Uskollisuuden salatut puolet

Paluu

***** I DON'T OWN THESE CHARACTERS, ONLY MISHA AND HER FAMILY IS MINE, J.K ROWLING (aka gueen of the world and woman who made my childhood) OWNS EVERY OTHER CHARACTERS! *******

- AND YES THIS IS IN FINNISH BUT I'M THINKING ABOUT THAT KIND OF FACT THAT I COULD TRANSLATE THIS IN ENGLISH AND PUT IT HERE. THAT'S ALL I NEED TO SAY RIGHT NOW, THANK YOU FOR READING THIS -

Tiiliseinä laiturin yhdeksän ja kymmenen välissä Kings Crossin asemalla oli samanlainen, kuin mikä tahansa muukin tiiliseinä. Ruskeat tiilit olivat aivan samanlaiset kuin mitkä tahansa muutkin. Mutta kuitenkin tämä seinä oli erilainen kuin muut, erilainen sellaisella tavalla mitä kukaan ei ikinä alkaisi edes kuvittelemaan, ellei sitten ollut noita tai velho matkalla löytämään velhomaailman ihmeitä. Joka vuosi 9.syyskuuta tästä seinästä tuli reitti laiturille yhdeksän kolmeneljännes, mutta kuitenkaan kukaan jästi ei sitä tajunnut. Ainut silmiinpistävä muutos sinä päivänä heille oli vain se, että monet erikoisesti perheet suurine matka-arkkuineen ja pöllöineen saapuivat juna-asemalle.

Juuri tänään sattui olemaan tuo päivä ja kaikki tuo tapahtui. Eikä tänäkään vuonna jästit tajunneet mitään kummallista. Heidän silmänsä eivät suostuneet näkemään erilaisuutta. Ne harvat, jotka näkivät erilaisuuden, ehkä jopa keksivät selityksen läheltä totuutta, sulkivat kaiken ulos. He uskoivat vain kuvittelevansa asioita. Jästien silmät eivät olleet avarat. Ne näkivät vain sen, mitä he halusivatkin. Ei mitään erilaista, ei mitään kummallista.

Tuona päivänä 16 vuotias tyttö käveli seinän läpi laiturille yhdeksän ja kolmeneljännestä, ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, hänen huolestuneen äitinsä seuratessa perässä työntäen tytön kärryä. Tyttö, Misha Serina Black, oli lopettanut velhokoulu Tylypahkassa käynnin kolmetoista vuotiaana siirtyen kotiopetukseen, hänen Azkabannista karanneen joukkomurhaaja isänsä Sirius Mustan takia. Misha oli auttanut isäänsä yrittämään saada kostonsa Peter Piskuilalle, kurjalle rotalle, joka oli lavastanut Siriuksen murhaajaksi, mutta he olivat kuitenkin epäonnistuneet ja Peter oli karannut tuhoisin seurauksin. Nyt viimein Misha oli päättänyt palata takaisin Tylypahkaan, kun hänen isänsä serkku Bellatrix oli murhannut Siriuksen.

”Rakas, sinun ei ole pakko tehdä tätä.. Voimme vielä palata kotiin..” Kaylin Rosette, Mishan äiti, huokaisi yrittäen saada itsepäisen tyttärensä päänsä vielä kääntymään. ”Ei äiti. Minun on aika palata Tylypahkaan. Olen kyllästynyt elämään pelossa. Tylypahkassa minä olen turvassa.” Misha vastasi vakaasti pitäen tummat silmänsä kääntyneenä kohti punaista pikajunaa. Kaylinin katse vaelteli ihmisjoukossa, etsien tuttuja ja hänen katseensa pysähtyi väkisin parin jästisukuisen velhon kohdalle ja vaikka hän yrittikin peittää inhoavan ilmeensä, huomasi Misha tunteen äitinsä silmistä. Kaylin oli puhdasverinen luihunen, jolle puhdasverisyys oli kaikki kaikessa, vaikkei hän sitä ikinä tyttärensä kuullen myöntänytkään. Mishan kuollut isä sen sijaan oli rohkelikko luihusperheestä. Hän ei välittänyt ihmisten taustasta, vaikka häpesikin omaansa ja eli vihassa luihusten kanssa. Jonkin ihmeen ansiosta Mishan vanhemmat olivat tupavihansa haudanneet ja menneet naimisiin pariksi vuodeksi, saaneet tyttären ja eronneet vähän ennen aikaa, jolloin Sirius oli joutunut Azkabaniin. Kaylin oli kasvattanut tyttärensä yhdessä nykyisen aviomiehensä Zacharyn kanssa luihusten arvoilla. Senpä takia heille oli karvas pettymys, kun Misha ei ollutkaan mennyt luihuseen, vaan luihusten arkkivihollisten rohkelikkojen tupaan. Eipä siitä Misha kuitenkaan ollut välittänyt, sillä hän ei jaksanut elää samoilla arvoilla kuin Kaylin ja Zachary.

Misha oli kuitenkin saanut koulussa aikaan jotain ennen kuulumatonta ja ainutkertaista. Hän oli ainut ihminen koko Tylypahkan historiassa, joka oli rohkelikko ja silti hyvää pataa suurimman osan luihusten kanssa. Oli vain tiettyjä ihmisiä, joiden kanssa hänellä ei ollut mahdollisuuttakaan tulla juttuun. Näihin henkilöihin lukeutuivat muun muuassa Pansy Parkinson, porsaannaamainen luihunen joka kiusasi pienempiään ja kaikkia muissa tuvissa olevia, oli henkilö ketä Misha vihasi koko maailmassa. Ehkä tärkein syy toistensa vihaamiseen oli poika nimeltä Draco Malfoy. Vaikka Misha ja Draco olivatkin vihanneet toisiaan heti alusta lähtien, yksi asia johti toiseen ja vuosi sitten kesällä he tajusivat rakastavansa toisiaan. Heidän suhteensa oli kuitenkin katkennut siihen, kun Misha oli kadonnut tuhka tuuleen kesän jälkeen, paljastamatta kenellekkään olinpaikkaansa.

Junan pillin vihellys hätkähdytti Mishan ajatuksistaan ja nopeasti halattuaan äitiään, hän kiipesi junaan. Perhosten lepattaessa hänen vatsassaan hän käveli junassa etsien ystäviiän. Matka kesti kauan, sillä jokaisessa vaunussa oli ihmisiä, jotka välttämättä halusivat tervehtiä häntä kysellä kuulumisia. Vaikka Misha ei sillä hetkellä mitään muuta olisi halunnutkaan vähempää, kuin niiden ihmisten kanssa keskustelemista, hän loi kasvoilleen tekohymyn, joka oli jo monena vuotena huijannut ihmisiä, ja vastaili lyhyesti heidän kysymyksiin, jättäen kaiken vähänkään tärkeän kertomatta. Viimein, kun Misha pääsi vaunuun, jossa hän huomasikin parhaiden ystäviensä olevan, hänet pysätti Lööperi Lovekiva. Ei hänen oikea nimensä ollut tuo, vaan Luna Lovekiva, mutta outoutensa ja hänen isänsä kirjoittaman lehden mukaan tyttö oli saaanut lempinimensä, mitä Mishakin käytti, tosin salassa muilta rohkelikoilta, jotka itse asiassa pitivät Lunasta. Misha sen sijaan ei vihannut Lunaa, mutta ei myöskään pitänyt hänestä.

”Ai hei Misha. En tiennytkään, että sinä tulit takaisin tänne.” Luna sanoo utuisella äänellä, katsellen Mishaa outojen vaaleanpunaisten lasiensa takaa. Misha vain ynähti jotain epämääräistä ja antoi Lunalle todella nopean puolihymyn. ”Niin, tänä vuonna ei Fred ja Georgekaan ole täällä. Harmi. Minä pidin heistä. Te kolme olitte erottamattomia. Onko se totta että sinä ja Fred menitte viimein kihloihin? Vaikka teidän välillä onkin rikkoumaton vala?” Luna jatkoi ja nosti nenällään olevia laseja. Nyt ensimmäistä kertaa Misha todella kiinnostui siitä, mitä Luna oli sanonut. Mistä hän tiesi rikkoumattomasta valasta ja kihloista? Kukaan muu, kuin Weasleyn perhe, Potter ja Granger eivät tienneet valasta, joka oli vannottu kun kaksoset olivat 10 ja Misha 9. He olivat olleet jo silloin erottamaton kolmikko ja typeriä, he olivat tylsyydessään keksineet, että Fredin ja Mishan tulisi vannoa rikkoumaton vala siitä, etteivät he ikinä koskisi toisiinsa romanttisessa mielessä, eivät suutelisi toisiaan, eivätkä pitäisi toisiaan kädestä rakkaudella. Ei ilman avioliittoa. He eivät tienneet silloin, mitä tiesivät tänä päivänä. Heidän tunteensa toisiaan kohtaan oli kasvanut vuosi vuodelta. Aiheuttanut suurta tuskaa, mutta valaa ei oltu rikottu, vaikka molemmilla olikin kuolema ollut lähellä.

Molemmat olivat yrittäneet tukahduttaa tunteensa, esittää kuin niitä ei olisikaan, mutta kuten rouva Weasley oli heille sanonut, ”Kun kaksi ihmistä on tarkoitettu yhteen, ei mikään voi heitä pitää erossa toisistaan.”He olivat kuitenkin yrittäneet ja sen yrityksen aikana, oli Misha rakastunut Dracoon. He eivät kutsuneet sitä rakkaudeksi, viha toisiaan kohtaan oli haihtunut ja jättänyt jäljelle jotain outoa, tunne täynnä intohimoa. Kun Fred oli kosinut Mishaa, hän oli kertonut kaiken. He olivat istuneet vierekkäin, katsellen kuuta ja kaukana kukkuloiden takana paistavaa pimeänpiirtoa taivaalla. He olivat aistineet vaaran ympärillänsä, tienneet lähestyvästä tuhosta ja halunneet luoda jotain kaunista. Fred oli ymmärtänyt kaiken, antanut anteeksi Dracon rakastumisen. Hän oli varoittanut rakastaan pojan vaarallisuudesta, mutta päästänyt rakkaansa takaisin kouluun auttaakseen poikaa tehtävässä, mikä oli uskottu tytölle rikkoumattomalla valalla.

Varovaisesti Luna huiskautti kättään Mishan pään ympärillä saaden tämän hätkähtämään ja perääntymään askeleen. ”Pääsi on täynnä narskuja.” Mishan ilme oli hämmennyksen ja ärtymyksen välinen ja hän tuhahti pienesti. ”Saavumme pian Tylypahkaan. Minun on parempi mennä vaihtamaan vaatteeni.” Misha totesi lyhyesti ja työntyi Lovekivan ohi vapaaseen vaunuun vaihtamaan vaatteensa. Vetäessään mustaa kaapua ylleen, kiinnitti hän huomiota ikkunassa näkyvään heijastukseen itsestään. Hänen mustat hiuksensa ulottuivat puoleen selkään ja olivat kiharat, aivan kuin Siriuksella. Hänen kylmän siniset silmänsä kiinnittivät huomion käsissä oleviin umpeutuneisiin haavoihin ja keskivartalon mustelmiin. Hän siveli pitkillä sormillaan varovaisesti vasempaan käsivarteen kaiverrettua tekstiä muista kenen puolelle kuulut. Ei hän ollut itse mitään haavoistaan tehnyt, ne olivat vain katkera kosto hänen isänsä murhaajalta, Bellatrix Lestrangelta viime kesältä. Ne olivat muistutus siitä, että kun oikea aika koittaa, Mishan tulee siirtyä pimeän lordin puolelle ja taistella hänen vierellään. Hänen ei tarvitse kantaa pimeänpiirtoa kädessään, kun arvet pysyvät paikallaan. Kun aikaa tulee, hänen on taisteltava kaikkia rakkaitansa vastaan ja tappaa jokainen, joka pimeän lordin tielle tulee.