Merkitse mut

Luku 18 [Sake]

Me ei noustu mun huoneen lattialta vielä pitkään aikaan. Mä ja Reetu, sen kalpea iho vasten mun ruskeaa, meidän hidas hengitys ja väsyneet kädet. Vähään aikaan maailmassa ei ollut muita kuin me kaksi, kello oli lakannut tikittämästä ja mun ajatukset oli jääneet kerrankin kesken.

Mä olin luullut että Reetun näkeminen alastomana olis helpottanut mun himoa sitä kohtaan, mutta kävikin ihan päinvastoin. Mä vaan tykästyin siihen hetki hetkeltä enemmän, sekä henkisesti että fyysisesti. Se oli pelottavaa, koska se oli niin intiimiä. En mä ollut ikinä ennen jäänyt mihinkään seksin jälkeen. Mä olin suurin piirtein juossut pois. Juossut karkuun omaa itteäni ja mun omia tunteita, karannut.

Reetu antoi mulle tilaa, sekin taisi olla ihan omissa ajatuksissaan. Se silitti mua hajamielisesti ja mä en edelleenkään tiennyt olinko saanut sen tajuamaan, miten sen kosketus samaan aikaan rauhotti ja kuumotti mua. Mä puolestani yritin nyt varoa osumasta sen kropan kipeimpiin kohtiin, vaikka vielä puoli tuntia sitten en ollut edes muistanut mitä eilen tapahtui.

Aurinko kipusi taivaalle hitaammin kuin yleensä, ehkä sekin yritti antaa meille lisää aikaa. Tiedostin kuitenkin raadollisen selvästi, että jossain vaiheessa meidän olisi noustava ja mun olisi päästettävä Reetu taas menemään. Vaikka hetkeksi vaan, kyllä mä sen saisin taas takaisin. Ja me voitaisiin jatkaa siitä mihin jäätiin.

Mutta en jaksanut miettiä edes sitä nyt. Vihdoin mun oli hyvä olla, ihan sama vaikka vain hetken verran.

-

Mä havahduin puhelimen soittoääneen. Istuin keittiön pöydän ääressä puoliksi syöty munakas edessäni. Reetu istui mua vastapäätä päällään mun huppari ja katseli ulos ikkunasta neutraali ilme mustelmaisilla kasvoillaan, kunnes sekin reagoi ärsykkeeseen ja käänsi päänsä kysyvästi.

"Taitaa olla sun", sanoin.

"Joo", Reetu nyökkäsi ainoastaan ja lähti puhelimensa perään.

Reetun ääni kantautui oviaukosta mun luokse kun viimeistelin aamiaistani. Tai ehkä se oli jo enemmänkin lounas, päivä oli jo melkein puolessa. Onneksi oli perjantai, lintsasin ne yleensä muutenkin. Olin jo lähes päässyt koulunkäynnin makuun, tosin kiitos siitä taisi kuulua yksinomaan Reetulle. Mä kun halusin olla siellä missä sekin ja nyt kun se ei ollut koulussa, en mäkään nähnyt mitään syytä mennä sinne.

Reetu puhui ilmeisesti Kristianille, sen ääni oli ystävällinen kuten aina, mutta näin miten kireänä sen leukapielet olivat. Mä en edes tiennyt missä mun oma luurini oli, en muutenkaan käyttänyt sitä muuhun kuin soittelemiseen ja tekstailuun ja melko harva ihminen mua aktiivisesti kaipaili. Olin aina ollut enemmän face to face-tyyppinen ihminen, mua vitutti nykyinen somekulttuuri ja jatkuva instapäivittely. Kukaan ei enää halunnut olla kunnon vuorovaikutuksessa jengin kanssa. Mun kaveripiiri oli sentään muotoutunut aika pitkälti samanlaiseksi kuin mäkin, suurimmalla osalla mun frendeistä oli ihan sama asenne puhelimen käyttöön.

Kuuntelin Reetun ja Kristianin välistä puhelua joka oli vaihtunut nyt Reetun ilmeestä päätellen lempeämmäksi läpänheitoksi. Sitten se äkkiä kääntyi katsomaan mua puhelin korvallaan ja kysyi Kristianilta mua tuijottaen:

"Voinks mä siis tuoda Sakenkin? Luuletsä että se on Dankulle ok?"

Tarkastelin Reetua sivusilmällä ja mietin, mihin mua oltiin viemässä ja milloin. Ihan hyvä vaan jos tuli tekemistä, olin homehtunut himassa jo paljon pidempään kuin yleensä. Tietenkään Reetun seurassa sitä ei ollut huomannut, mutta nyt kun päivä oli jo pidemmällä mua alkoi tuttuun tapaan ahdistaa pölyiset verhot ja tiskaamattomat astiat.

Mutsi oli makoillut tänään yllättävän kauan eteisessä, ennen kuin se oli saanut kengät jalkaansa ja hilattua perseensä ovesta ulos. En ollut kestänyt katsella sen touhuja vaan olin puuhaillut keittiössä muka kiireisen oloisena. En tajunnut miten Reetun ajoitus oli ollut niin loistava: mutsi oli kerennyt sekä herätä että lähteä sillä aikaa kun Reetu oli suihkussa.