Unohdettu

Luku 7: Aikuiset ihmiset

"Jään veljeni luo." Sanoin ääneen. Nick tuijotti minua kylmästi, mutta heitti kasvoilleen lopulta sadistisen virneen.
"Veljesi? Onko meidän - minun - Alisonilla veli?" Nick kysyi huvittuneena painottaen sanaa minun. Hitto vie, en minä ollut Nickin.
"Lähdetäänkö Al?" Aaron kysyi ja laski kätensä olkapäälleni. Nyökkäsin ja vilkaisin vielä Nickiä joka näytti vihaiselta.
"Joku tulee kuolemaan jos nyt käännät selkäsi minulle." Nick ärähti. Tiesimme molemmat - minä ja Nick - että keinot olivat vähissä. Vilkaisin paniikissa veljeäni joka tunki kädet taskuunsa.
"Olet vajonnut alas, Nick." Aaron tuhahti, mutta piti katseensa minussa. Yhtäkkiä metsästä asteli kaksi hyvin tuttua henkilöä. Tuijotin kaksikkoa suu auki tajuamatta sitä ennenkuin tuttu ääni saavutti korvani ja tajuntani.
"Sulje suusi, näytät kalalta kuivalla maalla!" Ruskeatukkainen mies naurahti ja juoksin pian miehen kaulaan.
"Romeo.." Kuiskasin ja hymyilin pehmeästi.
"Muistit minut prinsessa.." Romeo hymähti, vasta kun kipu lävisti minut niin tajusin irroittautua Romeon kaulasta.
"Kaikki hyvin?" Romeo kysyi huolissaan, voimani oli loppu. Silti osa minusta tappeli vastaan. Lopulta romahdin polvilleni maahan enkä jaksanut estää kyyneliä jotka valuivat pitkin poskiani. Kipu voimistui ja minun oli pakko haukkoa henkeä. Otin tukea maasta.
"Nick, lopeta!" Aaron ärähti hermostuneesti.
"Tapat hänet!" Tuttu ääni huudahti, en enää nähnyt ketään; silmissä sumeni ja pian tuttu musta toi minut tervetulleeksi pois kivusta.

***

Hätkähdin hereille kivun takia. Miksi minua edelleen sattui? Eikö kivun pitänyt olla enemmän henkistä? Vilkaisin sitten rannettani ja henkäisin. Siinä oli syvä haava; vasta silloin tajusin katsoa käsiäni jotka olivat mustelmien peitossa. Mitä hittoa oli tapahtunut? Vedin peiton päältäni ja inahdin kivusta. Missä edes olin? Yritin nousta, mutta jalkani pettivät ja romahdin maahan. Minulla oli se sama mekko päällä.
"Alison!" Joku huudahti nimeni - Romeo. Heitin kasvoilleni hymyn joka varmasti muistutti enemmän irvistystä. Mies - poika - juoksi luokseni ja auttoi minut ylös maasta.
"Pärjään yksinkin.." Mutisin, mutta en kuulostanut kovinkaan vakuttavalta. Romeo ei tosin päästänyt irti minusta
"Valitan, prinsessa.." Romeo totesi ja talutti minut sängylle.
"Olohuoneessa on Aaron, Lucas ja Maya. Liza tulee varmasti pian." Romeo selitti ja siirsi hiukset kasvoiltani. En tosiaan tiennyt miltä näytin, mutta se ei ollut ensimmäinen huoleni.

    Huomasin pian että Romeon katse vaelteli silmistäni huuliini ja se sai minut punastumaan.
"Lähet kahden päivän päästä kouluun meidän mukaan." Romeo sanoi ja haki pian tuolilta naisten vaatteita.
"Tässä on Mayan vaatteita, olette varmasti aika saman kokoisia." Romeo hymähti ja ojensi vaatteet minulle. Hymyilin ja laskin vaatteet sängylle. Otin Romeon ranteesta kiinni juuri kun mies oli kääntymässä.
"Kiitos.." Kuiskasin hiljaa ja pelkäsin jo että Romeo ei kuullut kuiskaustani, mutta yhtäkkiä Romeo kääntyi ja kaappasi minut syliinsä.
"Minulla on ollut ikävä sinua, prinsessa.." Romeo kuiskasi ja henkäisi hiljaa.

    Olimme olleet parhaat ystävät päiväkodista lähtien. Yläasteella joku muuttui ja Romeo alkoi jäädä pois koulusta ja soitteli minulle yleensä kännissä. En enää nähnyt Romeota ja nyt hän oli muuttunut. Ja se sai kyyneleet valumaan poskiani pitkin.
"Vaateta ja tule sitten olohuoneeseen." Romeo sanoi ja irtautui halauksesta. Hymyilin pienesti ja huomasin Romeon katseen kääntyvän vaatetukseeni. Mekko tosiaan oli päälläni miten sattui ja se sai minut lehahtamaan punaiseksi. Romeo virnisti ja lähti huoneesta - ovelle asti - kunnes kääntyi.
"Olet söpö kun punastut." Mies hymyili ja iski silmää ennen kuin poistui sulkien oven perässään. Huokaisin ja vaihdoin vaatteeni. Olin täynnä mustelmia ja haavoja, enkä edes tiennyt mistä ne olivat tulleet. Ehkä Aaron osaisi selittää paremmin. Kävelin peilin eteen ja siistin hiukseni - yhtäkkiä katseeni osui meikkipussiin. Varmasti Mayan meikkipussi. Hymyilin pienesti ja päätin peittää pahimmat jäljet ja laittaa vähän ripsiväriä. Näytin ihan siedettävältä, hyvä. Keräsin rohkeuteni ja kävelin ovelle. En halunnut mennä olohuoneeseen muiden luokse.