin ongelmiani uskotellen itselleni, että kun palaisin takaisin, olisin eri ihminen eivätkä asiat olisi niin pahasti vinksallaan kuin lähtiessäni.

No toisin kävi, sillä laskeudettuani viime vuonna kotikaupunkini lentokentälle, kaikki muistot tulvivat mieleeni yhdellä iskulla ilman ennakkovaroitusta ja saatuani raahattua säälittävän olemukseni täristen hakemaan matkatavaroitani liukuhihnalta, minun oli taisteltava itseäni vastaan toden teolla, etten olisi ostanut uutta lippua heti seuraavalle Eurooppaan lähtevälle lennolle. Isä oli silloinkin minua vastassa ja tapansa mukaan ajattelematta ennen kuin avaa suunsa ilmoitti, että lähtisin opiskelemaan lakia parin viikon päästä New Yorkiin.