Unohdettu

Luku 11: Kuulustelu

Minut kannettiin Romeolle ja sain vallata sohvan. Jotain hyvää tässäkin oli. Suljin silmäni ja keskityin hengittämiseen. Kaikki kipu oli liikaa. Olin aivan loppu tästä kaikesta.
"Eli Lucifer kutsuu Alisonia Mirellaksi, miksi?" Chris kysyi ärtyneesti.
"Kutsuin Kaksoset tänne." Lucy hymyili ja vilkaisi Sebastiania jonka leukaperät olivat kiristyneet ja katse tummentunut.
"Keskeytinkö jotain?" Lucy kysyi hämmentyneenä ja huomio siirtyi jälleen Chrisin kysymykseen.
"He taitavat kunnioittaa Mirella nimeä enemmän kuin Alisonia." Lucas tokaisi ja piti silmiään kiinni.
"Mirella on kaunis nimi, mikset käytä sitä?" Maya uteli ja istui vierelleni.
"Öh.. Itse asiassa Lucifer antoi Mirellan nimekseni. Ei virallisesti, mutta kuitenkin. Lucifer oli ollut yhteydessä äitiini ja kertonut enteestä; Tytöstä nimeltä Mirella jonka elämä muuttuu radikaalisti ennen aikuistumistaan. Tytön hiukset mustaa silkkiä, silmät safiiria ja sydän lasia. Tytön ongelmat ovat mitättömiä murheita ja pian tyttö huomaa olevansa keskellä sotaa." Kerroin tarinan joka minulle oli kerrottu. Vihasin tätä kuulustelua, halusin nukkumaan. Mutta näköjään koko porukka ajatteli tappaa minut väsymykseen. En edes tiennyt pystyisikö siihen kuolemaan, mutta nyt oli hyvä kokeilla.
"Mutta eikö meidän kysymys ole tällä hetkellä se, että mitä Lucifer haluaa Alisonista? Tai mikä se sopimus on?" Romeo kyseli samalla kun leikki hiuksillani. Nick tuhahti ja käveli keittiöön, Nick ei ilmeisesti jaksanut kuunnella sitä paskaa, tai sitten Nick ei sietänyt kun Romeo oli niin lähellä minua. Suljin silmäni, vain hetkeksi. Vajosin unten maille. Kukaan ei tullut uneeni puhumaan;

Se oli kaikin puolin rauhallinen uni. Kivut ja huolet olivat poissa ja kukkaniitty jossa seisoskelin oli ehkä maailman kaunein näky. Hiukseni olivat vaaleat, vaatteet pastellin sävyjä. Näytin itseltäni. Yhtäkkiä niitty roihahti tuleen. Tuli oli mustaa ja se poltti kaiken tieltään. Jossain niityn toisella puolen kuului sydäntä raastava kiljunta. Näin pienen hahmon tulen keskellä, hahmo katsoi minua silmiin. Tiesin sen. Hahmo oli lapsi, pikkuinen tyttö. Kiljunta kuului hänelle. Tuli ei polttanut minua eikä tyttöä. Eteeni muodostui verellä tehty teksti:
"Päätä puolesi, Mirella."

Tuijotin tekstiä häkeltyneenä. Kaikki rauhallisuus oli poissa. Halusin unen loppuvan, mutta ei, se jatkui. Tuli loimusi vierelläni jättäen pieniä jälkiä ihooni. En tuntenut silti kipua.
"Lucifer?" Kysyin hiljaa ja nostin katseeni kirjoituksesta. Pikku tyttö oli tullut eteeni ja tuijotti minua mustilla silmillään. Tyttö meni mukavuusrajani ulkopuolelle. Mustahiuksinen pikku tyttö ojensi kätensä ja hymyili.
"Hei, Alison." Tyttö hykersi ja kosketti poskeani jättäen siihen palovamman.
"Mene pois.." Tokaisin ääni värähtäen ja astuin askeleen taaksepäin. En saanut ikinä tietää lähtikö tyttö.

Heräsin kamalaan ryminään ja huomasin Romeon ja Nickin tappelevan. Jokainen tiesi että väliin ei kannattanut mennä.
"Lopettakaa.." Yritin huutaa, mutta ääni tuli kuiskauksena huuliltani. Poskessani tuntui inhottavalle ja aina kun suljin silmäni näin tytön. Ihan kuin minun piti muistaa hänet. Pakotin itseni ylös ja ryntäsin kaksikon väliin. He molemmat käyttivät veitsiään; niitä joita oli maailmassa vain se yksi. Minulla oli se, varmasti. Jossain Nickin luona. Hän sen minulta vei. Olin sellaisessa tilassa että en olisi tuntenut vaikka minun sydän olisi lävistetty, eli jälki jonka Romeo oli tehnyt minulle yrittäessä iskeä Nickiä ei tuntunut missään. Kiedoin rauhallisin elkein kädet Romeon ympärille vaikka hän yritti estellä.
"Rauhoitu.." Mutisin pojan korvaan ja huokaisin hiljaa. En tiennyt miten sain voimaa tähän kaikkeen, mutta jälleen väsymyksen aalto puhalsi ylitseni.
"Käyn suihkussa ja menen nukkumaan." Tokaisin ja katsoin ympärilleni. Missä oli kylpyhuone? Näytin aavistuksen hämmentyneeltä. Aaron naurahti, mutta ei sanonut mitään. Kukaan ei sanonut mitään. Tuhahdin kylmästi ja lähdin matelemaan kohti suuntaa jossa arvelin kylpyhuoneen olevan.
"Hei, neiti etsijä, se on toisessa suunnassa!" Chris hykersi ja kohtasi musertavan ilmeeni, se sai kuitenkin hänet nauramaan entistä enemmän.
"En ikinä luottaisi suuntavaistoosi saatika lukutaitoosi." Maya virnisti ja osoitti ovea jossa luki WC. Helvetti. Olin muutenkin kuin krapulassa ja muut jaksoivat ilkkua. Huumorintajuni rakoili sieltä täältä, mutta kasvoillani pysyi teennäinen virne. Laahustin silmäparien ohi kohti kylpyhuoneen ovea ja pamautin sen voimalla kiinni.

   "Odottelinkin sinua, Mirella." Tuttu ääni hykersi ja avasin suuni kiljuakseen. En edes tiennyt miksi kiljuisin, eihän mies ollut tehnyt yhtikäs mitään. Paitsi seiso Romeon kylpyhuoneessa. Ilman paitaa. Ja oli seksikäs. En edes tiennyt oliko seksikkyys rikos, mutta tiesin ajattelevani liikaa. Stressasin. Valitettavasti. Miehen liikkeet olivat nopeita ja huomaamattomia; yhtäkkiä nimittäin valkotukka oli tukkinu suuni. Värähdin paniikissa ja yritin päästä pois miehen otteesta. Valkotukan ote kuitenkin lopetti rimpuiluni.
"Et taida tietää kuka olen?" Miehen ääni oli silkkinen ja sai jalat altani. Kuvainnollisesti. Oikeasti seisoin jähmettyneenä paikallani. En tajunnut edes hengittää.
"En.." Mutisin ja katsoin miestä hiljaa. Miehen silmät olivat mustat; toi mieleen Luciferin. Heissä oli samaa näköä todella paljon.
"Olen Anthony, Langennut." Mies hykersi korvaani ja liu'utti kätensä lantiolleni.
"Lucifer on langennut.." Totesin hämmentyneenä ja kohtasin Anthonyn huvittuneen katseen. Hän - komein näkemäni poika - piti minua varmasti tyhmänä.
"Lucifer on helvetissä. Me, Luciferin alaiset olemme täällä, tavallisten joukossa." Anthony totesi ja katsoi minua silmiin pohjattomilla, mustilla silmillään. Jotain kiehtovaa silmissä oli, vaikka en osannutkaan sanoa mitä. Vilkaisin Anthonyn kättä ja purin hampaat yhteen. En tiennyt kuinka järkevää oli sanoa Ei jollekin enkelille saatika langenneelle. Mutta en ollut ennenkään välittänyt säännöistä.
"Olen menossa suihkuun, voisit siis poistua." Tokaisin jäätävästi ja aloin penkoa kaappeja.
"Miksi lähtisin?" Miehen ääni oli täynnä flirttiä ja hetkeksi saatoin menettää otteen todellisuudesta. Halusin vain painautua miestä vasten, mutta tiesin sen olevan väärin. Ravistin päätäni ja peräännyin ovelle.
"Älä nyt, Alison." Anthony kuiskasi ja nopeasti tajusin että hän puhutteli minua oikealla nimellä. Lucifer oli puhutellut minua aina toisella nimellä.

***
Anthonyn näkökulma
***

Tuijotin edessä olevaa tyttöä kuin pientä ihmettä. Tytön katse oli kylmä ja rauhaton, mutta ei enää pelästynyt. Olisin halunnut naida tytön siinä vasten vessan seinää, mutta jouduin pidättäytymään haluissani. Sivelin rauhallisin elkein tytön poskea, kaulaa ja rintoja.
"Olen kuullut että olet poikien suosiossa.." Totesin kuin ohimennen, mutta olin oikeasti järkyttävän mustasukkainen.

"Niin taidan olla.." Tytön ääni oli niin kaunista ja pehmeää. Minun olisi pitänyt olla tunteeton ja käyttää naisia enemmänkin leluina. Silti en voinut kuvitella että jakaisin Alisonin edes Luciferin kanssa. Tai antanut muiden koskea pitkällä tikulla tyttööni. Yhtäkkiä tunsin kevyen kosketuksen huulillani. Vilkaisin Alisonia joka oli laskenut sormen huulilleni. Pieni virne kohosi kasvoilleni.
"Mitä haluat?" Tyttö selvästi tavoitteli uhkaavaa äänen sävyä, mutta värähdys äänessä paljasti epävarmuuden.
"Sinut." Ääneni oli tasainen. Otin tytön sormen huuliltani ja painoin likan seinää vasten pääosin kehollani. Laskin kädet tytön molemmille puolille. Huuleni hipaisivat tytön kaulaa, mutta keskityin silti puhumiseen.
"Minulla on muutenkin parisuhde ongelmia, ajattelit sekoittaa pakkaa entisestään?" Tytön ääni oli edelleen ärtynyt, mutta silti Alison selvästi taisteli halujaan vastaan. En voinut olla hymyilemättä.
"Olen ollut tässä 5 minuuttia ja haluat jo minua.." Ääneni oli käheä.
"En tunne sinua.." Alison mutisi ja yritti työntää minua pois.
"Olet syntynyt ensimmäinen tammikuuta. Isäsi on Muistettujen johtaja, Charles. Kaartin johtajan poika, James on ensimmäinen ihastuksesi.." Selitin mietteliäästi. Huomasin tytön kalpenevan ja pian hän tuijotti minua murhaavasti. Naurahdin ja sipaisin hiukset pois tytön kasvoilta.
"Älä nyt, luulin että tuo oli yleistä tietoa." Virnistin ja astuin askeleen taaksepäin ja huomasin tytön huokaisevan hiljaa.
"Lähdetkö mukaan Pimeyden valtakuntaan, Alison?" Päätin kysyä ja pidin katseeni tytössä joka - jos vain mahdollista - kalpeni entistä enemmän ja henkäisi.
"En.. En tiedä.." Tyttö myönsi, hän ei voinut valehdella seurassani. Hän pystyi kiertelemään totuutta, mutta ei valehdella. Se oli hyvä asia.
"Annan sinun miettiä kaksi päivää." Totesin lopulta ja vaikka olisinkin halunnut jäädä tytön seuraksi niin päätin silti kääntyä. Pian pimeys valtasi minut, nielasi syliinsä ja kietoi turvalliset kädet ympärilleni. Sitten olin kadonnut.

Pimeyden valtakuntaan.

*^*

Ehdottomasti yksi niistä osista johon mun inspi loppu kesken, mut tässä on. Alan heti suunnitella uutta osaa vaikka en kyl yhtää tiiä mitä kirjotan.
Apua :D

Koittakaa kestää, mä yritän kirjotella jotain teille, rakkaat. <3