Merkitse mut

Luku 23 [Reetu]

Mä kypsyttelin orastavaa päätöstäni koko viikonlopun ajan. Nukuin yön yli, tein listoja, kirjoitin ylös plussia ja miinuksia ja tarkastelin kokonaisuutta kypsästi joka suunnalta. Kun puhelimen kello maanantaina herätti mut uuteen päivään ja starttasi arkiviikon, mä suuntasin kouluun varmana asiastani - vaikkakin pelokkaana.

Koulussa oli yllättävän helppoa olla Saken kanssa virallisesti. Kaikki tuntui lauantaina lutviutuneen parhain päin. Sitä paitsi suurin osa meidän koululaisistamme oli ollut Danielin bileissä, ja niinpä ne siis tiesivät mun ja Saken jutusta. Kukaan ei aidosti näyttänyt välittävän. Tuskin kukaan oli hämmästyneempi kuin rakas fyssanopemme Tiina, joka yllätti Saken suutelemasta mua käytävässä; ja sekin tointui nopeasti. Arki tuntui palanneen uomiinsa, enkä mä olisi voinut olla siitä yhtään kiitollisempi.

Kun kuolettavan pitkä ja tylsä maanantainen koulupäivä vihdoin loppui, mä päästin Kristianin ja Alman omille teilleen jäädäkseni juttelemaan Saken kanssa nopeasti dösäpysäkillä.

"Ihan hirvee hedari", jätkä valitteli ja hieroi ohimoitaan kärsivän näköisenä.

"Onkohan meiän koulussa jotain syöpää? Mua särkee ihan vitun usein päähän."

"Se on vaan tää maanantai", totesin leikkisästi.

"Ja voisit sitä paitsi vähentää polttamista, ehkä sit loppuis", ehdotin ajattelevaisesti.

Sake vain tuhahti. Ja vitut se vähentäisi.

"Vois mennä tänään treenaamaan Joonan ja Abdin kanssa", se sanoi sitten.

Täähän ei vois enää täydellisemmäks muuttua! Yritin hienovaraisesti rohkaista Sakea toteuttamaan suunnitelmansa, jotta mun omani onnistuisi.

"Hei mee! Eiks urheilu oo hyväks päänsärylle?" mä kannustin.

"Kai se on. Muutenki kyl jo ikävä säkkiä", Sake hymähti.

"No sitte. Tehään jotain vaik huomenna."

"Sure, baby."

Sake virnisti ja mä suutelin sitä nopeasti, ennen kuin se nousi bussiinsa.

Mä todellakin toivoin, että se oli unohtanut meidän öisen keskustelun lauantaina eikä sillä olisi hajuakaan, miten aioin puukottaa sitä tänään selkään. Tai siis luultavasti Saken mielestä olisin se selkäänpuukottaja, omissa silmissäni olisin varsinainen hyväntekijä. Jos koko paska siis onnistuisi, mistä ei ollut minkäänlaisia takeita.

Aioin nimittäin mennä puhumaan Saken mutsille, kun Sake itse ei näyttänyt sitä tekevän.

-

Sake oli tekstannut mulle lähtevänsä nyrkkeilysalille seiskaksi, johon mä olin vain vastannut toivottelemalla tsemppejä. Arvelin sen viihtyvän Joonan ja Abdin seurassa ainakin kolme tuntia, mutta en voinut olla satavarma. Siksi tää koko juttu epäilyttikin mua pahasti. Mulla ei ollut mitään tietoa siitä, milloin a) Sake palaisi tai b) Saken mutsi tulisi. Toisaalta pahin mahdollinen skenaario oli korkeintaan se, että hukkaisin ajantajuni ja vahingossa venailisin edelleen Saken mutsia, kun Sake itse tulisi treeneistä. Mutta silloin olisi helppo sanoa tekosyyksi se, että mulla tuli vain ikävä sitä.

En suostunut kuuntelemaan sitä pientä piruilevaa ääntä mielessäni, joka muistutti mua Saken ääneen hiipineestä tuskasta, kun se lauantaina sanoi mulle etten tiennyt tarpeeksi sen mutsista. Mä yksinkertaisesti kieltäydyin kuuntelemasta Sakea tässä asiassa. Se oli mun poikaystävä ja koin velvollisuudekseni edes yrittää puhua sen äidille. Mitä se haittaisi, vaikka Saken mutsi käskisikin mun vain painua vittuun? Olisinpahan ainakin yrittänyt.