Merkitse mut

Luku 11 [Reetu]

Ovi narahti hiljaa, kun sen toisella puolella seisova ihminen työnsi sen varovasti auki. Mun silmät etsi tulijaa aikusen ihmisen korkeudelta ja vasta hetken oviaukon mittailun jälkeen tajusin laskea katseeni alemmaksi. Ovella seiso nimittäin Lilja, vaaleet hiukset pörrössä ja päällä kukallinen pyjama. Mun läpi kulki samaan aikaan helpotuksen ja ahdistuksen väreet, kun tunnistin tulijan. Lilja ei suonu mulle silmäystäkään, vaan oli osannut heti kääntää huomionsa Sakeen. Se seiso ovella teddykarhu kainalossaan ja tuijotti poikaa mun vieressä.

"Mä kuulin puhetta", se sanoi omalla suloisella lapsenäänellään.

"Ei kai me herätetty sua?" kysyin ja viitoin Liljaa peremmälle.

Tyttö kääntyi tyrkkäämään oven takanaan jotenkuten kiinni ja taapersi sitten sängyn luokse. Se näytti oikeasti jostain lastenleffasta repäistyltä, kun sillä oli ruusuja sen pyjamahaalarissa ja vanunut ja venynyt pehmolelu laahasi lattiaa sen takana.

"Ei se haittaa, ei mua väsytä ollenkaan nyt", se sanoi iloisesti ja kurotti mua kohti.

Nostin Liljan kainaloista istumaan Saken ja mun väliin. Saatto olla virhe antaa sille lupa jäädä, mutta mitä muutakaan mä olisin voinu tehdä? Mä rakastin mun pikkusiskoa ja Lilja meni mulla tässä tapauksessa Saken edelle, vaikka totta kai meidän väliset suhteet olikin ihan erilaiset. Vilkaisin vieressäni olevaa jätkää epäröiden, mutta Sake näytti rauhalliselta. Tilanne oli jäänyt vähän hankalaan kohtaan, mutta Liljan näkeminen sai mut laskeutumaan pilvilinnoista kohtuu nopeasti. Ainakin me ehdittiin sopimaan Saken kanssa asiat, ja se oli mulle tärkeintä. Mun olo oli kevyt ja onnellinen, enkä vieläkään ollut ehtinyt sisäistää kaikkea sen sanomaa.

Lilja ei kuitenkaan kauaa tyytynyt istumaan hiljaa aloillaan antamassa mun setviä ajatuksiani.

"Kuka sä oot?" se kysyi ja kääntyi taas Saken puoleen.

Tietenkin Lilja oli jo kuusi vuotta eikä mikään hönö enää, mut liian usein se silti onnistu yllättämään mut sen pikkuvanhuudella. Ehkä mun suojeleva suhtautuminen sitä kohtaan johtu vaan siitä että sillä oli söpö ärrävika ja se oli after all mun ainoa pikkusisko... mutta välillä mä vaan unohdin, että se oli kuitenkin jo aika iso ja kykeni ymmärtämään hankaliakin asioita sen lapsen valppaudella ja loputtomalla tarmolla ja uteliaisuudella. Turha mun oli edes alkaa sepittämään sille tarinaa Kristianin serkusta tai muusta "tutusta", se olis kuitenkin aistinut jotain ilmapiirissä ja nostanut siitä pienimuotoisen haloon.

Onneksi en ollut ainoa yli kuusivuotias huoneessani.

"Mä oon Sake, Reetun kaveri", Sake sanoi ja nosti Liljan muitta mutkitta syliinsä.

Lilja ei edes vastustellut, mikä oli harvinaista. Koliikkivauvana ja sen jälkeenkin siihen sai koskea ainoastaan minä, äiti ja isä ja välillä Kristian. Lilja oli yllättävän tarkka rajoistaan niinkin pieneksi lapseksi ja siksi mun suu oli vähällä loksahtaa auki, kun näin Liljan istuvan Saken polvilla kasvot käännettyinä sen puoleen. Mutta ehkä niillä vaan klikkasi heti. Aika hellyyttävää.

"Mitä sä teet Leetun huoneessa tähän aikaan?" Lilja kysyi vaativasti ja osoitti pullealla etusormellaan muhun päin, kuin varmistaakseen että Sake varmasti tiesi kenestä se puhui.

"Lilja, ei kello nyt niin paljon vielä oo", naurahdin väliin ja vilkaisin sanojeni varmuudeksi samalla puhelimen näyttöä.

No okei, maanantai oli vaihtunut tiistaiks ja mun herätykseen oli enää kuus tuntia aikaa, mutta noin periaatteessa.

"Mä tulin vaan juttelemaan Reetun kanssa", Sake sanoi ja katseli tyttöä sylissään yllättävän kiltisti.

Olin aina ajatellut, ettei Sake pitänyt pikkulapsista. Se ei jotenkin tuntunut sopivan sen pahan pojan imagoon tai siihen kovaan vaikutelmaan, jota se yritti antaa ittestään. Toisaalta mistä mä mitään tiesin, olin siihen tutustuessa alkanu aistia tietynlaista herkkyyttä Saken kivikasvosen kuoren alla.