messed up • JB

kahdeskymmeneskahdeksas luku

mia

Kotona on vaihteeksi taas hiljaista. Xavier on teillä tietämättömillä, luultavasti jätkiensä kanssa pelaamassa jonkun miesluolassa. Sheryl on yhdessä ystävättäriensä kanssa lomailemassa Havaijin kauniissa maisemissa ja isä raataa aamusta iltamyöhään töissä, jotta saisi maksettua tämän turhan kalliin elämäntyylin. Minä puolestani vietän päivät yksin tyhjyyttä kaikuvassa kartanossa, mikäli en ole ulkona viilettämässä jengin kanssa. Vaikka aika saattaakin joskus käydä tylsäksi, tarvitsen minä juuri nyt aikaa vain ja ainoastaan itselleni edes hetkeksi.

Istun betonisella parvekkeella nojaten päätäni sen lasiseinään huokauksen karatessa huuliltani. Vien puoliksi palaneen tupakan huulilleni ja henkäisen siitä sauhut tyydyttyen niiden tuomiin helpotuksen tunteisiin. Päätäni jomottaa viimeöisen itkurallin jäljiltä ja oloni on aivan yhtä hehkeä kuin miltä näytänkin. Silmäni ovat turvonneet ja punertavat ja hiukseni näyttävät varmasti siltä kuin niitä ei olisi harjattu viikkoon. Ajatuksieni harhautuessa sivuraiteille takaisin, puren huultani estääkseni uusien kyyneleiden valumista poskilleni samalla, kun ohjaan ajatukseni muualle.

Viime keikasta on mennyt aikaa jo viikko eikä uutta ole vielä vähään aikaan näkyvissä. Khalilin mielestä on järkevää pitää matalampaa profiilia vähän aikaa, varsinkin, kun meinasimme jäädä viimeksi rysän päältä kiinni. Toisin sanoen en ole nähnyt jengiä muutamiin päiviin ollenkaan eikä minulla ole edes aavistusta siitä, missä päin maailmaa osa heistä hiihtelee tällä hetkellä. Kendall puhui jotakin jostain alusvaatemalliston näytöksestä, mutten voi vahvistaa sitäkään varmaksi, sillä muistikuvat baari-illan jälkeisestä vietostamme Jennereillä ovat hieman hämärän peitossa.

Tumppaan tupakan jäänteet niille tarkoitettuun tuhkakuppiin vierelläni, kun siirrän silmieni eteen tuulenpuuskan voimasta lennähtäneet hiussuortuvat korvan taakse. Jopa Kalifornian kesän lämpö on karissut kauan sitten pois ja joulukuun kylmä viima puhaltaa tuoden myös mereltä sadetta mukanaan. Kun tunnen pisaran tipahtavan kasvoilleni, käännän katseeni ylöspäin ja huomaan taivaan peittävät, tummat pilvet.

Kaipa taivaskin sitten itkee puolestani.

Ajatukset, joilta onnistuin pakenemaan hetkeksi, syöksyvät takaisin muistojeni syöveröistä, ja puren huultani maistaen veren maun suussani, kun sisälläni mylläävä tunnemöykky vain voimistuu entisestään. Tupakastakaan ei olisi apua, sillä olen polttanut lähes kokonaisen askin tuskaani eikä siitä ole ollut kivun lievittäjäksi kuin parin minuutin ajaksi kerrallaan.

Pakotan itseni nousemaan ylös parvekkeelta ja nappaan sytkärin sekä tupakka-askini käsiini, kun tunnen useampien pisaroiden löytävän tiensä alas taivaalta. Luikahdan lasiovesta takaisin sisälle sulkien sen visusti perässäni ja lasken kalleimmat aarteeni käsieni suojista lipastolle katsellessani sotkuista huonettani. Lattia on täynnä kaikenlaista roinaa, kuten pyykkiä ja tavaroita, ja hyvä, jos sitä edes erottaa niiden alta. Sänky on täysin levällään lakanat mukaan lukien ja en edes välttämättä tahdo arvostella vessani järjestyksen ulkonäköä. Mikään ei ole järjestyksessä tai kunnossa, mutta sehän vain kuvaa sitä, miltä minusta itsestäkin tuntuu.

Kuulen, kuinka sadepisarat iskeytyvät kovemmalla voimalla lasioveen ja katsahdan ikkunasta ulos yhtäkkiä alkanutta vesisadetta. Pysähdyn paikoilleni seuraamaan sadetta enkä edes huomaa, kun yksi kyynel vierähtää poskelleni. Havahdun vasta, kun poskeni ovat kastuneet läpimäriksi kuten luonto ulkona ja kuulen jonkun rämpyttävän ovikelloamme.

Säpsähdän äkillisestä äänestä ja pyyhkäisen kasvojani estäen muita silmiini vuorautuneita kyyneliä valumasta esiin. Astelen ulos huoneestani kummastuneena siitä, kuka ovemme takana olisi, mutta samaan aikaan välittämättä ollenkaan. Tällä hetkellä mikään ei tunnu kovin tärkeältä.