Unohdettu

Luku 17: Huono omatunto

"Tappaa sinut?" Ääneni särähti jopa omiin korviini pahasti. Miksi Lucifer haluaisi vahingoittaa Anthonya? Anthony käänsi katseensa pois minusta nopeasti ja Darius virnisti. Nuorukaisen pitkät, luiset sormet kulkivat hiusten lomitse.

"Anthony, kerro Alisonille." Darius sanoi lähes kuiskaten samalla kun vilkaisi minua. Käänsin pääni sivulle kuin koira. Mitä oli meneillään?

"Mistä on kyse?" Kysyin hiljaa, mutta hyvinkin kiihkeästi. Asiaan liittyi Lucifer ja aina jos Lucifer oli kuvioissa, niin jotain pahaa tapahtui. Vaikka kuinka langenneesta pidinkin, en voinut käsittää kaikkea sitä vihaa mitä hänessä oli.

"Lucifer on.. ottanut selvää läheisistäsi; ajatuksista, mielialoista.. Kaikesta mahdollisesta. Lucifer on hyvinkin mustasukkainen, joten voit kuvitella miten hän reagoi Anthonyn ajatuksiin kun Anthony on seurassasi." Darius kertoi rauhallisesti, kiirehtimättä ja kertomuksen lopussa huokaisi raskaasti. Anthonya pystyi kuvaamaan hyvin yhdellä sanalla, tomaatti. Miehenalku edessäni nimittäin oli aivan punainen ja hän vältteli katsettani.

"Puhun Luciferille." Ääneni pyrki lepyttelevään sävyyn vaikka olin suorastaan raivoissani. Käärme sähisi ja sihisi kovempaa kuin pitkään aikaan. Kuitenkin nyt käärmeen viha satutti minua. Aiheutti sellaista tuskaa joka sumensi näön ja sai puremaan huulen verille. En voinut olla romahtamatta maahan polvilleni samalla kun haukoin henkeä. Käärme hiljeni lähes heti, kun tajusi aiheuttavan minulle kipua. Päästin suustani kiivaan henkäyksen, ennen kuin nousin ylös seisomaan. Oloni oli tokkurainen, kuin olisin nukkunut monta kymmentä tuntia. Vilkaisin ympärilleni ja kohtasin nopeasti Dariuksen katseen. Nuori mies oli hyvinkin huolissaan, sen näki hänen jännittyneestä kehosta ja siristyneistä silmistä. Ikäänkuin hän olisi pohtinut jotain. Tajusin Anthonyn läsnäolon vasta sitten, kun hän hääri ympärilläni. Kysymyksiä sateli liikaa, enkä voinut vastata jokaiseen. Oikeastaan jätin vastaamatta suurimpaan osaan.

"Anthony, se johtuu käärmeestä." Sanoin hiljaa, pehmeästi kuiskaten. Pyyhkäisin sormellani kevyesti Anthonyn poskea ja hymyilin pienesti kun sain miehen punastumaan. Anthony toi mieleeni erikoisella tavalla pikkupojan.

"Onko teillä nälkä?" Darius kysyi yhtäkkiä ja nousi ylös keskeyttäen meidät. Mielessäni kiitin Dariusta. Luciferia oli turha kiusata enempää. Nyökkäsimme molemmat Anthonyn kanssa jolloin Darius katosi huoneestani keittiön suuntaan. Kiiruhdin nuorukaisen perään nopein askelin valkoinen paita hulmuten. Pysähdyin keittiön ovelle ja hymyilin näylle; Darius hääri ruokatarvikkeiden ääressä. Ajatus oli suloinen, Darius ei vaikuttanut ihmiseltä - demonilta - joka pitäisi ruoanlaitosta. Hyppäsin keittiön pöydälle ristien jalkani ja tarkkaillen samalla hyvinkin tarkasti Dariuksen toimia.

"Mitä teet?" Kysyin ja sain nuoren miehen kääntymään minua kohti hymy huulillaan. Hänen hymynsä sai minunkin kasvoille hymyn. Dariuksen siniset hiukset peittivät puoliksi hänen silmänsä.

"Uunilohta ja salaattia." Dariuksen into sai minutkin iloiseksi. Hetkeen ei ollut Luciferia, demoneita, Unohdettuja saatika Muistettuja. Oli vain tavallinen tyttö, tavallisen pojan kanssa.

Aikaa kului, kunnes vihdoin kaikki oli valmista. Laitoimme kolme lautasta lähes täyteen ruokaan ja pian sain jokaisen käsilleni kun Darius viiletti jo yläkertaan. Tuhahdin hiljaa ja manasin demonia samalla kun lähdin tasapainottelemaan yläkertaan. Jopa portaat tuntuivat pidemmiltä kuin yleensä. Työnsin varovasti huoneeni oven auki ja vein kaksikolle ruuat samalla kun istuin itse pehmeälle matolle risti-istuntaan ruokalautanen edessäni. Minun oli pakko kehua Dariuksen aikaansaannosta. Ruoka oli ihanan makuista.

  Tunsin tuijottavan silmäparin joka sai huomioni hetkeksi. Lucifer seisoi oveen nojaten mustat hiukset villisti sekaisin, mustan kauluspaidan ylin nappi auki ja mustat farkut vain heitettynä jalkaan. Tai siltä asukokonaisuus vaikutti; nopeasti laitetulta. Eikä se ollut Luciferin tapaista. Mies puri omenasta palasen ja tarkasteli minua uteliaasti.