messed up • JB

kolmaskymmenes luku

Pakkaan reppuun tärkeimmät tavarat ja suunnistan Zan ovelle. Mies katsoo mua kysyvästi ja mä puren jännittyneenä huultani. Mä en ole ollenkaan varma suunnitelmastani, mutta tiedän että tulisin toteuttamaan sen.

"Voitko heittää mut lentokentälle?" pyydän hiljaa ja Zan ilme muuttuu kysyväksi. "Mä selitän autossa, mutta nyt on kiire."

"No okei", mies huokaisee lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen ja nousee napaten pöydältä autonavaimet. Mä hymyilen kiitollisesti ja kävelen nopeasti autotallille. Hymyni kuitenkin hyytyy, kun huomaan isän parkkeeraavan juuri Range Roveriaan muiden autojen sekaan. Puristan repun rinkkaa käsissäni ja mietin hyvää selitystä, mutta käy ilmi etten tarvitse sellaista. Isän suunnalta tulee vain pieni vikaisu ja mies on nopeasti tiessään. Ilmeisesti mua ei edes kaivata täällä, mikä on samalla helpottavaa ja samalla tuskallista.

Lysähdän Audin etupenkille ja nostan repun jalkoihini. Za käynnistää auton ja ajaa varovasti ulos tallista, painaen sitten tiellä kaasun pohjaan. Hiljennän radiota ja henkäisen aloittaakseni puhumisen, mutta Za keskeyttää aikeeni.

"Ei sun tarvi selittää, kunhan tuut vielä takas."

Mä hymyilen tällä kertaa isommin. En olisi ikinä uskonut, että Zasta tulisi mulle tärkein ihminen tästä perheestä. Audi pysähtyy nopeasti lentokentän parkkipaikalle ja mä otan täristen kiinni oven rivasta.

"Kiitos, Za."

"Soita ku pitää tulla hakemaan", mies hymyilee ja mä nyökkään pienesti. Nousen reppuni kera ja suljen oven perässä. Nostan katseeni lentokentän oviin, hengitän pari kertaa raskaasti ja lähden harppomaan kohti lipun myyntiä.

***

New York on upea. Jäisin varmastikin tutustumaan kaupunkiin enemmän, mutta mulla on todella kiire. Taksin saamiseen menee niin kauan, että määränpäähän päästyäni joudun juoksemaan. Suunnitelmani todellakin on ehkä maailman typerin, mutta yrittänyttä ei laiteta. Madison Square Garden on täynnä kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä, mutta kaikilla näyttää olevan hauskaa. Mä hymyilen näylle, kunnes luokseni alkaa rynnimään ihmisiä.

"Sä oot Justinin porukassa!" joku huutaa. "Sä tunnet Halseyn!" "Onko Justin täällä!?"

Lopulta kaikki tuntuvat menettävän järkensä ja mä olen totaallisen paniikissa. Jossain vaiheessa joku järjestyksenvalvojista veti mut pois hulluuden keskeltä ja sysäsi mut sisälle.

"Tajuathan sä, että tähdet ja niiden läheiset kulkevat takakautta?" järjestyksenvalvoja tokaisee mulle ilkeästi. Totta, jos läheinen ja tähti ovat väleissä. Mutten ala korjaamaan asiaa, sillä järkkäri lähtee kuljettamaan mua ilmeisesti Halseyn luokse ja mä olen siitä enemmän kuin mielissäni. Lopulta suunnitelma toteutui paremmin kuin odotin.

"Odota tässä, Halseytä meikataan."

Nyökkään ja istun pehmeälle sohvalle kankeasti. Mulla on tunne, että Halsey käskee mun painua helvettiin ja koko matka oli turha. Mutta mä tekisin kaikkeni, että saisin parhaan kaverini takaisin.

Naputan jännittyneenä jalalla lattiaa ja olen menettää järkeni. Olen odottanut puoli tuntia ja kerennyt kävellä kymmenen kertaa huoneen ympäri, selata Instagramin läpi ja luulla ainakin sataa eriä ohikulkijaa Halseyksi.

"Mitä sä täällä teet?"

Säpsähdän niin, että puhelimeni lentää kaaressa lattialle. Jätän sen kuitenkin huomioimatta ja nostan katseeni Halseyyn. Naisen ilme on vihainen ja pettynyt.

"Mulle sanottiin, että täällä odottaisi mun ystävä etkä sä todellakaan ole sellainen", nainen sylkee sanoja päin kasvojani ja mä tunnen kuinka mun silmiin kohoaa kyyneleitä.