messed up • JB

kahdeksastoista luku

mia

"Se sama", tummiin vaatteisiin pukeutunut, poispäin katseleva nuori mies tokaisee saapuessaan nurkkapöytään.

Rykäisen kiusaantuneena pidellen käsiäni taskujeni suojissa ja saan sillä asiakkaan pään kääntymään, tällä kertaa minuun päin.

"Ai, sä oot uus", tämä hymähtää ja kääntää katseensa takaisin tanssilattialla keikkuvaan väkijoukkoon. "Kolme grammaa."

Nyökkään ottaen takin taskustani viimeisen siellä olevan pussin tarkistaen sen varmasti olevan oikea ja odotan, että hän kaivaa housuntaskuistaan ennalta sovitut rahat esille. Vaihdamme haluamamme, jonka jälkeen hän häviää vähiin ääniin ihmismassan sekaan.

Koko ilta on edennyt samaa rataa eteenpäin ilman ongelmia ja jos totta puhutaan, myyminen ei ole alkuunkaan niin jännittävää puuhaa kuin ajattelin. Saatuani ensimmäiset kannabikset pois koltoltani, jännitykseni hävisi tiehensä ja pian sen jälkeen homma alkoi tuntua liukuhihnatyöltä.

Tervehdi asiakasta. Hän kertoo, kuinka paljon haluaa. Ota haluttu pussi esille. Asiakas etsii rahat. Käytte vaihtokauppaa. Asiakas katoaa muualle. Vaihda paikkaa ja odota seuraavaa asiakasta.

Ja sama kiertoo jatkuu ja jatkuu ja jatkuu läpi koko illan, kunnes viimeinenkin pussi on saatu toimitettua oikealle henkilölle.

Huokaan vilkaisten muiden jengiläisten suuntaan, jotka juhlivat yhdessä toisella puolella klubin VIP-osastoa. Huomaan Khalilin tarkkailevan vähän väliä suuntaani, mikä saa minut pyöräyttämään silmiäni. Eikö hän luota siihen, että saisin edes jotakin tehtyä ilman hänen apuaan?

Nousen ylös siirtyen kauemmas musiikin pauheesta ja etenen kohti viimeistä tapaamispaikkaa, vessojen läheisyyteen. Nojaan tiiliseinään sulkien silmäni hetkeksi saadakseni ajatukseni muualle, mutta avaan ne äkkiä kuullessani minua lähestyvät askeleet.

Minua päin kävelee melko suurikokoinen, minua pidempi mies, jolta löytyy myös kovan treenaamisen aikaan saamaa lihasmassaa. Hänellä on pitkät, poninhännällä olevat vaaleat hiukset ja hänen silmänsä ovat aurinkolasien peitossa. Hänellä on siistit vaatteet; mustat puvunhousut ja valkoinen kauluspaita, jonka pari ylintä nappia on jätetty auki.

"Hei", tervehdin asiakasta ammattimaisesti, mutta pysyn tarkkana siitä, etten vahingossakaan hymyilisi edes pienesti.

"Kukas sinä pieni, sievä neito olet?" hän kysyy virnistyksen levitessä hänen huulilleen.

Oloni muuttuu heti epämukavaksi, kun hän pysähtyy seisomaan eteeni jättäen minut hänen ja seinän väliin. En kuitenkaan näytä yhtäkään tunnetilaa kasvoillani, vaan ryhdistäydyn hänen edessään kieltäen itseäni ajattelemasta sisälläni jyskyttävää pientä paniikkia.

"Tää pieni, sievä neito tahtoo vähän omaa tilaa", sivuutan miehen kysymyksen työntäen hänet kauemmas itsestäni.

"Ahaa, vai että niin", hän katsoo minua epäuskoisesti ja yrittää tulla lähemmäs, mutta estän häntä laittamalla käteni hänen tielleen.

"Etkä sä todellakaan halua pelleillä tän pienen, sievän neidon kanssa, mikäli haluat edes hippusen tästä", sanon topakasti napaten laukussani olevan pussin käteeni
heilauttaen sitä tämän silmien edessä.