Merkitse mut

Luku 5 [Reetu]

Laskeutuessani alakertaan lauantaiaamuna puolenpäivän aikaan aamiaiselle mun olo oli epätodellinen. Onneks mä olin päässyt nukkumaan selvinpäin ja siten välttynyt seuraavan päivän normaalilta olotilalta. En kunnolla vieläkään uskonut että olin oikeasti kävellyt himaan samaa matkaa Saken kanssa, polttanut sen röökejä ja jutellut sille. En nyt mistään salaisesta, mutta kuitenkin. Ihme kyllä se oli ollut kokoajan aika ystävällinen enkä mä ollut enää loppuvaiheissa jännittänyt sen reaktiota kaikkeen. Sake oli mielenkiintonen tapaus, muuta ei kyllä voinu sanoo. Se ei suostunu tulemaan sisälle meiän kämppään, se oli herkkä kylmälle ja välillä se vaipu ihan omiin mietteisiinsä. Ja sillon kun se ajatteli omiaan, mulla oli ollu aikaa jauhaa jotain paskaa jota se ei kuitenkaan kuunnellu ja vaan tarkkailla sitä. Se herätti mussa hirveen tunteiden sekamelskan. Okei, myönnetään, se jätkä kiihotti mua. Mut se myös herätti mussa vihan itteeni kohteen, koska sen ei pitäis. Mä en voinu tosissani kuvitella että Sake ikinä, koskaan olis kiinnostunu jostain mun kaltasesta. Näkihän sen käytöksestä, miten se halveksi koko mun asuinaluetta ja meiän taloja. En ees ymmärtäny miks se ylipäätään oli suostunu juttelemaan mulle, jos se ajatteli kuitenkin että mä oon joku snobi. Että se haluais tutustua muhun, niin ku se keittiössä sano? Hmph. Sake oli fuckboy enkä mä uskaltanu luottaa mihinkään mitä se sano - ja silti mun aivot maagisesti soitti jatkuvalla nauhalla kaiken mitä me oltiin juteltu, vaikka normaalisti mä unohdan aina mitä oon kännissä sanonu.

Mua pelotti kertoa jopa jätkille, mitä perjantai-iltana oli tapahtunu. Jos Kristian jo muutenki epäili mua homoks, mitä se aattelis jos se tietäis kaikki ajatukset mitä mun pään läpi liikku kun katoin Sakea?

Mun oli pakko ravistaa raskaat ajatukset mun mietteistä kun Lilja ryntäs innoissaan mua vastaan. ("Leetu on kotona!") Mä silitin sen hiuksia ja hengitin sisääni lapsen puuterimaista tuoksua, imin itteeni sen loputonta rauhaa. Kuka tahansa selviäis mistä vaan, kunhan sillä olis Lilja.

-

Viikonloppu vilahti nopeesti ohi, vaikka en nähnytkään yhtään frendiä. Musta tuntui että kaikki tutut potivat lauantaina krapulaansa ja sunnuntaina tekivät koulujuttuja ja kahvittelivat. Ei mullakaan sen kummempi päiväohjelma ollut, kävin faijan kanssa rautakaupassa, Liljan kanssa leikkipuistossa ja duunasin läksyt ens viikoks pois alta.

Sunnuntai-iltana laittaessani kerrankin huolellista herätysten sarjaa soimaan, musta pitkästä aikaa tuntui että oli ihan kiva mennä opiskelemaan. Ei se nyt kokonaan Saken näkemiseen liittynyt, eihän se ikinä tyyliin ollut tunneilla, mutta olin jotenkin motivoitunut näkemään ihmisiä ja kuulemaan niiden versiot perjantaista. Varsinkin Kristianin.

-

Maanantaiaamuna selvisin harvinaisesti ylös hyvissä ajoin, kiitos herätysteni joita oli niin monta etten millään ollut onnistunut yön aikana laittamaan kaikkia pois. Oloni ei ollut erityisen freesi ja ulkona oli jäätävän kylmä, mutta sainpahan tekosyyn käyttää lämpimintä farkkurotsiani. Suoriuduin ovesta ulos aikaisin ja ehdin jopa mennä moikkaamaan Melviniä ennen kun Kristian ilmestyi pihalleen.

"Hei kerro nyt sun ja Alman jutusta", tykitin heti kun poistuimme Kristianin äidin kuulomatkan ulkopuolelle.

Kristianhan kertoi. Pakko myöntää, että olin vähän kateellinen parhaalle kaverilleni: sen elämä oli niin yksinkertaisen onnellista.

"Musta oikeesti tuntuu et tää saattaa olla vähän isompi juttu ku vaan yhen illan känninuoleminen", Kristian tuumi ja sen hymy oli sellainen, jota yksikään meistä jätkistä ei ollut koskaan saanut sen naamalle.

"Toivotaan", naurahdin ja oikeasti toivoin sitä, sillä Kristian vaikutti olevan vilpittömän iloinen tapahtuneesta.

Muijista ei kuitenkaan koskaan tiennyt ja olinkin joutunut todistamaan liian usein niitten sekoilua kavereitteni kanssa. En väitä että kaikki muijat olisivat samanlaisia ja Alma vaikutti mukavalta tapaukselta, mutta aina pitää varautua pahimpaan - tai ainakin se oli filosofiani.