Merkitse mut

EPILOGI [Sake]

Mä makasin Reetun rintaa vasten silmät kiinni, kun se silitti mun hiuksia hajamielisesti. Linnut kokeilivat laulutaitojaan innokkaasti ja ujo aurinko kutitteli selkää. Oli kesän ensimmäinen päivä.

Mä ja Reetu oltiin saatu ylioppilaslakit aikaisemmin tänään ja illan ohjelmissa häämötti baarireissu tuttujen koululaisten kanssa. Nyt me oltiin paettu kahdestaan piknikille lataamaan akkuja ennen koko yön kestävää ryyppäystä. Tähtärin ruoho oli jo yllättävän vihreää ja muutenkin oli niin lämmintä harvinaisesti alkukesästä, että kumpikin meistä pystyi olemaan t-paitasillaan.

Mä olin alkanut panostaa kouluun enemmän abivuonna Reetun rohkaisemana, ja luojan kiitos se myös näkyi papereissa. Ainoa pettymys oli lyhyt matikka, josta olisin halunnut kirjoittaa ainakin ämmän mutta sain sitten kuitenkin C:n. Ylioppilaaksi selvisin silti heittämällä - kuten Reetukin. Se oli kirjoittanut sekä ruotsista että äikästä ällät, ja muutkin aineet korkein pistein.

Oli kulunut jo puolitoista vuotta siitä, kun mä ja Reetu oltiin löydetty toisemme. Syksyn kirjoitusten aikoihin oli ollut erityisen rankkaa ja suhde oli ollut koetuksella, kun kumpikin meistä oli käpertynyt omaan himaansa ja päntännyt hiki hatussa kirjoituksiin. Onneksi meidän stressi oli sentään tuottanut tulosta.

Mulla oli ollut vielä ekstra-ahdistusta muuton takia. Se tosin tapahtui vasta syksyn jälkeen, talvella, mutta silti.

Mutsi oli ollut kuivilla siitä asti, kun Reetu oli piipahtanut meidän vanhassa kämpässä kylässä. En olis ikinä uskonut että mutsilla oli semmoinen tahdonvoima kun se todella halusi jotain. Me oltiin aloitettu meidän suhteen korjaaminen sillä, että mutsi oli kertonut kaiken faijasta. Oltiin kokeiltu jopa perheterapiaa. Mä en tykännyt siitä, ei me tarvittu ketään ulkopuolista ratkaisemaan meidän ongelmia. Siinä mielessä mä olin edelleen sama vanha Sake, vaikka olinkin käynyt läpi ison muutoksen itsessäni mutsin raitistumisen myötä. Äiti oli onneksi samaa mieltä; tosin se jatkoi yksin psykologilla käyntiä. Se sanoi pitävänsä terapeutistaan. Mä olin pelkästään iloinen siitä, että se oli löytänyt tavan joka auttoi sitä selviytymään arjessa. Mutsi oli jäänyt pitkälle sairauslomalle ja etsi parhaillaan töitä, mutta silti me tultiin taloudellisesti toimeen paremmin kuin ennen.

Meidän uusi hima oli jopa pienempi kuin edellinen, mutta se oli ihan fine. Lähtisin enivei reilaamaan kesäkuun lopussa ja sitten inttiin. Mun suunnitelmissa siinsi välivuosi jonka aikana saisin reissata missä ikinä haluaisin - en ollut aiemmin päässyt matkustamaan muualle kuin Ruotsiin ja Viroon mutsin pienen palkan takia. Olin saanut töitä vuosi sitten omalta nyrkkeilysaliltani, ja sinne olin sitten jämähtänyt. Palkka oli ihan kohtuullinen ja duuni mukavaa, ja olin onnistunut säästämään sen verran verran rahaa että pystyisin reilaamaan ja yöpymään useissa maissa. Mua poltteli jo päästä kiertelemään Eurooppaa.

Duunista puheen ollen, pakko kertoa frendienkin kuulumiset. Joona nimittäin oli päässyt kunnolla omille jaloilleen, se oli tienannut hyvin fygyä ja pari kuukautta sitten päässyt vihdoin muuttamaan laitoksesta omaan kämppään. Se ei ollut maailman isoin tai hienoin mesta eikä edes hirveän lähellä keskustaa, mutta Joona ei olis voinut olla onnellisempi. Se rakasti duuniaan ja oli kehittynyt tatuoimisessa aivan jäätävästi. Mullakin oli nahkassani muutama Joonan hakkaama kuva, kun olin totta kai parhaana frendinä lupautunut sen koekaniiniksi: mutsin syntymäaika sormissa, yksinkertainen piirros röökistä ja muita pienempiä kuvioita käsivarsissa.

Yksi asioista joka oli kuluneen vuoden aikana tehnyt mut onnellisimmaksi, oli Oton hyväksyntä mun suhteen. Vaikka mä en ollut sitä suoranaisesti kaivannut, se tuntui aivan vitun hyvältä. Ehkä Reetun faija oli vihdoin tajunnut että mä en ollut menossa minnekään. Mä ja Reetu oltiin kuitenkin oltu yhdessä aika helvetin kauan, ja Oton oli ollut jossain vaiheessa pakko vaan tottua tilanteeseen. Niin kuin se oli tehnytkin. Lilja oli aloittamassa tokan luokan kesän jälkeen, ja Reetun perheellä meni muutenkin hyvin.

Niin ennalta-arvattavaa kuin se olikin, Kristian ja Alma olivat pysyneet yhdessä. Ne olivat menneet peräti kihloihin maaliskuussa ("huvin vuoks", oli Kristian kännissä sanonut ja nauranut, mutta tiesin että ne tykkäsivät toisistaan oikeasti). Xenia ja Abdi olivat säätäneet on-off jo pienen ikuisuuden, enkä ikinä tiennyt missä kohtaa ne olivat suhteessaan. Eivätköhän ne kuitenkin päätyisi taas baarin jälkeen samaan sänkyyn.

Myös Hetalla meni paremmin. Se oli mutsinsa kuoleman jälkeen muuttunut tasapainoisemmaksi ja sekin kävi kuulemani mukaan terapeutilla. Hyvä vaan, sillä oli ollut tosi rankka lapsuus. Olin nähnyt sitä ja Antonia viimeksi Joonan tupareissa, ja meidän välit olivat nykyään ihan ookoo. Kaikki tiesivät, että olin tosissaan Reetun kanssa, enkä kuullut siitä enää vittuilua keneltäkään.

Pähkinänkuoressa kaikki oli aivan vitun hyvin - niin hyvin, etten aina pystynyt uskomaan onneani todeksi.

-

Katsoin kelloa mun ranteessa. Se oli joululahja Reetulta. Iltapäivä oli jo pitkällä, melkein liian pitkällä - meidän pitäisi nousta kohta, ja me molemmat tiedostettiin se muttei jaksettu liikkua. Me oltiin jääty vangeiksi uneen, siihen tuttuun kuplaan, josta kumpikaan ei halunnut paeta. Mä olin jo ihan valmis nukahtamaan Reetun syliin ja unohtamaan koko baarireissun, mutta Reetu onnistui jotenkin houkuttelemaan mut ylös nurmikolta.

Katsoin alas Tähtäriltä ja annoin itseni levätä nykyisyydessä. Mun sydän löi tasaisesti ja rauhallisesti, ja sen tuttu sykkiminen rinnassa muistutti että mä olin edelleen tässä, elossa. Ja niin oli Reetukin. Kaiken paskan keskellä me oltiin löydetty toisemme eikä oltu päästetty vieläkään irti. Huomisesta ei tiennyt kukaan, mutta just tällä hetkellä mä en halunnut antaa Reetun ikinä lähteä mun luota.

Mä kuljetin katseeni silmujaan esittelevistä puista vieressä seisovan jätkän enkelinkasvoihin. Se katseli mua vakavilla, sinisillä silmillään ja mä tunsin miten mun sydän alkoi lyödä nopeammin, niin kuin aina Reetun katseen alla. Mä olin edelleen ihan umpikusessa siihen.

Mä hymyilin Reetulle. Edessä siinsi pitkä, kuuma kesä, ja syksyyn oli vielä tarpeeksi kauan aikaa jottei tulevaisuudesta tarvinnut murehtia ainakaan tänään.

Reetu hymyili takaisin ja painoi kevyen suukon mun huulille.

"Mä rakastan sua", se sanoi pehmeästi.

"Niin mäkin sua", vastasin epäröimättä.

-

A/N: Asdfghjklöä. Varsinainen tunteiden vuoristorata tällä hetkellä. Melkein vuoden oon tätä kirjottanut, enkä olis ikinä uskonut että jostain mun rustaamasta tarinasta tulee näin suosittu. Ykkönen romancessa monen monta kertaa, mitä?!? Kaikki kunnia kuuluu teille, mun ihanat lukijani, enkä vois olla yhtään kiitollisempi. <3 Mä rakastan teitä ihan valtavasti!

Vaikka Merkitse mut on nyt tullut tiensä päähän, mä en aio poistua Wattpadista. Tää kirjotusalusta on tullut mulle vuoden aikana ihan liian tärkeeks, jotta voisin ees harkita jättäväni teidät tänne oman onnenne nojaan ;-) En lupaa vielä mitään tulevaisuuden suhteen, mutta tunnen itteni sen verran hyvin että luulen kyllä jääväni uutta stooria kirjottamaan! Ja luotan siihen, että löydätte sen niin kuin löysitte Reetun ja Sakenkin täältä miljoonien tarinoiden syövereistä :3

Mä kiitän ja kumarran.