Luku 1: Tuntematon

1.1K 54 2
                                    

Hätkähdin hereille kellon pirinään. Vihasin herätyskelloja. Vihasin aamuja. Vihasin ihmisiä. Tuhahdin itsekseni ja nousin ylös. Päälläni oli likainen ja rikkinäinen huppari, mustat farkut, jotka olivat samassa kunnossa kuin paita sekä likaiset jalat. Missä olin ollut? Nousin ylös ja nostin hämmentyneen katseeni kokovartalo peiliin.

Peilistä tuijotti likainen, ilmeetön tyttö. Tytön hiukset olivat sekaisin, kasvoissa ja käsissä oli naarmuja. Ainut jotka muistuttivat minua edellisestä elämästä oli sielunpeilit. Erikoiset silmät. Tuijotin peilikuvaa shokissa. Kuka helvetti tuossa seisoi? No, minähän siinä.
"Onko se tyttö hereillä?" Kuulin isäni puhuvan alhaalla. Avasin kaapin oven; tyhjä. Ei yhtäkään vaatetta. Yhtäkkiä kävin jokaisen laatikot, piilot ja kaapit läpi. Ainut minkä löysin oli puukko. Puukkoa kiersi käärme ja käärmeen silmä oli välkehtivä safiiri. Laitoin puukon taskuuni ja vilkaisin itseäni uudelleen. Miksi näytin niin eriltä?
"Eikö tytön nimi ollut Alison?" Äitini höpötti. Kuuntelin vanhempiani oudoksuen. Mitä peliä he pelasivat? Avasin huoneeni oven ja hypin rappuset alas keittiöön.
"Huomenta äiti ja isä, koulu alkaa tunnin päästä!" Sanoin yli pirteästi. Vanhempani vaihtoivat oudoksuneen katseen.
"Emme ole vanhempiasi.. Tulit eilen tänne.. Adoptoimme sinut." Äitini aloitti varovasti. Muutuin taas ilmeettömäksi.
"Kouluun?" Isäni sanoi hämmentyneenä. Seisoin oven karmiin nojaten ja puristin puukkoa kädessäni, en uskaltanut ottaa sitä esille ja onneksi en ottanut.
"Olen hyvä koulussa." Tokaisin välinpitämättömästi.
"Hyvä on, Alison.. Lähetämme sinut kouluun." Äitini lepytteli. Tuijotin kaksikkoa. Eikö he muistaneet omaa lastaan?! Käännyin ja juoksin rappuset ylös ja pamautin huoneeni oven kovaa kiinni.
"Laita sinä viestiä koulun rehtorille, minä soitan pari puhelua." Isäni tokaisi. Salakuuntelin jälleen. Paha tapa, mutta minustahan alhaalla puhuttiin. Sain kuunnella.

Pian joku osui ikkunaan. Värähdin ja hypähdin ylös sängyltä. Astelin ikkunalle ja tuijotin alas. Alhaalla seisoi punertavan tukan omistava jätkä. Ehkä ikäiseni, tai vanhempi.
"Väisty!" Mies tokaisi. Hetken punnitsin vaihtoehtoja ja päätin siirtyä. Hymähdin kun mies tuli ikkunasta sisään ja romahti suoraan sängylle makaamaan. Hetken mies piti silmiään kiinni ennen kuin käänsi myrkynvihreän katseensa minuun. Nappasin tuolin koulupöydän alta ja istuin sille päästämättä katsetta miehen silmistä.
"Tervetuloa Alison." Miehen ääni oli charmikas ja virne ilkikurinen.
"Tervetuloa minne?" Utelin ja tuijotin hämilläni miestä joka otti tuolistani ja veti lähemmäs itseään. Istuin kiusallisen lähellä miestä joka antoi katseensa vaellella ärsyttävän avoimesti. Saatanan pervot. Mutta itse olin saatanan idiootti kun en tehnyt elettäkään näyttääkseni vittuuntumista. Olisin voinut lyödä vaikka tuolilla päähän!
"Unohdettuihin." Mies sanoi ja katsoi minua huvittuneena. Punatukka tempaisi minut tuolista syliinsä. Jos jätkä ei olisi peittänyt kädellänsä suutani niin olisin kiljunut. Kasvoni olivat liian lähellä miehen omia. En pääsisi pois.
"Olen Nick.." Mies puhui mieleeni ja jäin tuijottamaan Nickin kasvoja hämmästyneesti. Mitä äsken tapahtui?

Paniikki vei kaiken muun tieltä ja yritin päästä pois Nickin sylistä. Lopulta Nick antoi minun nousta seisomaan. Peruutin varovasti kohti ovea. Yhtäkkiä kuulin liian tutun äänen; ovi napsahti lukkoon. Jäädyin paikalleni. Kaksi asiaa;

1. Oveni sai vain sisäpuolelta lukkoon

2. Nick nojaili seinää vasten se sama, leikkisä virne kasvoilla. Hän ei voinut laittaa ovea lukkoon.

"Nick.." Kuiskasin paniikissa, en pystynyt jatkamaan lausetta. Ikkuna pamahti kiinni ja verhot lennähtivät ikkunan eteen kuin kovasta tuulen puuskasta. Sisällä ei tuullut.
"Mikä olet?!" Kysyin ja tuijotin Nickiä paniikissa.
"Unohdettu.." Nick virnisti. Nickin myrkynvihreät silmät loistivat pimeässä. Ne loistivat. Värähdin ja tuijotin yli puoli minuuttia kohtaa jossa näkyi himmeänä Nickin siluetti. Huoneessani ei voinut olla näin pimeää.
"Et ole ihminen." Sanoin yllättyen äänestäni. Se oli rauhallinen.
"Miksi haluat kouluun niin innoissasi?" Nick uteli ja huomasin miehen lähestyvän. Peruutin askeleen. Toisen. Kolmannen. Suoraan kirjahyllyä päin. Ja pian kirjahyllystä tippui kirja ryminällä alas. Vilkaisin kirjan nimen.
"Unohdettujen kirja." Nick virnisti. Minua ärsytti miehen tapa puhua mieleeni. Tuijotin kirjaa pitkään. Muistin tuon kirjan. Siellä tosiaan oli paljon tietoa Unohdetuista. Tajusin vasta sitten selata menneisyyttäni. Muistin jokaisen kokeen ja sen vastauksen. Pienimmänkin virheen, noloimman hetken, ensisuudelman.. Värähdin.
"Tämä ei ole sattumaa.." Inahdin ja vilkaisin Nickiä joka oli kietonut pikimustan hiuksen sormensa ympärille.
"Pastelli ei korosta kauneuttasi.." Nick mutisi. Yritin miettiä kuumeisesti että tarkoittiko Nick nimen omaan kauneutta tai seksikkyyttä. Nimittäin musta teki minusta oikeasti seksikkään. Mies arvasi ajatukseni. Ilmeisesti. Nimittäin mies kosketti poskeani peukalollaan ja antoi lopulta itsehillintänsä pettää. Nickin huulet painautuivat huuliani vasten. Yritin perääntyä, mutta miten hitosta pääsin pois kun nojasin seinää vasten. En tuntenut koko miestä, mutta mies näytti tuntevan minut. Kaiken minusta. Nick tiesi varmasti miksi halusin kouluun, siksi kysymys tuntui tyhmälle.

En vastannut suudelmaan, aivoni huusivat niitä pirullisia ajatuksiaan ja tyydyin kuuntelemaan niitä. Purin nimittäin miehen huulta, eikä se ollut mikään pieni purema. Mies astui askeleen taaksepäin ja päästi minut pois. Astelin heti kauemmas. Nick seurasi minua katseellaan ja nuolaisi huuliaan joista tihkui verta.
"Purit minua.." Nick tokaisi ja kääntyi lopulta kokonaan minua kohti.
"Sinun kannattaisi ymmärtää se, että en ole lelu. Et voi kohdella minua miten itse haluat." Tuhahdin ja sain Nickin hetkeksi mietteliääksi. En tosiaan tiennyt mitä hänen päässään liikkui.
"Hm.. Ota minusta selvää, huomenna kysyn oletko enää samaa mieltä." Nick virnisti ja harppoi kahdella askeleella luokseni. Hänen katse oli utelias ja huvittunut. Ei vihainen. Vaikka olin varma että mies oli äkkipikainen. Ilmeisesti kipu ei saanut mitään reaktiota aikaan. Ei ainakaan tuollainen kipu. Ilmeisesti Nick oli ottanut sen intohimona. Hätkähdin siihen kun tunsin miehen sormet huulillani. Murahdin ja nostin kylmän katseeni miehen silmiin.
"Lue tuo kirja. Siitä saattaa olla apua, Al.." Nick virnisti ja veti verhon ikkunan edesta. Seisoin keskellä lattiaa tuijottaen kirjaa. Kirja.. Huokaisin. Itse asiassa pidin lukemisesta, mutta se riippui kirjasta. Vihasin kirjoja joissa päähenkilö oli läpinäkyvä ja rakastui heti ensimmäisenä vastaan tulevaan jätkään. Ja ikävän moni kirja oli juuri sellainen, en voinut sietää kuitenkaan surullisia tai kesken jääneitä loppuja. Hätkähdin transsista vasta kun huoneeseen tuli valoisa.

Nick oli lähtenyt.

*^*

Woah! Vihdoin sain tän valmiiks :D Halusin heti toimintaa, mutta katsotaan löydättekö täällä olleita vihjauksia.
Paljastan sen, että Alisonin ajatukset kirjoista on melko samat kuin minulla, joten.. tiedätte ehkä mihin suuntaan tämä tarina ei ajelehdi.

Koko tarina ei tule olemaan tälläistä samanlaista sähläystä ja toimintaa. :')

UnohdettuWhere stories live. Discover now