Unohdettu

Luku 13: Valinta

Istuin ulkona ja tuijotin isoa puuta jonka oksat liikehtivät tuulen mukana. Ajatukseni ajelehtivat Mayaan ja Emilyyn. Olin tappanut Emilyn, mutta minulla ei ollut oman tunnon tuskia. Emily oli nimittäin tappanut parhaan ystäväni, Mayan. Suljin silmäni ja huokaisin. Päälläni oli pitsimekko edelleen ja ballerinat olivat vähän matkan päässä. Kaikki muut olivat lähteneet, Sheila - tyttö josta lupasin pitää huolta - oli lähtenyt muiden mukaan hoitamaan kaikki asiat kuntoon. Nick oli polttanut Emilyn ruumiin ja saimme kiittää onneamme ettei lähellä ollut naapureita. Minun teki mieli kiljua kaikki tuska pois. Olisin voinut olla Mayan tilalla! Olisin halunnut olla Mayan tilalla.. Miksen mennyt väliin?
"Alison, älä syytä itseäsi." Tuttu ääni kuiskasi ja tunsin käden olkapäälläni. Hätkähdin ja vetäydyin kauemmas. Poika istui vierelleni ja hipaisi kättäni.
"Miten voin olla syyttämättä itseäni?" Kysyin ärtyneesti. Yhtäkkiä hahmo alkoi hälvetä ja katosi kokonaan antamatta vastausta lauseelleni. Olinko kuvitellut kaiken? Huokaisin ja siirsin hiukset silmiltäni. Olin tulossa hulluksi. Tiesin mitä minun piti tehdä. Nousin ylös maasta ja vilkaisin yllättävän puhdasta mekkoa jossa ei ollut yhtäkään veripisaraa tai likaista länttiä. Vau, miten mekko oli pysnyt noin kauniina? Lähdin raahautumaan kohti lähintä baaria. Tarvitsin jotain väkevää. Valkoiset ballerinat olivat minulle aavistuksen liian isot. Tai sitten ne vain tuntui sille. En ole varma. En ollut enää mistään varma. Katseeni pysyi tiessä joka johti kohti pelastusta. Viina ei ehkä ollut paras vaihtoehto, mutta ainakin unohdin kaiken hetkeksi.

   Baarissa oli vain vanhoja miehiä jotka eivät jaksaneet odottaa enempää saatika ryypätä vanhoja viina varastoja. Neljän aikaa iltapäivästä kukaan ei ollut baarissa. Eikä minulta kysytty papereita. Astelin baaritiskille ja katsoin tiskin takana hyörivää naista. Nainen vilkaisi minua huvittuneesti ja tuli luokseni, kysymättä mitään hän kaatoi shottilasiin jotain kirkasta. Vedin sen ykkösellä alas ja en voinut muuta kuin irvistää.
"Näytät aika pahalta, mies huolia?" Nainen kysyi ja kaatoi uuden lasillisen. Pudistelin päätäni ja huokaisin hiljaa. En aikonut kertoa ongelmistani tuntemattomille.
"Hm.. Onko tuo tutun näköinen mies? Hän katsoo sinua, ei ei.. älä käänny!" Naisen varoitus meni ohi korvien kun käännyin katsomaan varjoihin. Tutun näköinen hahmo nosti kätensä ylös ja virnisti.
"Onko täällä jotain huonetta minne pääsisi piiloon, sille olisi nyt käyttöä." Tokaisin ja join shottilasin tyhjäksi. Pinkkitukkainen naikkonen nyökkäsi ja otti minua kädestä nyökäten kohti ovea jossa luki: "Vain henkilökunnalle." Lähdin kohti ovea, onneksi viinapääni oli hyvä, olisin ollut muuten varmasti hiprakassa. Nimittäin tuo viina nousi nopeasti päähän.
"Aijaijai, Alison, minne matka?" Tuttu, enkelimäinen ääni hykersi ja sai katseeni vain hetkeksi lasittumaan. Naisen katse muuttui huvittuneeksi. Silmät alkoivat muistuttaa kissan silmiä. Kavahdin taaksepäin ja peruutin kauemmas. Pinkkitukkainen nainen naurahti minulle ja Anthony keskittyi velhoon. Kyllä, yhtäkkiä olin varma että nainen oli velho.

"Lähdetään.." Tuttu, rakas ääni kuiski mieleeni ja sai minut kääntymään ja pakenemaan baarista.

Olin tosiaan kaivannut tuttua ääntä joka sai minuun aina voimaa. En tiennyt minne lähtisin, mutta kun aseen pamaus sai linnutkin lähtemään puusta niin pysähdyin kuin seinään. Vilkaisin ihmistä joka oli kaatunut maahan vähän matkan päähän ja ihmiset olivat pysähtyneet. Kuin elokuvan kohtaus. Haukoin henkeä ja käännyin hiljaa, rauhallisesti ympäri. Tajusin tuijottavan naista - velhoa - silmiin. Katseeni muistutti varmaan aikalailla peuraa ajovaloissa.

"Hoidetaan asia sitten näin.." Käärme sihisi ja saatoin kuulla innon tämän äänessä.

Peruutin pari askelta ja annoin sen pienen, mutta oudon välähdyksen tapahtuvan; kaikki näytti vähän tarkemmalta ja jokin silmissäni muuttui. Se muistuttivat käärmeen silmiä.
"Minähän sanoin Linda, hän on Luciferin suosikki tyttö." Anthony hykersi, enkä voinut olla mulkaisematta häntä.
"Epäilen." Lindaksi nimitetty tyttö hymähti huvittuneena ja pudisteli päätään. Käärme luikerteli lähemmäs Lindaa, mutta Linda oli enemmän keskittynyt minuun, nimittäin huomasin tämän suun liikkuvan - hän lausui sanoja. Harmikseni puukko oli jäänyt talolle, olin pääosin aseeton. Käärme kuitenkin kiemurteli lähemmäs Lindaa sähisten. Tunsin kuinka voimani katosivat kehostano, jokin silti piti niitä. Se oli kuin köysi; Linda oli voittamaton köyden vedossa, mutta jokin.. pieni ja voimaton tyttö piteli köyttä antamatta sitä kaikkea Lindalle. Linda jatkoi loitsun sanomista, mutta minä keskityin pitämään voimiani kasassa. Se oli uuvuttavaa.

"Kutsu Luciferia!" Käärme sihisi ärtyneesti, koska ei päässyt selvästikään lähemmäs Lindaa. Lindan ympärillä oli ikäänkuin näkymätön seinä.

Suljin silmäni ja huokaisin. Tyttö sisälläni päästi irti voimista, mutta samaan aikaan jokin pieni kipinä syttyi sisälläni.
"Lucifer.." Henkäisin hiljaa, mutta onneksi minun ei tarvinnut kuin kuiskata nimi. Kipu lävisti minut, käärme palasi luokseni, mutta en tuntenut tuttua voimaa. Lyyhistyin maahan ja yskin verta. Saatoin menettää tajuntani minä hetkenä hyvänsä.
"Hyvä yritys, Unohdettu." Linda kikatti, Anthony oli hiljentynyt kokonaan.
"Linda, Linda, Linda.." Tuttu ääni naureskeli ja pian tunsin voimani palaavan, mutta ne eivät suinkaan saaneet oloani paremmaksi. Valkoinen mekkoni oli veren peitossa - omassa veressäni - oloni oli paskempi kuin ikinä.
"Lucifer.. mi.. Sinä!" Nainen ärisi sanansa selvästi minulle, mutta ei saanut minulta mitään reaktiota. Ilmeisesti Linda oli astelemassa lähemmäs minua, nimittäin Lucifer naurahti ilottomasti.
"Tsot, tsot.. Äläs mene yhtään lähemmäs." Luciferin ääni oli pehmeä.. rauhoittava. Yhtäkkiä pohdintani pysäytti uusi yskintä. Irvistin kivusta ja yritin kuunnella puheita jotka olivat hiljentyneet aivan yhtäkkiä. Voimat virtasivat luokseni ja tuttu hälinä palasi. Kuin elokuva olisi pysäytetty ja sitten painettu play nappulaa uudestaan. Anthony tuli luokseni ja voimat virtasivat minuun. Lucifer oli palannut. Nostin katseeni ja tajusin Lindan makaavan vähän matkan päässä minusta. Kuolleena.
"Anteeksi Alison.." Lucifer kuiskasi hiljaa ja silitti hiuksiani ottaen taskustaan paperin ja pyyhkien veren kasvoiltani.
"Mennään jonnekin.. no, pois täältä.." Anthony huokaisi hiljaa ja auttoi minut ylös. Tarkkailin ruumista ja pudistelin päätäni. Olin nähnyt liikaa kuolemaa ja muutenkin liikaa täksi päiväksi.
"Mennään Romeolle." Mutisin ja nojasin Anthonya vasten. Poika silitti hiuksiani astellen rauhallisesti kohti Romeon taloa.
"Oletko miettinyt sitä.. valintaa?" Anthony kysyi ja minun oli pakko kohottaa katseeni. Pohdin hetken hiljaa ja nyökkäsin sitten. Anthonyn kasvot kirkastuivat yhtäkkiä.
"Tulen mukaasi.." Hiljennyin hetkeksi ja vilkaisin Anthonya joka vakavoitui.
"Mutta?" Poika totesi samalla kun tämän katse vaelteli ympäristössä.
"Haluan että Sheila tulee mukaani." Totesin ja siirsin myös katseeni taloihin. En välittänyt ihmisistä jotka tuijottivat minua ja mekkoani kauhistuneena. Anthony selvästi pohti vastaustaan, kunnes lopulta huokaisi.
"Hyvä on." Anthonyn ääni oli ehkä aavistuksen turhautunut.

Päätös oli tehty.

*^*

Tässä kesti kauan kirjoittaa, ei ollut oikein intoa. Uuden osan tulosta en tiedä vielä. Olen positiivisesti yllättynyt että Unohdettu on fantasiassa jo sijoittunut toiseksi!

Se on teidän ansiota, rakkaat <3

Tulevassa osassa on hm.. uusia ystäviä ja lämmintä tunnelmaa.

Ehkä Anthonyn ja Alison välillä onkin jotain? ;)