Unohdettu

Luku 16: Silmä silmästä

Käärme, tuo Jumalan kiroama olento

Minä olen osa käärmettä
Käärme elää minussa.

***

Istuin huoneessani pää käsissäni. Olin saanut uusia voimia. Jälleen, en tiennyt koska voimat loppuisivat, mutta tällä hetkellä niitä oli vain tullut. Ovelta kuului koputus joka sai minut värähtämään.

"Sisään!" Huusin ja vilkaisin mekkoa ja sitten käsiäni. Ovesta asteli sisään isäni ja joku nuori tyttö. Siristin silmiäni ja nousin ylös. Silmäni oli edelleen käärmeen, en tiennyt miksi. Olin omasta mielestäni jo rauhoittunut. Isäni asteli lähemmäs varovasti. Peruutin askeleen, mutta isäni ei perääntynyt vaan asteli lähemmäs pari askelta. Kiri välimatkaani.

"Onko Rosalyn tuttu nimi sinulle?" Tiuskaisin, halusin pelata aikaa. Isäni tosiaan pysähtyi ja tuijotti minua hiljaa.

"Alison, kuuntele!" Isäni tuhahti. Charles suututti minua. Silti istahdin sängylle ja kuuntelin. En voinut tehdä muutakaan.

"Anteeksi, Mirella neiti.. Minun ei olisi pitänyt päästää herra Greyta huoneeseesi." Nuori valkeaan pukeutunut tyttö pahoitteli ja tuijotti minua peloissaan. Suljin silmäni ja ajattelin jotain iloista. Romeota. Hymy palasi huulilleni kun kuvittelin parhaan ystäväni, elossa olevan ystäväni. Kun avasin silmäni jälleen, niin näköni oli heikentynyt ja tunsin oloni suoraan sanottuna paskaksi. Tuntui kuin kaikki ilo olisi valunut minusta ulos.

"Rosalyn.. Ei ollut tavallinen nainen. Hän kävi samaa koulua kanssani ja seurusteli ehdottomasti koulun pelottavimman pojan kanssa.." Charles kuulosti pikku pojalta selittäessään minulle tätä asiaa ja saatoin kuulla mustasukkaisuuden myös miehen äänessä, "Tämä poika hakkasi minut useaan otteeseen, kunnes eräänä päivänä.. voimani tuli esille ja olin tappaa pojan." Charles ei kutsunut poikaa nimellä, mutta jokin isäni ilmeessä kertoi sen että nimi oli pysynyt hänen muistissaan.

"Äitisi suuttui minulle, eikä puhunut puoleen vuoteen kanssani. Hänen poikaystävänsä oli muuttanut ja lopettanut yhteyden pitämisen Rosalyniin. Yhdeksännellä luokalla äitisi kuitenkin tuli juttelemaan kanssani ja ystävystyimme. Kerroin Rosalynille Muistetuista, Unohdetuista ja kaikesta josta tiesin. Äitisi uskoi minua heti ja selitti, että tunsi miehen nimeltä.." Tiesin jo, mitä isäni meinasi sanoa. Silti se järkytti minua, "Lucifer." Ja siinä paha missä mainitaan, Lucifer nimittäin nojasi oven karmiin ja hymyili.

"Kuulin nimeni, mistä puhutte?" Luciferin hymy sai pienen hymyn omille huulilleni, "Mirella.. Anthony ja Darius halusivat jutella kanssasi. Eiköhän Charles voi odottaa sen aikaa." Lucifer totesi. Heti kun kuulin ystävieni nimet, niin lähdin huoneesta. En tiedä, oloni oli kuin huumattu. En pystynyt ajatella selvästi, joka ahdisti minua. Yhtäkkiä joku kietoi kädet ympärilleni ja huokaisi. Seisoin keskellä käytävää enkä nähnyt halaajaani, mutta en siltikään saanut sydänkohtausta.

"Onneksi sä oot kunnossa!" Anthony henkäisi ja tuntui kuin happi loppuisi keuhkoistani.

"Päästä minusta.." Kähisin ja haukoin henkeä. Anthony päästi irti heti ja käveli eteeni tarkkaillen kasvojeni jokaista kohtaa, hetken näytti siltä että Anthony oli aikeissa koskettaa kasvojani, mutts tulikin toisiin aatoksiin. Pian Anthonyn viereen loikki Darius. Poika hymyili minulle ja tarttui kädestäni vetäen minut perässään yhteen miljoonista huoneista. Sieltä paljastui söpö, melko pieni huone. Ilmeisesti Dariuksen oma huone. Anthony istutti minut sängylle, vierellensä.