Merkitse mut

Luku 20 [Sake]

Mun kaulan ympärillä tuntuivat edelleen Reetun faijan sormet, enkä voinut estää itseäni hieromasta aristavaa seutua. Olin huomaamattani hengästynyt ripeästä poistumisestani, ja keuhkoihin ilman vetäminen sattui hieman. Tästä huolimatta kaivoin takkini taskusta röökiaskin ja tärisevin käsin sytytin tupakan. Yskin hetken, ennen kuin mun kroppa näytti taas muistavan miten savua kuljetetaan kurkussa. Kaikkien muidenkin ajatusten ohella onnistuin hajamielisesti pohtimaan pitäisikö luopua ketjupolttajan elämästä ja keskittyä vaihteeksi urheilemaan terveiden keuhkojen voimin.

En tiedä, miksi jäin dramaattisen lähtöni jälkeen seisomaan Reetun pihalle ja polttamaan röökiä. Kai tarvitsin ajattelutaukoa. Juoksisiko Reetu perääni vai odottiko se että tulisin takaisin sisälle pyytämään anteeksi sen faijalta? Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut luontevalta. En ikinä pyytäisi anteeksi siltä kusipäältä, ennemmin kuolisin. Reetun oli pakko tajuta se. Mutta ei senkään ollut mikään pakko tulla perääni, olin kuitenkin lyönyt sen isää. Ihan sama mikä ihmishirviö olikin, se oli silti kundikaverini perheenjäsen.

Seisoin Reetun kotipihan portilla, valmiina kääntymään takaisin mutta myös yhtä valmiina juoksemaan lähimpään bussiin. En osannut enää ajatella selkeästi, päässä pyörteili sekavana kasana ajatuksia, tunteita, mielikuvia ja muistoja. Itse tappelutilanne ei sinänsä ollut mulle uusi, olin jo 12-vuotiaana oppinut lyömään ensin kurkkuun ja vasta sitten munille, sillä suurin osa jätkistä olettaa aina ensimmäisen iskun tulevan haaroihin. Kun kaulaan tulee kova isku, taittuu väkisinkin kaksin kerroin koska hapensaanti pysähtyy hetkeksi ja silloin vastustajan on helpompi lyödä minne tahansa muualle.

Pakko sanoa, että olin mä silti vähän järkyttynyt siitä miten nopeasti Reetun faija oli romahtanut maahan. Yleensä tappelin omanikäisteni kanssa tai korkeintaan vähän vanhempien, enkä ollut tajunnutkaan miten heikkoja viisikymppiset saattoivat olla. Tai eivät heikkoja, mutta eivät kuitenkaan niin tottuneita tai kestäviä tappelijoita. En ollut jäänyt nöyryyttämään Ottoa enempää vaikka mieli olisi tehnyt. Mulla oli sen verran maalaisjärkeä etten alkanut ihan summanmutikassa hutkimaan ihmisiä, vaikka ne musta olisivatkin ansainneet sen. Otto ei ehkä oppinut läksyään mutta ainakin se tiesi nyt, että mulle ei vittuiltu.

Negatiiviset tunteet pyörivät mun mielessä aina paljon pinnemmalla kuin positiiviset, ja nytkin ryvin tovin mun paskoissa fiiliksissä. Osasin diagnosoida itseäni ihan hyvin, ja tiesin että mutsin takia mun elämässä oli kun olikin tyhjä aukko. Tarvitsin kai rakkautta enemmän kun muut, vaikka esitinkin että en missään nimessä kaivannut ketään tai mitään. Olin alitajuisesti toivonut enemmän kun uskalsin myöntääkään, että Reetun perhe olis hyväksynyt mut täydellisesti ja olisin saanut varavanhemmat ja toisen perheen - jos ensimmäistäkään sellaseksi pysty nimittämään.

Ja nyt kun niin ei ollut käynyt, mulla oli naurettavan hylätty ja yksinäinen olo. Torjuttu. Vaikka kaikki jutut olikin olleet vaan hauraita toiveita ja uskomattoman typeriä kuvitelmia pelkästään mun pään sisällä. Kukaan ei voisi koskaan tajuta, miten pettynyt olin itseeni kun onnistuin sössimään tän kaiken.

Halusin uskoa että mun ja Reetun suhde toimisi tästä huolimatta, mutta en voinut olla varma. Jätkää ei näkynyt eikä kuulunut pihamaalle edelleenkään, ja sen puuttuminen mun rinnalta vaan lisäsi mun ahdistusta. Halusin jutella sille, halusin silittää sen hiuksia ja nukkua sen vieressä joka yö. Meidän kämpät ei olleet enää turvallisia, joten missä mä nyt pitäisin sitä hyvänäni? Meille mentäessä mutsi voisi käydä käsiksi tai ainakin mölistä kaikkea paskaa umpikännissä, ja Reetun hima oli nyt virallisesti kiellettyä aluetta mulle.

Yritin silti keskittyä positiivisiin asioihin ja ohittaa mun vihani Ottoa kohtaan, josta en vieläkään onnistunut päästämään irti. En tiennyt, pitäisikö mun olla rehellinen Reetulle ja sanoa että voisin kirjaimellisesti tappaa sen faijan, vai pehmentää tilannetta ja pahoitella tekojani. Kaikki oli kiinni Reetun mielipiteestä. Feikkiä, I know, mutta olin valmis tekemään ja sanomaan mitä tahansa pitääkseni Reetun tyytyväisenä ja meidän suhteen kunnossa.