Unohdettu

Luku 2: Unohdettujen kirja

Istuin sängyssä ja tuijotin kirjan kantta. Se oli tylsä. Se oli tyhjä. Henkäisin ja selasin sivuja. Symboleita.. johtajia.. taistoja.. Muistettuja.. Irvistin. Aloin kuitenkin lukemaan symboleista. Ainut aihe joka kiehtoi minua aikalailla.

“Jokaisella Unohdetulla on oma symboli. Se on aina erilainen, mutta ei välttämättä eri eläin.” Mutisin puoliääneen. Mikä oli minun symboli? Huokaisin raskaasti. Ja jatkoin lukemista.

“Symbolin saa selville esineestä..” Silloin tajusin. Virnistin. Symbolini oli käärme! Pian luin kirjasta sen osan missä puhuttiin timanteista. Tämähän oli helppoa!

“Safiiri: Voimakas ja itsepäinen.. Ei hallitse tunteitaan niin helposti kuin muut. Käärme ja safiiri on vaarallinen yhdistelmä. Käärme on nimittäin ovela ja hurmaava. Nainen, jonka symboli on safiiri käärme, käyttää miehiä usein hyväkseen ja leikittelee tunteilla. Safiiri käärme ei osaa sitoutua. Poikkeuksia silti löytyy.” Ja silloin minusta tuntui että olin poikkeus. Aloin miettiä kuumeisesti minkä symbolin Nick omisti. Leijona.. lisko.. susi. Irvistin. En saisi sitä ikinä selville jos en kysyisi itse. Lopulta tyydyin lukemaan vielä oman symbolini uudelleen.

“Safiiri käärme on hyödykäs taisteluissa; Jos symbolin omaava ihminen käyttää tappeluissa käärmeen ominaisuuksia hän voi myrkyttää tai kuristaa vastustajansa tehden siitä onnettomuuden. Jos käärme on aseeseen kaiverrettu tai kiinnitetty niin joskus, tosin harvoin saattaa käärme ottaa vallan. Yleensä silloin Unohdettu on tunteiden vallassa tai huonossa kunnossa.” Suljin kirjan. Henkäisin hiljaa. Mitä jos tappaisin jonkun vahingossa? En halunnut murhaajaksi.

  Nousin sängyltä ja piilotin kirjan yhteen lokeroon jonka lukitsin avaimella. Avasin huoneeni oven. Kun Nick lähti niin kaikki hänen temppunsa olivat kadonneet. Onneksi. Juoksin alakertaan ja suoraan olohuoneeseen. Tuijotin vanhempiani silmät sirilläni. Istuin mustalle sohvapöydälle vanhempieni eteen. Nyt oli kuulustelun aika.
“Mitä tiedätte Nickistä?” Tokaisin kylmästi ja vertailin vanhempieni katsetta. Äitini oli hämmästynyt, isäni taas.. peitti tietoisuutensa. Hän tiesi ja tunsi Nickin. Tuijotin isääni halveksien. Eikä se ollut tarkoitus. Se oli täysi vahinko ja isäni taisi tuntea samoin. Hämmennyin siitä. Täysin. Mitä tämä oli?
“Kerro hänelle..” Äitini kuiskasi hiljaisesti. Vihdoin. Huokaisin helpotuksesta. Halusin kuulla totuuksia. Äitini ja isäni vilkaisivat toisiaan. Isäni avasi suunsa sulkeakseen sen taas. Vaivuin ajatuksiini hetkeksi; olin eilen tullut takaisin kotiin, tavannut Nickin ja nyt jo olin keskellä pyörremyrskyä. Hätkähdin oikeaan maailmaan, kun isäni ja äitini tuijotti ovelle. Kuulin kun ovi laitettiin kiinni.

“Teillähän on ihana kahvituokio täällä!” Nuori nainen iloitsi. Silmäni siristyivät ja katseeni oli murhaava.
“Renee!” Äitini ilahtui. Tuijotin tyttöä joka oli ikäiseni ja sitten isääni. Hän tiesi enemmän kuin myönsi. Tyttö liittyi minuun jotenkin. Irvistin tytön ylipirteälle olemukselle. Yhtäkkiä, kun äitini ei huomannut niin tyttö katsoi minua murhaavasti. Mikä katseiden tappelu tämä oli? Silloin kuitenkin joku napsahti poikki. Hyppäsin pöydältä ja astelin lähemmäs tyttöä. En tiennyt kuka hän oli ja mitä hän teki täällä, mutta nyt hän sai painua helvettiin kodistani. Yhtäkkiä kuitenkin valtava kipu lamaannutti minut. Se ei ollut mitään normaalia kipua. Ihan kuin joku olisi puukottanut minua. Irvistin ja romahdin maahan. Olin oikeasti pihalla tapahtumista.

  Kipu piti minusta huolen kuin lapsestaan. Se vei minut hiljalleen tuntemattomille vesille. Silmäni lasittuivat ja jäin tuijottamaan eteeni.
“Tapoitko hänet?!” Äitini huusi hysteerisesti. Kuulin keskustelun. Jokaisen sanan ja henkäyksen, en voinut kuitenkaan itse sanoa tai tehdä mitään. Se ärsytti, ahdisti ja harmitti.
“Charles.” Liiankin tuttu ääni kuiskasi. Ääni oli jäätävä. Kylmä ja kolkko. Tunteeton.
“Nick.” Isäni - Charles hymähti ja pian tunsin valtavaa kipua, uudelleen. Nyt se oli enemmän.. fyysistä? Ainakin sen pystyi selittämään, nimittäin Charles potkaisi minua. Oma isäni kohteli minua kuin huoraa. Vihasin koko ajatusta. En voinut tehdä mitään. Puolustaa itseäni.

Olin heikko. 

*^*

Noniii! Täällä taas! :D Uutta osaa, en oo vieläkää päässy oikee tähä mukaan, mutta ideoita on aivan liikaa. Anteeksi sekavasta ja lyhyestä osasta, seuraavassa osassa tulee olemaan komeita poikia ;) Ja mustasukkaisuutta..